Suora

  • Naisten Superpesiksen finaalit
  • Rallin MM, Turkki, EK 1 - live
  • Kohtelias kieli
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Rallin MM, Turkki, päiväkooste

70-vuotispäiväänsä juhliva Pertti Ukkola treenasi käsittämättömiä määriä ja loi pohjan uroteoilleen: "Saatoin mäntätä paininukella jopa tuhat lyöntiä illassa"

Olympiakultaa Montrealissa vuonna 1976 paininut Pertti Ukkola juhlii 70-vuotispäiväänsä.

paini
Pertti Ukkola, 1981.
Pertti Ukkola päätti jo hyvin nuorena, että hänestä tulee olympiavoittaja. Hän harjoitteli käsittämättömiä määriä saavuttaakseen unelmansa.Pentti Pekkala / Yle

Epäröivät askeleet harhailevat syvällä Centre Pierre Charbonneau -areenan uumenissa. Jostain kaukaa kuuluu vaimeaa älämölöä. Suomen olympiajoukkueen johtaja Jukka Uunila suuntaa lapikkaansa käytävän päähän ja sieltä edelleen ääntä kohti vasemmalle. Hiljalleen hänen korvansa erottavat yksittäisiä voimasanoja. "P***ele!"

Kokeneen Uunilan kasvot vääntäytyvät onnelliseen virneeseen ja hän kiihdyttää tahtia. Mutkan takana on kolme ovea ja ääni kaikuukin nyt kuuluvammin kiviseinistä. Oven takana tapahtuvaa raivoamista on vaikea yhdistää olympialaiseen kultajuhlaan, mutta niin vain kasan keskellä karjuu 26-vuotias pellavapää.

Pertti Ukkola on juuri kukistanut Jugoslavian Ivan Frgicin pistein 5–4 Montrealin kisojen finaalissa vuonna 1976.

– Sen päivän jälkeen ei tainnut mennä yhtään tapaamista ilman, ettei Jukka olisi muistuttanut minua tuosta hetkestä. Hän ei tiennyt, missä pukukoppimme sijaitsi. Siellä hallissa oli valtavasti huoneita ja käytäviä. Ja niinhän siinä kävi, että kiroilun perusteella Jukka löysi sen meidän painiporukan, Ukkola nauraa.

Harjoitus teki mestarin

Suomesta löytyy monia tarinoita urheilijoista, jotka etenkin 70- ja 80-luvuilla harjoittelivat käsittämättömiä määriä. Pertti Ukkola taitaa olla heistä pahin. Sodankylässä syntynyt poika päätti jo hyvin nuorena, että hänestä tulee olympiavoittaja. Laji oli tuolla hetkellä vielä kysymysmerkki, mutta myöhemmin hän laskelmoi parhaaksi mahdollisuudekseen painin.

– Meillä oli veljesten ja kaverusten kesken paljon sellaisia painiotteluja, joissa olohuoneen lattialla saattoi samaan aikaan vääntää kuusikin vesseliä. Jo silloin huomasin, että jotenkin minä kykenin vääntäytymään päällimmäiseksi pienistäkin koloista, vaikka olin muita nuorempi. Siitä se innostus sitten lähti nimenomaan painiin. Uskoin, että siinä minulla on hiihtoa paremmat saumat, Ukkola muistelee.

Pohjanmaa oli jo tuolloin suomalaisen painin kultaista aluetta, joten määrätietoinen nuorukainen karisti Lapin pölyt trikoistaan ja muutti lakeuksille. Siellä hän aloitti hurjan ja määrätietoisen harjoittelun, jossa ei kompromisseja tunnettu.

– Kerrankin minulla oli sellainen kausi, että kävin kolmen vuoden ajan painiharjoittelun lisäksi lenkillä joka ainoa päivä. Siis vaikka olin kipeänä tai loukkaantunut, niin lenkille oli mentävä. Kaikki tämä vain sen vuoksi, koska olin päättänyt niin, Ukkola kertaa hullua aikaa.

Pertti Ukkola
Pertti Ukkola juhlii kukistettuaan Montrealin olympialaisten finaalissa Jugoslavian Ivan Frgicin pistein 5–4 .imago sportfotodienst

Joka tapauksessa nämä kolmen treenin päivät tuottivat tulosta, ja Ukkolan fysiikkatestien ennätykset hakivat vertaistaan. Esimerkiksi juoksuradalla 12-minuuttisessa Cooperin testissä mies kipitti parhaimmillaan 4010 metriä.

Taitaisin pysyä Kalevan kisoissa nykyään aika pitkään kisassa mukana noilla ajoilla.

Tasaisen vauhdin taulukolla Ukkolan aika tarkoittaisi hieman yli 15 minuutin loppuaikaa 5000 metrin juoksussa. Vertailuksi voidaan ottaa vaikkapa edelliset Kalevan kisat, jossa pronssimitalille juossut Eero Saleva pysäytti kellot aikaan 14.41,15.

Vanhoista arkistoista löytyy muitakin kovia ennätyksiä, muun muassa leuanvedon 50 toistoa minuutissa. Nostan tämän tuloksen esille, mutta Ukkola huudahtaa heti, ettei se pidä paikkaansa.

– Ilkka-lehti oli kuullut meidän painijoiden kovista leuanvetomääristä ja tulivat Kuortaneen Urheiluopistolle tekemään siitä juttua. Toimittaja löi kellon käyntiin, ja minä aloin kiskoa leukaa tangon päälle. Niin ikään Montrealin olympiakisoissa paininut Pekka Hjelt oli seuraavana vuorossa ja hän kuiskasi minulle hätääntyneenä, että lopeta hyvä mies viimeistään 50 kohdalla. Pekka ei ollut varma, saako hän vedettyä sen enempää. Niinpä minä lopetin sen silloin kesken ja siitä se tulos jäi elämään. Virallinen ennätykseni on 72 kertaa minuutissa, Ukkola väittää hymyillen.

Kultaiset 15 kuukautta

Läpimurto tapahtui Ukkolan omasta mielestä vuoden 1975 MM-kisoissa, joista Ukkola nappasi pronssia. Niinpä hän päätti laittaa kaikki yhden kortin varaan ja jättäytyi töistä pois seuraavaksi vuodeksi. Ammattimainen harjoittelu sisälsi yhden suuren ongelman: rahaa ei tullut mistään. Se ei Tampereelle muuttanutta painijaa lannistanut. Askeettinen elämä vain lisäsi menestyksen vimmaa ja se palkittiin kolmella tittelillä hieman yli vuoden aikana. Olympiavoittoa seurasivat MM-kulta Göteborgissa ja Euroopan mestaruus Turkin Bursassa.

Parhaiten suomalaisten mieliin on jäänyt tietysti Montrealin kultamitali, jonka mies oli omien sanojensa mukaan sählätä.

– Olin todella kovassa kunnossa ja vakuuttunut, että voitan myös finaalin. Ja sitten se ottelu vielä lähti helpon oloisesti käyntiin. Innostuin avauspisteistä liikaa ja hyökkäsin Frgicin sylille, josta jugoslaavi kajautti minua spesiaaliliikkeellään "puoli-Lindenillä". Yhtäkkiä kello vain tikitti ja olinkin tappiolla.

Pertti Ukkola
Pertti Ukkola sai vuoden 2015 Urheilugaalassa Suomen urheilun Hall of Famen Uno-palkinnon. Hänet valittiin myös viime vuonna Kansainvälisen painiliiton kunniagalleriaan.Tomi Hänninen

Suomalainen ei kuitenkaan luovuttanut ja ottelu ratkesi vähän ennen loppua, harjoitustuntien ansiosta. – Niskalenkki oli liike, mitä treenasin eniten. Saatoin mäntätä paininukella jopa tuhat lyöntiä illassa. Meidän harjoitussalilla matossa oli sellaisia raitoja, ja tein aina ensimmäisen raidan kohdalla 50 lyöntiä. Etenin siitä 50 sarjoissa eteenpäin. Se liike napsahti finaalin lopussa kohdalleen. En kunnolla edes ehtinyt tajuta, että nyt mennään. Sitten vain huomasin vastustajan olevan allani sillassa. Liike tuli selkärangasta ja harmittaisi kyllä vieläkin, jos olisin sen finaalin sählännyt. Kaikki kunnia Frgicille, mutta olin jo mielestäni pudottanut turnauksesta kovempia kavereita. Siinä mielessä se meni turhan tiukoille, Ukkola huokaa. Ja varmaan myöhäisen jännitysnäytelmän takia pukukopissa kirottiin vielä normaaliakin enemmän!

Pertti Ukkola Elävässä arkistossa

Kun Pertti Ukkola paini olympiakullasta, ei selostajakaan pysynyt tuolillaan

Painin maailmanmestari Pertti Ukkola

Pertti Ukkola Puoli seitsemän -ohjelmassa

Pertti Ukkolan Urheilu-Suomi -henkilökuva

Pertti Ukkola Olympiaviikonlopussa: Montreal 1976

Pertti Ukkola Yle Aamu-tv:ssä

Vesa-Matti Savinen

Lue myös:

Painilegenda Ukkolan suojatit heittelevät toisiaan trikoissa lumihankeen – "Pakko jossakin on treenata"

Mikko Kekäläisen Nenäpäivän painihaasteen vastustaja paljastui olympiamitalistiksi – katsojat kannustivat lähetyksen aikana 160 000 eurolla

Olympiavoittaja Pertti Ukkola valittiin kunniagalleriaan

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat