Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Kenkä ei kestänyt Ella Junnilan uutta vauhtia: "Tänä iltana uusia piikkareita metsästämään"

Ella Junnilan voittotulokseksi Kuortaneen korkeushyppykisassa jäi 183.

yleisurheilu
Ella Junnila
Sää suosi korkeushyppääjiä Kuortaneella, mutta Ella Junnilalla oli epäonnea piikkarinsa kanssa.Elmeri Elo / AOP

Naisten korkeushypyssä voittoon ponnisti yleisurheilun GP-kilpailuissa Kuortaneella odotetusti Ella Junnila. Lämmin sää ei siivittänyt Junnilaa kuitenkaan edes omaan kauden parhaimpaansa (190), vaan voittotulokseksi jäi 183.

Sini Lällä hyppäsi niin ikään 183, mutta Junnilan pöytäkirjassa pudotuksia oli vähemmän. Laura Rautanen oli kolmas tuloksella 180.

23. heinäkuuta Tampereen Teemakilpailuissa viileässä kelissä 186 hypännyt Junnila olisi voinut Kuortaneellakin yltää samaan, mikäli kenkä ei olisi pettänyt alta.

– Hypyt oli ihan hyviä, mutta kasikutosen ekassa hypyssä mulla hajosi piikkari. Toinen yritys oli vähän varovainen ja kolmannessa vaikka yritti, niin piikkari ei vain pitänyt, vaan luisti alta. Hyppyihin sikäli olen oikein tyytyväinen, Junnila kertasi.

Junnila kiihdytti ensimmäistä kertaa tällä kaudella hyppyyn pidemmällä kahdeksan askeleen vauhdilla. Junnilan mukaan täyspitkä vauhti toimi jopa odotettua paremmin.

– Sillä on tarkoitus mennä kausi loppuun. Toivon mukaan se toimii jatkossa yhtä hyvin ja yksikään kenkä ei hajoa, niin saadaan vähän parempia tuloksia.

– Tätä sattuu ja tämä kuuluu pelin henkeen. Tänä iltana uusia piikkareita metsästämään, Junnila päätti sen enempää harmittelematta.

Junnilan kausi jatkuu Turussa Paavo Nurmen kisoissa 11. elokuuta ja Kalevan kisoissa 13.– 16. elokuuta.

Lue myös:

Sääolot aiheuttivat haasteita ja tulokset jäivät latteiksi Tampereella: "Ei tahtonut pysyä lämpimänä"

Topi Raitanen juoksi ajan, joka on suomalaisittain harvinaista herkkua – sai kiriapua kansainvälisiltä huippumenijöiltä: "Se sytyttää meikäläisen"

Korte jälleen pika-aitojen ykkönen – aika 12,88 oli SE-naiselle pettymys: "En ole tyytyväinen"

Suomen keihäsmiehet pettyivät rajusti Kuortaneella – kyynärpäävaivainen Vetter voittoon lähes 87-metrisellä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat