Suora

  • Digital Racing eSM 2020: finaali

Ruotsin kiekkojätti Daniel Ståhl pääsi Suomeen kilpailemaan ja lupasi heittää kunnon siivun – "Olen aika vahva, mutta tekniikka on ollut 50–50"

Tämän hetken maailman paras kiekonheittäjä, ruotsalainen Daniel Ståhl saapui perjantai-iltana Kuortaneelle. Ståhl aikoo heittää lauantain kisassa pitkälle.

yleisurheilu
Daniel Ståhl
Daniel Ståhl haluaa keskittyä vain omaan suoritukseen eikä mieti koronarajoituksia tai muiden urheilijoiden tuloksia.Timo Aalto / Lehtikuva

Kuortaneen GP-kilpailut ovat houkutelleet Suomeen lukuisia ulkomaisia yleisurheilijoita. Mukana on urheilijoita myös maista, joiden maahantuloa valvotaan edelleen koronaviruspandemian takia.

Ruotsi kuuluu näihin maihin, joten Kuortaneen kisaan osallistuvan maailman parhaan kiekonheittäjän Daniel Ståhl ja keihäänheiton maailmanlistan kakkosen Kim Ambin piti läpäistä ensin koronatestit päästäkseen Suomeen.

Kisajärjestäjä oli hankkinut ulkomaalaisille kilpailijoille työluvan Suomeen, mikä helpotti myös maahan pääsyä. Suomensukuinen Ståhl olisi saattanut päästä maahan ilman lupaakin.

– Olen tehnyt koronatestit ja se oli negatiivinen, joten nyt pääsin tänne. Tosi kiva olla Kuortaneella. En ole koskaan aiemmin ollut täällä, leppoisen oloinen Ståhl kertoi Yle Urheilulle paikkakunnalle päästyään.

Kuortaneen kisan jälkeen Ståhl nähdään Suomessa toisessakin kovatasoisessa kilpailussa, kun hän osallistuu 11. elokuuta järjestettäviin Paavo Nurmen kisoihin. Ståhl odottaa jo innokkaana, että pääsee matkustamaan "melkein kotikaupunkiinsa" Turkuun ja sukuloimaan.

– Pistän vain suusuojan päälle, ennen kuin menen mummoa tervehtimään, hän totesi.

"Elämä menee kuitenkin eteenpäin"

Koronaviruspandemia on vaikuttanut urheiluun ympäri maailman, kun kilpailuja on siirretty, eivätkä urheilijat ole voineet harjoitella totuttuun tapaan.

Ruotsissa ei ole toimittu yhtä tiukasti kuin monessa muussa maassa, ja Ståhlin mukaan hän on pystynyt treenaamaan lähes normaalisti. Kilpailemaankin hän on päässyt kesäkuun alusta asti.

– Mutta kyllä se on ollut vähän tylsää, kun on vain 50 ihmistä kentällä katsomassa. Kiva, että nyt saa matkustaa ja kilpailla täällä Suomessa, Ståhl sanoi.

Tällä kaudella eurooppalaisilla yleisurheilijoilla piti olla kahdet arvokisat, olympialaiset ja EM-kilpailut, mutta koronaviruksen takia aikataulut ja ohjelmat menivät uusiksi. Ståhlin mukaan tilanne on kaikille sama, mutta se on samalla "tosi tylsä".

– Elämä menee kuitenkin eteenpäin. Virus on virus, me kaikki olemme olleet karanteenissa, mutta olemme silti treenanneet tosi kovaa. Tälle ei voi mitään.

Tavoitteena heittää "pitkälle"

Ståhlin hallussa on maailman tämän hetken kärkitulos 70,25. Viikko sitten tosin hän menetti hetkeksi kärkipaikan, kun kolumbialainen Mauricio Ortega heitti Portugalissa maanosanennätyksen 70,29. Kansainvälisen yleisurheiluliitto ei kuitenkaan hyväksynyt tulosta listoilleen (siirryt toiseen palveluun).

Ståhlia asia ei ole vaivannut. Ei se, että hän menetti kärkipaikan eikä se, että Ortegan tulos pyyhittiin pois listoilta.

– En ajattele siitä yhtään mitään. Teen vain oman kilpailun ja yritän heittää pidemmälle. Se on se, mitä haluan tehdä, hän sanoi.

Pitkälle Ståhl haluaa heittää Kuortaneellakin. Hän vakuuttaa, että hänen kuntonsa on tällä hetkellä varsin hyvä, parempi kuin aikoihin, mutta tekniikka on ollut vähän haussa.

– Olen aika vahva, mutta se tekniikka on ollut vähän 50–50, mutta kyllä sekin rupeaa tulemaan nyt esiin, kun kaikki kisat ovat edessä elokuussa.

Kuortaneella Ståhlilla on yksi tavoite: heittää tosi pitkälle. Mutta mitä on hänen lupaamansa "tosi pitkä" heitto?

– No, pitkä, pitkä, Ståhl vastasi nauraen.

Kuortaneen kilpailua voi seurata lauantaina TV2:sta ja Yle Areenasta kello 17.30 alkaen.

Lue myös:

Saksan keihästähti Johannes Vetter on tällä hetkellä mieluummin Kuortaneella kuin Tokiossa – käden lihasvamma saattaa estää täysitehoisen heittämisen

Suomeen tulevat ruotsalaiset yleisurheilutähdet käyvät koronavirustesteissä: "Se on melkoista"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat