Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Hampaanjäljet

Heiskanen nousee kohinalla listalla, jota tähdittävät Ray Bourque, Paul Coffey ja Scott Niedermayer – Dallas jyräsi Coloradon yli toisessa erässä

Mikko Rantanen, Esa Lindell ja Miro Heiskanen pääsivät tehopisteiden makuun.

NHL
Esa Lindell tuulettaa maalia.
Esa Lindell tuulettaa maalia. Getty Images

Suomalaispelaajat nousivat jälleen esiin, kun Dallas Stars ja Colorado Avalanche kohtasivat toisen kerran jääkiekon NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella. Dallas voitti toisen kohtaamisen maalein 5–2 ja siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon.

Suomalaispelaajista tehopisteille pääsivät Coloradon tähtihyökkääjä Mikko Rantanen (1+1) sekä Dallas-puolustajat Esa Lindell (1+0) ja Miro Heiskanen (0+1).

Colorado aloitti ottelun hyvin ja johti 29 minuutin pelin jälkeen kamppailua jo 2–0 kahdella ylivoimamaalilla. 1–0-johtoon Avalanchen vei avauserän alussa Nathan MacKinnon Rantasen syötöstä. Toisen maalin teki Rantanen MacKinnon alustuksesta.

Dallasin maalihanat aukesi toisen erän puolivälissä, kun joukkue iski kaksi ylivoimamaalia vajaan minuutin sisään. Ensin onnistui Joe Pavelski ja sitten maalasi Radek Faksa.

Toisen erän lopussa Dallasin suomalaispuolustajat astuivat esiin, kun Heiskanen oli Aleksander Radulovin 3–2-johtomaalin toinen syöttäjä ja Lindell vei joukkueensa 4–2-johtoon. Lindell onnistui aivan erän lopussa. Suomalainen riisti kiekon Joonas Donskoilta oman siniviivan tuntumassa, polki vahvasti Coloradon maalille ja iski oman vetonsa paluukiekon sisään. Colorado pelasi Lindellin riiston aikana vielä ylivoimaa, mutta Starsin jäähy päättyi suomalaispuolustajan läpiajon aikana.

Kolmannessa erässä nähtiin vain yksi maali, kun Dallasin Jamie Oleksiak osui tyhjään maaliin.

Rantasella on nyt kasassa kauden kymmenestä pudotuspeliottelusta tehot 4+9=13. Kauden ensimmäisen pudotuspelimaalinsa tehneen Lindellin vyöllä on 11 kamppailusta tehopisteet 1+3. Pudotuspeleissä liekehtinyt Heiskanen on rohmunnut 11 pelistä huikeat tehot 3+11=14.

21-vuotias Heiskanen johtaa suomalaisten pudotuspelien pistepörssiä ja on koko pistepörssin toinen Avalanchen MacKinnonin (7+11=18) jälkeen.

Heiskanen on NHL:n kaikkien aikojen alle 22-vuotiaiden puolustajien pudotuspelien tehotilastossa uransa 18 tehopisteellään neljäntenä. Hänen edellään ovat vain Glen Wesley (24 pistettä), Paul Coffey (23) ja pisteen päässä oleva Craig Hartsburg (19). Suomalaispuolustajan takana ovat muun muassa Scott Niedermayer (18) ja Ray Bourque (18).

Lindellin mukaan Heiskanen ei ole muuttunut, vaikka hän on saanut paljon huomiota osakseen hyvin sujuneiden pudotuspelien ansiosta.

– Miro on käsitellyt huomiota todella hyvin. Hänen käytös ei ole muuttunut mitenkään. Hän on jatkanut ihan normaalisti, Lindell hymyili NHL:n videohaastattelussa.

Lue myös:

Leo Komarov tehopisteille, Islanders jatkoi vahvasti

Kommentti: Alati alisuorittavan Calgaryn tehtävä kovia ratkaisuja – tähtilaituri liipaisimella!

Coloradolla on riveissään isojen pelien suomalaisratkaisija, joka vaatii omiltaan parempaa otteluruuhkassa – "Ei tämä tunnu missään"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat