1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Kansallinen liiga

KuPS tyylitteli tärkeät pisteet HJK:n kustannuksella – Gentjana Rochi osui kahdesti

Kuopion Palloseura nousi voitollaan runkosarjan toiselle sijalle Gentjana Rochin maaleilla. Päivän toisessa pelissä Åland United kukisti selvällä erolla JyPKin.

HJK voitti joukkueiden välisen ensimmäisen ottelun 4–2, mutta lauantaina KuPS oli vahvempi Gentjana Rochin maaleilla. Kuva: Tomi Hänninen

Jalkapallon Kansallisen liigan kärkipään taiston kannalta Kuopiossa pelattiin lauantaina tärkeä kamppailu, kun KuPS sai vastaansa HJK:n. Tasainen kärkikamppailu päättyi lopulta kuopiolaisjuhliin maalein 2–1 (1–1).

Kuopiolaisten sankari oli Kansallisen liigan maalipörssin kärkinimi Gentjana Rochi, joka tyylitteli kaksi maalia ja nosti kauden maalimääränsä kahteentoista.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo 15. peliminuutilla, kun maalin edustalla päivystänyt Rochi sai viimeistellä rauhassa Anni-Maija Kauppilan keskityksestä pallon verkkoon.

HJK nousi nopeasti tasoihin, kun Annika Huhta murtautui laidalta kohti maalia ja hankki helsinkiläiselle rangaistuspotkun. Rankkaria asettui laukomaan kapteeni Linda Ruutu, joka osoitti kylmäpäisyytensä sijoittamalla pallon varmasti vasempaan nurkkaan.

Tärkeän ottelun ratkaisumaali jäänee kaivelemaan HJK:ta, sillä Rochin sivuvapaapotku 56. minuutilla kulmalipun tuntumasta painui maaliin HJK-vahti Anna Koivusen käsien kautta. Koivunen viittoili tämän jälkeen tuomareiden suuntaan, mutta sekavasta maalinedustilanteesta ei tuomittu rikettä KuPSin pelaajille.

KuPS nousi voitollaan runkosarjassa toiselle sijalle tiputtaen TiPS:n kolmanneksi ja HJK:n neljänneksi.

Sarjaa johtaa Åland United, joka vankisti johtoasemaansa lauantain kotiottelussa. Sarjaykkönen voitti Jyväskylän Pallokerhoa vastaan pelatun ottelun selvästi maalein 3–0 (3–0). JyPK majailee sarjassa tällä hetkellä yhdeksäntenä.

Lue myös:

Kansallisen liigan kärkikamppailussa Åland United aiheutti TiPS:lle kauden ensimmäisen tappion ja nousi sarjajohtoon

Kansallisessa liigassa juhlittiin lauantaina vierasvoittoja: KuPSin voitto mureni omaan maaliin, Amanda Rantasen sähäkkä laukaus kaatoi JyPKin