Antti Ruuskanen ei kiirehdi syksyllä uran jatkoa pohtiessaan – keihään heittäminen maittaa juuri nyt ja kauden avaus jännittää

Keihäänheittäjä Antti Ruuskaselle kulunut kesä on ollut hyvin erilainen kuin aiemmin. Kesäkuun herkistely vaihtui kovaan harjoitteluun ja hänen kilpailukautensa käynnistyy vasta reilun parin viikon kuluttua.

yleisurheilu
Antti Ruuskanen
Antti Ruuskanen lähtee Turun Kalevan kisojen keihäskisaan haastajana.Lehtikuva / Emmi Korhonen

Antti Ruuskanen totesi pari viikkoa sitten Yle Urheilun haastattelussa haluavansa tehdä sepporädyt. Hän tarkoitti kilpailukauden avaamista Kalevan kisoissa ja Suomen mestaruuden voittamista, kuten Räty teki vuonna Tampereen SM-kisoissa vuonna 1996.

Urallaan kolme Suomen mestaruutta voittaneella Ruuskasella riittää kisoihin tavoitetta ja nälkää, sillä viime kesän Lappeenrannan kisoista hänelle jäi paljon hampaankoloon.

– Viime vuonna olin hopeamitalisti ja Suomen mestaruuden voittaminen kiinnostaa aina. Sen verran hyvin ovat harjoitukset menneet ja paikat ovat kunnossa, että pystyn lähtemään kilpailemaan, Ruuskanen vakuutti.

Turun Kalevan kisat käydään 13.–16. elokuuta. Tuolloin Ruuskasen kilpailutauko on kestänyt yli kymmenen kuukautta. Nykyään Viipurin Urheilijoita edustava Ruuskanen on kilpaillut edellisen kerran lokakuun alkupuolella Dohan MM-kisoissa, joissa hänen mitalijahtinsa tyssäsi karsintaan.

MM-kisojen jälkeen Ruuskasen tukijalan polvi operoitiin, mutta polven kuntoutus on sujunut hyvin. Vaikka edellisestä kilpailusta on aikaa, on Ruuskanen silti luottavainen.

– Varmaan yksi kuudesta heitosta voi sattua teknisestikin kohdalleen, hän virnisti ja vakuutti terveydentilan olevan hyvä. Muuten häntä ei edes nähtäisi kilpailemassa.

– Sen suhteen ei kannata ottaa riskiä. Jos joku paikka on vähän jumissa tai rikki, silloin ei kannata keihästä lähteä heittämään.

Ruuskanen myöntää, että pitkä kilpailutauko tuo kokeneellekin kehäketulle jännitystä ja epävarmuutta, mutta hänen onnekseen miesten keihäässä heitetään ensin lauantaina karsinta ja finaali heitetään vasta sunnuntaina.

– Saan edes jokusen hyvän heiton aikaan ja pystyn taistelemaan Suomen mestaruudesta, Ruuskanen suunnitteli.

Ei hötkyilyä

Yleensä keväisin Ruuskanen on pitänyt ulkomailla kovan heittoleirin, mutta tänä keväänä koronaviruspandemia sotki myös Ruuskasen kuviot. Maaliskuusta kesäkuun alkuun alkuun hän harjoitteli Kuopio–Pielavesi-akselilla, mutta keihäällä hän ei päässyt heittämään kahteen ja puoleen kuukauteen. Heittoharjoitukset tehtiin lähinnä eri painoisilla palloilla.

– 18 vuotta olen tehnyt tätä ammatikseni, ja joka kevät olen heittoleirillä heittänyt kovia heittoja. Kyllä sen huomasi kesäkuun alussa, kun pääsin kotikulmilla ulos heittämään, että nyt on jäänyt välistä kova leiri, Ruuskanen sanoi.

– Tuuria sinänsä, että kesäkuu oli lämmin Suomessa. Sain harjoittelun normalisoitua ja hyvin heittoja lämpimissä olosuhteissa sekä kurottua teknistä ja teho-osaamista kiinni.

Antti Ruuskanen
Kesäkuun herkistelyt vaihtuivat Antti Ruuskasella kovaan harjoitteluun. Hän toivoo löytävänsä elokuussa sopivan iskun kisoihin.Lehtikuva / Emmi Korhonen

Pandemian takia yleisurheilukilpailuja päästiin järjestämään vasta kesäkuussa. Ruuskanen teki kuitenkin valmentajansa Jyrki Blomin kanssa päätöksen, että kausi alkaa vasta elo–syyskuussa.

– Varsinkin kun tuli päätös, ettei olympialaisia tule, niin teimme ratkaisun, ettemme hötkyile. Teemme hyvän harjoitusjakson ja varmistamme, että polven hermotus toimii ja mies on terve ja kunnossa, Ruuskanen kertasi ja naurahti:

– Oli vähän erilaista kesäkuun harjoittelu kuin aiemmin. Yleensä silloin jo herkistellään, mutta nyt painettiin aika lailla kovasti menemään. Katsotaan nyt, rupeaako mies herkistymään elokuun puolella.

Ei comebackille

Suomen miesten keihään kauden kärkitulosta pitää tällä hetkellä hallussaan Toni Kuusela 81,36 metriä kantaneella heitollaan. Muita 80 metrin ylittäjiä ei ole vielä tullut. Ruuskanen on ollut tyytyväinen, että nuoret miehet, kuten 19-vuotias Topias Laine, ovat nostaneet tasoaan. Hän uskookin, että Kalevan kisoissa mestaruudesta käydään tiukka kamppailu.

Lassi (Etelätalo) on puolustava mestari, joten pystyn itse olemaan haastaja. Toivotaan, että tulostasokin nousisi mukavasti päälle 80 metriä, niin se olisi yleisölle ja varsinkin urheilijoille mukava homma.

Ruuskanen, 36, on kertonut, että hänen uransa jatko on vaakalaudalla. Hän ole vielä päättänyt, jatkaako hän mittavaa uraansa Tokion siirrettyihin olympialaisiin asti vai ei. Pohdinnan aika on syksyllä.

Ruuskanen muistutti, ettei keihäänheitossa "comebackeja" ole nähty, joten hänkin aikoo olla täysin varma, kun päätöksensä ilmoittaa.

– Tässä on pitkä ura takana, joten päätöksiä ei tehdä hutkimalla. Ne tehdään huolella, ja olen sen päätöksen takana, minkä syksyllä teen. Kun lopullinen päätös tehdään, se on sitten pysyvä, hän vakuutti.

Juuri nyt keihään heittäminen maistuu urallaan olympiahopeaa ja EM-kultaa sekä -pronssia saavuttaneelle Ruuskaselle erittäin makeasti. Hän haluaa päästä jälleen kilpakentälle.

– Varsinkin kun Kalevan kisat on kauden ensimmäinen kilpailu. Se tuo mukavasti jännitystä ja epävarmuutta. Se on urheilussa parasta, hän hymyili.

Lue myös:

Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen vahvisti paluunsa Savon Sanomille – "Tavoite on Suomen mestaruus"

Keihästoivo Oliver Helander jättää koko kauden väliin – "Nyt on parempi malttaa"

Antti Ruuskanen yrittää toistaa Seppo Rädyn tempun 24 vuoden takaa – myöntää kuitenkin, että ura voi päättyä jo tähän kauteen

Onko suomalaismiesten keihäskesä kokonaan menetetty? Lajivalmentaja vastaa: “Ei ole järkevää lähteä metsästämään yhtä pitkää heittoa”

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat