Räikkönen menetti täysin hermonsa Alfa Romeon sähläykseen ja rähjäsi läpi kisan tiimiradiossa – asiantuntija penää merkittäviä muutoksia tallin tekemiseen

F1-kuljettaja Kimi Räikkönen jäi Silverstonen GP:ssä viimeiseksi. Suomalainen kiroili tallin tekemistä tiimiradiossa.

urheilu
Kimi Räikkönen
Kimi Räikkösen alkukausi on ollut synkkä.Dan Istitene - Formula 1/Getty Images

Alfa Romeo -kuljettaja Kimi Räikkösen F1-kausi jatkui sysimustana, kun hän jäi Silverstonen radalla viimeiseksi. Huomio Ison-Britannian kisassa kääntyi Räikkösen poikkeuksellisen kuumaan radioviestintään tallinsa kanssa.

Hyvä esimerkki tästä nähtiin, kun Räikkösen kisainsinööri komensi suomalaisen varikolle tiimiradion välityksellä. Räikkönen oli jo kaartanut pois radalta, kun tiimiradiosta käskettiinkin häntä pysymään radalla.

Räikkösen vastaus oli täynnä raivoa.

– Se on liian myöhäistä nyt, hän huusi kirosanoilla höystettynä.

Myöhemmin saman kisan aikana kuultiin, kuinka Räikkönen valitteli useaan otteeseen, ettei auton peräpäässä ole pitoa. Hän sai vastauksekseen, että tuuli on yltymässä ja muilla on ihan samoja ongelmia. Vastaus ei kuitenkaan tuntunut tyydyttävän suomalaista.

Yle Urheilun F1-asiantuntijan Jukka Mildhin mukaan Räikkösen tuohtumus kertoo tallin sekasortoisesta tilasta.

– Se särkee tiimin tekemistä ja keskinäistä luottamusta, ei välttämättä dramaattisesti, mutta häiritsevästi.

Suuri syy Räikkösen turhautumiseen on Mildhin mukaan se, ettei Alfa Romeon muu tiimi pysty suoriutumaan tehtävistään sillä tasolla kuin Räikkönen odottaa.

– Räikkösen filosofia on hyvin pitkälle se, että hän hoitaa omat asiansa ja tekee parhaalla mahdollisella tavalla sen, mikä häneltä on pyydetty. Samaan aikaan hän odottaa talliltaan samanlaista suorituista kuin mihin hän pyrkii koko ajan. Räikkönen turhautuu, koska hän ei pysty itse kantamaan koko vastuuta.

Uran jatko vaarassa?

F1-kauden tähän asti nähdyissä neljissä aika-ajoissa Räikkönen on jäänyt joka kerta ensimmäiseen osioon ja lähtöruudukon häntäpäähän. Suomalainen on myös yksi niistä neljästä kuljettajasta, jolla ei ole vielä lainkaan MM-pisteitä tililllään. Samaan joukkoon kuuluvat vain Haasin Romain Grosjean ja sarjan heittopussin Williamsin kuljettajat.

Huonon suorituskyvyn lisäksi Räikkönen on joutunut sietämään tallin tekemiä virheitä. Kauden ensimmäinen osakilpailu keskeytyi, kun Räikkösen autosta irtosi rengas pian varikkopysähdyksen jälkeen, mikä kielii siitä, ettei rengasta ollut kiinnitetty oikein.

Mildhin mukaan tallin on alettava pohtia muutoksia.

– Nyt täytyy alkaa miettiä erilaisia päätöksentekoon liittyviä asioita, eivätkä ne ole kuljettajan, vaan tallin johdon tehtäviä.

Viime kaudella Alfa Romeo taisteli resursseihinsa nähden melko hyvin, mutta tällä kaudella kehitystä ei ole näkynyt. Yksi syy suoritustason laskuun on tallin käyttämä Ferrarin moottori, joka on heikompi kuin odotettiin.

Mildhin mukaan Alfa Romeolta ei voida odottaa nähtyä parempaa pitkään aikaan. Nyt Räikkösen uran jatkon kannalta punnitaan sitä, kuinka pitkäksi aikaa suomalainen jaksaa sitoutua talliin.

– Tämä kausi on mennyt niin pahasti pieleen, että Kimiltä vaaditaan aika pitkää sitoutumista tallin kanssa nähdäkseen jotain tuloksia. Varmasti tätä asiaa punnitaan, mutta kortit ovat Kimin käsissä tällä hetkellä. Hänellä ei välttämättä ole nyt motivoivin fiilis.

F1-sarjaan on tulossa ensi vuoden jälkeen isoja sääntömuutoksia. Mildhin mukaan Alfa Romeon on onnistuttava vahvasti muutosten keskellä. Nykytasosta on päästävä merkittävästi parempaan suuntaan.

– Kimin tasoisen kuljettajan ei noilla meriiteillä ja tuolla profiililla pitäisi enää ajaa viimeisenä formula ykkösissä.

Kausi jatkuu viikon kuluttua samalla radalla Silverstonessa.

Lue myös:

Bottas kertoi C Morelle hetkestä, jolloin joutui antamaan Hamiltonille Silverstonessa periksi – manasi lopun tapahtumia: "Tiimikaverilla oli aika hyvä säkä taas jälleen"

Silverstonessa voittanut Hamilton kertoi kauhun hetkistään kisan viimeisellä kierroksella ja sivalsi Bottasta: "Hän ei näyttänyt pitävän renkaistaan huolta"

Bottaksen varma kakkossija suli rengasrikkoon vain kaksi kierrosta ennen maalia ja suomalainen jäi pisteittä – myös Hamiltonin rengas räjähti, mutta britti voitti silti: "Sydämeni pomppasi kurkkuun"

Valtavaa draamaa F1-kisan loppuhetkillä: Sainz ja molemmat Mercedekset kärsivät rengasrikot – näin Ison-Britannian GP eteni

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat