Annimari Korte ei lähde Dohan Timanttiliigaan terveyssyistä – kausi ohi

Annimari Korte ei halua ottaa turhia riskejä ennen olympiavuotta.

Kortteen piti alkuperäisen suunnitelman mukaan päättäa kausi Dohan Timanttiliigaan. Kuva: Tomi Hänninen

Annimari Kortteen kausi on ohi. Suomen naisten ykkösaituri ilmoitti torstain Rooman Timanttiliigan osakilpailun jälkeen Twitterissä, että hän ei kilpaile enää tällä kaudella. Kortteen piti osallistua vielä ensi viikolla Dohan Timanttiliigan osakilpailuun, mutta hän lopettaa kautensa etuajassa terveyssyiden takia.

Viime aikoina Korte on kärsinyt takareisivammasta. Vamma piti hänet sivussa kilparadoilta lähes kuukauden ajan.

– Päätettiin valmentajan, managerin ja lääkärin kanssa, että kausi ohi, Korte kirjoitti.

– Huikea kausi, tärkeää päästä valmistautumaan 2021 olympiavuoteen sataprosenttisessa kunnossa, pika-aituritähti selvitti.

– Vähän oli raju paluu kilpailemaan, kun ei ole kuukauteen oikeastaan päässyt juoksemaan aitoja. Oli odotettavissa, ettei voi juosta kunnolla. Nyt jaksoin ensimmäiselle aidalle. Sen jälkeen aloin kolhia aitoja ja kahdeksanteen aitaan osuin kunnolla, yhdeksänneksi sijoittunut Korte kertoi kisan jälkeen Urheiluliiton tiedotteessa.

– Oli hankala lähteä kisaan, kun ei ole pystynyt harjoituksissa juoksemaan täysillä. Antaa managerin päättää, haluaako hän, että menen Dohaan. Itse olisin kyllä valmis lopettamaan kauden tähän.

Lue myös: