Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Koronatartunnoista huolimatta jääkiekon SM-liiga aiotaan aloittaa aikataulun mukaan – seuroissa korostetaan kaikkien vastuuta: "Tässä on monen ihmisen elanto kyseessä"

Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemen mukaan koronatilanteesta opitaan joka päivä. Oppia on tullut myös kantapään kautta.

Jääkiekon miesten SM-liiga
Rony Ahonen ja Sebastian Dyk juhlivat maalia jääkiekon liigajoukkueiden 3v3 Super Series -sarjan ottelussa HIFK vs TPS Tampereella.
HIFK:n pelaajaliikenne junioreiden ja liigajoukkueen välillä on tällä hetkellä keskeytetty. Lehtikuva / Kalle Parkkinen

Koronavirus iski tällä viikolla toden teolla jääkiekon liigajoukkueisiin. Koronatartuntojen ja -altistumisten takia kaksi liigajoukkuetta, Mikkelin Jukurit ja HPK, on kahden viikon karanteenissa ja KooKoo on keskeyttänyt toimintansa ainakin ensi viikon maanantaihin asti.

Liigakauden alkuun on enää kolme viikkoa aikaa, joten kysymys kuuluukin: putoaako kiekko jäähän 1. lokakuuta?

– Sarja alkaa 1. lokakuuta, vakuutti jääkiekon SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi Yle Urheilun haastattelussa.

Kallioniemen mukaan liigassa on koko ajan tiedetty, että koronaviruksen leviäminen joukkueissa on todennäköistä tai vähintään mahdollista. Hänen mukaansa liiga on luonut valmiuden reagoida tähän.

– Tämä tauti nyt vain sattuu olemaan sellainen, että jostain se leviää, kun on levitäkseen. Se ei tarkoita sitä, etteikö meidän pitäisi tehdä kaikki toimenpiteet, jotta riskit minimoidaan. Meillä on tehty valtavasti toimenpiteitä ja asioita on huomioitu seurojen arjessa.

Liigan johtoryhmä palaveerasi perjantaina, mutta harjoitusotteluiden perumisesta ei Kallioniemen mukaan keskusteltu. Toimitusjohtaja kertoi, että kokouksessa keskusteltiin muun muassa siitä, miten joukkueiden arkea voidaan turvata sekä kauden alkamisajankohdasta.

– Meillä on todella paljon vaihtoehtoja pöydällä ja niitä koko ajan käydään läpi.

"Yritämme olla fiksuja"

SM-liigalta on tullut seuroille toimintaohjeita ja -malleja koronaviruksen torjumiseen. TPS:n joukkueenjohtaja Janne Hietaniemen mukaan ohjeita on tullut niin normaaliin pelaaja-arkeen kuin yleisohjeistuksia peleihin.

Kun TPS:n liigajoukkue kokoontui heinä-elokuun vaiheessa, otettiin koronatilanne heti huomioon. Joukkueessa käytetään käsidesiä ja maskeja ja vältetään julkisia kokoontumisia. TPS:n pelaajat tekivät omat koronaohjeet, joihin kuului sosiaalisten kontaktien minimointi.

– Yöelämässä hillumiset ei välttämättä muutenkaan kuulu urheilijoille. Emme me missään kuplassa elä, mutta yritämme olla fiksuja, niin kuin muutkin kuuliaiset kansalaiset, Hietaniemi sanoi.

TPS:n maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen ja HIFK:n Anton Lundell jääkiekon uuden 3v3 Super Series -formaatin avausturnauksen ottelussa TPS-HIFK Turussa.
TPS:n pelaajat ovat tehneet joukkueelle omat koronaohjeet.Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

HIFK:n urheilutoimenjohtaja Tobias Salmelainen kertoi, että seurassa on viime päivinä terävöitetty toimintaa koronan välttämiseksi. Myös helsinkiläisseurassa on vältetty tilanteita, joissa voisi tautiin voisi altistua.

– Esimerkiksi pelaajaliikenne junioreiden ja liigan välillä on tällä hetkellä nollissa ja muun muassa hallin salin käyttöön on luotu ihan selkeät aikataulut ja desinfioinnit. Pyrimme poistamaan kaikki mahdolliset altistumiset. Olemme pyrkineet rakentamaan liigajoukkueen ympärille sellaisen semikupla, Salmelainen kertoi ja sanoi, että viime päivien uutisten myötä kaikkia varotoimenpiteitä on korostettu entisestään.

– Kaikkien pitää nyt olla todella tarkkana, mitä vapaa-ajalla tekee ja missä piireissä pyörii. Tässä on monen ihmisen elanto kyseessä. Pitää olla todella vastuullinen tällä hetkellä.

"Tähänkin alkaa turtua"

Salmelainen myöntää, että viime päivät ovat tuoneet epävarmuutta sen suhteen, pystytäänkö liigakautta aloittamaan aikataulussa.

– Toisaalta olemme olleet epävarmuudessa maaliskuusta asti. Kyllä tähänkin alkaa turtua. Epävarmuus tuo aina ihmisille tuskaa, mutta olemme pyrkineet siihen, että keskitymme joka päivä siihen, mihin pystymme vaikuttamaan, Salmelainen sanoi.

Samoilla linjoilla on myös Hietaniemi.

– Me kaikki voimme vaikuttaa siihen, miten itse toimimme. Varmasti kaikki muutkin seurat tekevät parhaansa, että kausi alkaa normaalisti. Edetään niin, että kausi alkaa normaalisti, mutta jos ei ala, niin sitten ei ala. Katsotaan sitten mitä tapahtuu.

Kallioniemen mukaan koronatilanteesta opitaan joka päivä lisää. Liigassa ollaan myös valmiita tekemään uusia päätöksiä, jos niitä tarvitaan. Tällä hetkellä liigan tärkein viesti seuroille on se, että tilanne on kaikkien vastuulla.

– Tätä täytyy tehdä yhdessä ja kaikkien toimijoiden täytyy huomioida nämä asiat siinä omassa tekemisessään. Sen me olemme tässä kantapään kautta oppineet.

Lue myös:

Näin koronavirus alkoi levitä suomalaisissa jääkiekkojoukkueissa – vaikutukset ovat ulottuneet jo neljään kaupunkiin vain muutamassa päivässä

Nuorten jääkiekkopelistä tuli koronalinko: Mikkelin Jukureissa jo yli 20 tartuntaa, myös vastustajajoukkueissa todettu useita tartuntoja – katso video

HPK jo toinen karanteeniin joutunut SM-liigajoukkue – nuorten joukkueessa kolme tartuntaa

HPK:n liigajoukkueen toiminta keskeytetty – korona jyllää Jukurien juniorijoukkueessa

Mikkelin Jukureissa yhteensä 20 koronatartuntaa – jääkiekon SM-liigan toimitusjohtaja ikävästä tilanteesta: "Valitettavasti oli odotettavaa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat