Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Pelinjohtajavelho Nalle Viljasella ei ole pokaaleita tai mitaleita kotonaan, mutta jokainen voitto löytyy muistista – "Meillä oli hieno matka"

Jyväskylän Kirittärien pelinjohtaja Jussi "Nalle Viljanen teki joukkueestaan voittavan, vaikka se menetti tälle kaudelle kaksi tärkeää pelaajaa.

pesäpallo
Jyväskylän Kirittäret
Jyväskylän Kirittäret päätti kautensa jälleen mestaruusjuhliin.Vesa Pöppönen / AOP

Kirittäret menetti tälle kaudelle kaksi tärkeää pelaajaa, kun Virpi Hukka ja Emma Sallinen vaihtoivat Jyväskylän tamperelaisen Manse PP:n riveihin. Joukkue nuorentui kertaheitolla, mutta Kirittärien pelinjohto onnistui löytämään oikeat pelaajat oikeille pelipaikoille ja kouli muun muassa Jutta Myllyniemestä ratkaisupelaajan.

– Meillä oli hieno matka. Oli paljon muutoksia, mutta käsittelimme ne hyvin, pelinjohtajavelho Jussi “Nalle” Viljanen totesi mestaruusjuhlien alettua.

Jos tuli joukkueeseen muutoksia, niin oman ongelmansa aiheutti myös koronaviruspandemia. Viljasen mukaan pelaajat osasivat kuitenkin suhtautua tilanteeseen hyvin ja joukkueessa osattiin tehdä oikeita asioita.

– Luotimme omaan tekemiseemme. Emme me turhaan runkosarjaa voittaneet, Viljanen sanoi.

Ulkopeli häikäisi pelinjohtajankin

Myös finaaleissa Kirittäret pystyi luottamaan omaan peliinsä. Se pystyi jokaisessa ottelussa jyräämään ensimmäisen jakson, ja vaikka Manse paransi peliään toisilla jaksoilla, ei se riittänyt voittoon asti. Tämän päivän pelissä kotijoukkue loisti etenkin ulkopelissään.

– En muista, että olisimme näin hyvää ulkopeliä pelanneet peräkkäisinä päivinä. Olimme niin merkatuilla kuin merkkaamattomilla lyönneillä hyviä, oikeat pelaajat lukivat lyöjiä ja (lukkari Mari) Mantsinen pelasi ihan huikean pelin, Viljanen kehui.

Vaikka Manse PP saikin täksi kaudeksi Suomen parhaimmistoon kuuluvat pelaajat, koki se heti ensimmäisessä loppuottelussa karmaisevan takaiskun, kun Virpi Hukka loukkaantui.

Tamperelaisten pelinjohtaja Markus Wirzenius ei halunnut finaalitaiston päätyttyä jossitella, mitä joukkue olisi voinut tehdä toisin. Hän antoi tunnustuksen vastustajalle.

– Suuri hatunnosto Kirittärille. Olimme kaksi ensimmäistä peliä lähellä, mutta olen aina sitä mieltä, että urheilu on oikeudenmukaista ja kyllä ne vain menivät oikein. Kirittäret oli läpi sarjan meitä parempia. Heille vilpittömästi onnittelut mestaruudesta, he ovat sen ansainneet, Wirzenius sanoi.

Wirzenius nukkuu ensin yön yli

Wirzeniuksen mukaan Manse ei pystynyt pelaamaan finaaleissa yhtä hyvin kuin välieräsarjassa Porin Pesäkarhuja vastaan. Mikä sen aiheutti, sen hän aikoo analysoida tarkemmin, kun ensin nukkuu yhden yön.

– Sitten aletaan kirjata muistiinpanoja, mitä tässä on tehty kauden aikana. Kerätään kaikki opit mukaan ja lupaan, että tulemme ensi kaudella entistä kovempana takaisin. Vaikka nyt tuntuu tosi pahalta, niin olen älyttömän ylpeä siitä, minkälaisen matkan olemme tehneet joukkueena, mitä olemme saavuttaneet ja miten hienosti olemme pelanneet parhaimmillamme, Wirzenius kehaisi.

Viljanen on johtanut Kirittäret mestariksi nyt kuusi kertaa. Kaksi ensimmäistä tuli vuosina 2009 ja 2010, kolmas 2016. Tämän vuoden mestaruus on niin Kirittärille kuin Viljasellekin jo kolmas perättäinen. Pelinjohtaja ei halunnut miettiä, kuinka kauan joukkueen voittoputki jatkuu, vaan nauttia tästä mestaruudesta.

– Tämä maistuu ihan yhtä hyvältä kuin muutkin. Pokaaleita tai mitaleita minulla ei ole kotona, sillä ne on aina otettu pois, mutta minulla on tämä matka, hän totesi.

Lue myös:

Kirittäret kesti henkisesti raskaan neljän päivän finaaliputken – "Erikoinen kausi sai ihan parhaan päätöksen"

Kirittärien henkinen yliote musersi Mansen – Jyväskylässä jälleen kultajuhlat

Vuosien suunnitelma toteutui viimein – Sallisen kunnianhimoiset siskokset tähdittävät nyt yhdessä Superpesiksen mestarikandidaattia: "On meillä jonkinlainen yhteys"

Jättikaappaus Superpesiksessä – tähtipelaajat Virpi Hukka ja Emma Sallinen Kirittäristä Manse PP:n paitaan: "Kyllä tätä joutui miettimään"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat