Suora

  • Urheiluruutu

Topi Raitanen on kaivannut muilta haastetta ja Kuortaneella sitä on luvassa: "Kaipaan sitä, että pääsee myös jojottamaan letkassa"

Kuortaneen GP:n 1500 metrillä starttiviivalle asettuu kolme juoksijaa, joilla on kovempi ennätys kuin Topi Raitasella.

yleisurheilu
Topi Raitanen 08072020
Topi Raitanen juoksi 1500 metrin ennätyksensä 3.40,35 Jyväskylässä 8. heinäkuuta.Vesa Pöppönen / AOP

Estejuoksun spesialisti Topi Raitanen on ollut tällä kaudella kaikilla juoksemillaan keskimatkoilla voittamaton. Raitanen on napannut ykkösijat kahteen otteeseen 1500 metrillä sekä kertaalleen 3000 metrin sileällä sekä päälajissaan 3000 metrin esteissä.

Kuortaneella Raitanen osallistuu 1500 metrille, jonne suomalaiselle on saatu kovan tason kirittäjiä. Kaikkiaan kolmella ilmoittautuneella on matkalla Raitasta kovempi ennätys – parhaana Ismael Debjani, jonka aika 3.33,70 on myös Belgian ennätys.

Raitanen on odottanut saavansa juoksuradoille kunnollisen haasteen.

– Sitä haluaa oikeasti kovatasoisen kisan, missä ruvetaan juoksemaan isolla porukalla hyviä aikoja. Toivottavasti saadaan myös loppusuoralla kovaa vääntöä aikaiseksi, hän ennakoi.

– Itse kaipaan sitä, että pääsee myös jojottamaan siinä letkassa mukana ja ahdistamaan itseään viimeisille metreille asti.

Raitanen uumoilee, että juoksun jänis vetää porukkaa noin kahden kierroksen verran. Sen jälkeen on oltava hereillä, ettei vauhti putoa kovia aikoja ajatellen liiaksi.

Raitasen ennätys 1500 metrillä on Jyväskylässä heinäkuun alussa juostu 3.40,35, ja Kuortaneella tarkoitus on mennä reilusti tuon alle, mieluummin lähemmäs 3.38:aa.

– Kavereilla on kuitenkin itseäni kovemmat ennätykset, joten uskon, että viimeinen kierros lähdetään juoksemaan kovaa, Raitanen miettii.

Lue myös:

Saksan keihästähti Johannes Vetter on tällä hetkellä mieluummin Kuortaneella kuin Tokiossa – käden lihasvamma saattaa estää täysitehoisen heittämisen

Kansanedustaja: Ruotsalaiset yleisurheilijat voivat tulla maaotteluun Tampereelle koronatilanteesta huolimatta

Suomeen tulevat ruotsalaiset yleisurheilutähdet käyvät koronavirustesteissä: "Se on melkoista"

Antti Ruuskanen ei kiirehdi syksyllä uran jatkoa pohtiessaan – keihään heittäminen maittaa juuri nyt ja kauden avaus jännittää

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat