Pöytätenniksen EM-kisat siirrettiin koronavirustilanteen takia syyskuulta hamaan tulevaisuuteen

Kisat piti alkuperäisen suunnitelman mukaan pelata syyskuun puolivälissä.

Suomen pöytätenniksen ykkösmies Benedek Olahin oli tarkoitus osallistua EM-kisoihin. Kuva: Tomi Hänninen

Syyskuussa järjestettäväksi suunnitellut pöytätenniksen aikuisten henkilökohtaiset EM-kilpailut on siirretty, kertoi Euroopan pöytätennisliitto ETTU sivuillaan. Kisat piti pelata Puolan pääkaupungissa Varsovassa 15.-20. syyskuuta, mutta koronavirustilanteen takia maanosan mestaruuskamppailut siirtyvät hamaan tulevaisuuteen.

– Kisojen eteen on tehty kovasti töitä kuuden viime kuukauden aikana, mutta etenkin luvassa olevat matkustusrajoitukset pakottivat tähän surulliseen päätökseen, Euroopan pöytätennisliiton puheenjohtaja Ronald Kramer kertoi kisojen siirtämisestä.

Suomi suunnitteli lähettävänsä kisoihin neljän urheilijan joukkueen. Miehissä EM-pelejä olisivat pelanneet Suomen pöytätenniksen johtohahmo Benedek Olah sekä Alex Naumi, naisissa EM-matkaa kaavailtiin Anna Kirichenkolle sekä vielä päättämättä olleelle toiselle pelaajalle.

Lue myös: