Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Matilda Castren väläytti osaamistaan uransa kolmannessa LPGA-turnauksessa – miesten PGA-turnauksen voitti vasta reilun vuoden ammattilaisena pelannut Morikawa

Matilda Castren sijoittui lopulta jaetulle 25. sijalle.

golf
Matilda Castren 08082020
Castren jäi voittajasta kymmenen lyöntiä.Getty Images

Suomalaisgolfaaja Matilda Castren piti mainion vireensä yllä Yhdysvaltain Sylvaniassa järjestetyn naisten LPGA-kiertueen kilpailun päätöspäivänä. Castren selvitti neljännen päivän tuloksella yksi alle parin ja sijoittui jaetulle 25. sijalle.

Turnaus oli kiertuetulokkaalle uran kolmas LPGA:ssa. Jatkokierroksille Castren eteni kiertueella ensimmäistä kertaa.

Kahden päivän jälkeen suomalainen kärkkyi sijoitusta jopa kymmenen parhaan joukkoon, kun hän kapusi perjantain 66 lyönnin kierroksellaan jaetulle 12. sijalle.

Palkintoarvoltaan 1,7 miljoonan dollarin turnauksen voittoon nousi päätöspäivänä maailmanlistan kakkonen Danielle Kang. Kilpailua kolmen päivän jälkeen ylivoimaisesti johtanut entinen ykköspelaaja Lydia Ko hyytyi pahasti. Uusiseelantilainen teki viidellä viimeisellä väylällä kaksi bogia ja yhden tuplabogin.

Castren jäi voittajasta kymmenen lyöntiä. Castrenia ennen LPGA-kiertueella on pelannut suomalaisista vain Minea Blomqvist-Kakko.

Collin Morikawa PGA:n ykkönen

PGA-turnauksen mestaruuden on vienyt 23-vuotias yhdysvaltalaispelaaja Collin Morikawa, joka aloitti ammattilaisuransa vasta 14 kuukautta sitten.

Kyse on Morikawan ensimmäisestä huipputason turnausvoitosta sekä vasta toisesta suuresta kilpailusta hänen ammattilaisurallaan.

Morikawa löi yhteensä neljä birdietä eli yhden alle parin, mutta kruunasi pelinsä vielä tätä paremmin lyömällä eaglen eli kaksi alle parin 16. reiällä.

– Se on ihmeellistä. Tämä on ollut elämäni tavoitteena, tietysti sitä pienenä lapsena katseli kaikkia ammattilaisia, tätä olen aina halunnut tehdä, Morikawa kommentoi AFP:n mukaan.

Morikawa nappasi ensimmäisen mestaruutensa tutulla seudulla San Franciscossa, sillä Los Angelesissa syntynyt pelaaja opiskeli Berkeleyssä. Viime vuonna ammattilaisena aloittanut Morikawa on tällä hetkellä sijoittunut maailman 12. parhaaksi pelaajaksi.

Jaetulle kakkossijalle jäivät Morikawan maanmies Dustin Johnson ja Englantia edustanut Paul Casey, joka pyrki ensimmäiseksi PGA-turnauksen voittaneeksi britiksi lähes sataan vuoteen.

Lue myös:

Samooja otti aikalisän golfin Euroopan-kiertueella – vetäytyi Walesin kilpailusta

Kolme bogia lyönyt Castren notkahti hieman golfin LPGA-kilpailussa – entisellä maailmanlistan ykkösellä Sylvaniassa reilu johto

Kiinalaisgolfaaja teki historiaa PGA:n mestaruuskilpailussa – rajusti tipahtanut Tiger Woods selvisi niukasti jatkokierroksille

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat