Suora

  • Rallin MM, Turkki, EK 7 - live
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Rallin MM, Turkki, päiväkooste

Joonas Rinne ja Sara Kuivisto juhlivat SM-kultaa 1500 metrin matkoilla: "Oli vaikea juosta noin hiljaa"

yleisurheilu
rinne
Joonas Rinne juoksee myös 800 metrillä Kalevan kisoissa.Tomi Hänninen

Miesten 1500 metrin matkalla Joonas Rinne otti odotetusti SM-kultaa ajalla 3.49,84. Juoksun vauhti kiristyi vasta viimeisillä kierroksilla, kun Rinne nousi Samu Mikkosen rinnalle ja lopulta kärkeen viimeisellä takasuoralla.

Rinteen väkevä loppukiri kesti loppuun saakka. Näin ollen juoksija voitti jo uransa neljännen Suomen mestaruuden 1500 metrin matkalla.

– Kyllä tämä maistuu. Kalevan kisat on yksi vuoden tärkeimmistä kisoista ja täällä on aina hienoa onnistua, Rinne sanoi Yle Urheilulle.

Juoksu mentiin Rinteen ennakkosuunnitelmien mukaisesti.

– Tarkoitus oli ottaa sen verran terävä startti, että saan paikan kärjestä. Sain sen ja pidin oman linjani rauhallisesti, Rinne tuumasi.

Hopeamitalista käytiin kovaa taistelua. Joensuun Katajaa edustava Konsta Hämäläinen kiri lopulta toiseksi ajalla 3.51,85 jättäen Samu Mikkosen pronssille.

Kuivisto himmaili alussa

Sara Kuivisto voitti odotetusti Suomen mestaruuden naisten 1500 metrillä. Kuivisto säästeli alkumatkan ja juoksi porukan mukana viimeiselle kierrokselle asti. Tämän jälkeen Porvoon Akilleksen juoksija kiristi vauhtiaan reippaasti ja juoksi mestariksi ajalla 4.29,39.

Neljännen mestaruutensta 1500 metrillä ottanut Kuivisto otti alun rauhallisesti valmentajansa Ari Suhosen pyynnöstä ja kiristi vauhtiaan vasta 300 metriä ennen maalia.

– Todella vaikea vauhtia minulle, ei oikein mikään vauhti. Oli vaikeaa juosta noin hiljaa. Ihan mukavasti lähti se loppu sieltä. Oli hieno juosta täällä. arvostan Kalevan kisoja korkealle, Kuivisto totesi.

Juoksussa toiseksi tuli uransa ensimmäisen mitalin voittanut Ilona Mononen. Pronssille nousi kahdeksan vuoden tauon jälkeen mitaleille palannut Kaisa Tyni.

Lue myös:

Frantz Kruger, 45, teki historiaa – kiekonheittäjästä tuli kaikkien aikojen vanhin Kalevan kisojen voittaja: "Anteeksi Pertti"

Annimari Korte aloitti räväkästi Kalevan kisoissa, muut suosikit jäivät kauas taakse – Harala juoksi taas ennätyksensä

Rinne palasi terävänä harjoittelujaksoltaan – ahkeroi 800 metrin ennätyksensä Ratinassa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat