Kimi Räikkönen intoutui lähes puheliaaksi – "Ensimmäinen positiivinen päivä koko vuoteen"

Kimi Räikkösen mielestä hänellä olisi tänään ollut mahdollisuuksia jopa aika-ajojen viimeiseen osioon.

urheilu
Kimi Räikkönen 16.7. 2020
Kimi RäikkönenGetty Images

Kimi Räikkönen selviytyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella formula ykkösten aika-ajojen toiseen osioon. Räikkösen kausi Alfa Romeolla on ollut yhtä tuskaa ja aika-ajoissa hän on yleensä ollut aivan häntäpäässä.

Nyt Räikkönen selviytyi 15 parhaan joukkoon toiseen osioon ja jätti siinä vielä Esteban Oconin taakseen. Suomalaisen sijoitus oli näin 14:s. Onnistuminen sai Räikkösen hyvälle tuulelle.

– Ensimmäinen positiivinen päivä koko vuoteen. Olen kokeillut niin monia eri asioita kuin on tullut mieleen ja yrittänyt etsiä jostain jotain hyvää, Räikkönen sanoi C Moren lähetyksessä.

– Välillä on yritetty antaa vähän siimaakin aika-ajoissa. Se on ihan sama oletko viimeisenä vai toiseksi viimeisenä. Tänään auto tuntui hyvältä, olemme löytäneet jotain pientä. Tämä oli ensimmäinen päivä kun autolla pystyi vähän edes ajamaan kilpaa. Harmi, että ei ollut lopussa enää uusia pehmeitä renkaita, tänään olisi ollut mahdollisuus mennä viimeiseenkin osioon.

Aika-ajojen kärkisijat menivät tuttuun tapaan Lewis Hamiltonille ja Valtteri Bottakselle.

Lue myös:

Kolmossektori koitui Bottaksen kohtaloksi Hamiltonia vastaan – Räikkönen pääsi ensimmäistä kertaa toiseen osioon

Hamilton löi niukasti Bottaksen ja lähtee paalulta, Räikkönen pääsi toiseen osioon – näin etenivät Barcelonan aika-ajot

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat