Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Teemu Asunmaan komennossa Pohjanmaa-rallin yötauolle

Rallin SM-sarjan päätöskilpailu, Pohjanmaa-ralli pääsi vauhtiin perjantaina kolmella, pimeässä ajettavalla erikoiskokeella.

urheilu
Teemu Asunmaa kuvassa
Teemu Asunmaa kuvassaTaneli Niinimäki/AKK

Kokonaiskilpailussa kovinta vauhtia piti puolustava SM1-ralliluokan Suomen mestari Teemu Asunmaa. Toisella sijalla tällä hetkellä on Asunmaan kovin kilpakumppani Emil Lindholm ja kolmantena SM-pronssista taisteleva Juha Salo.

– Ensimmäisellä erikoiskokeella meinattiin spinnata yhdessä risteyksessä ja käväistiin ojan puolella. Toisella erikoiskokeella taas oli tosi paljon irtosoraa alun osuudella ja liukastelut oli lähellä.

– Kolmospätkä oli sen sijaan jo ihan ok, mutta varottiin ehkä siinä liikaa. Olisi pitänyt ajaa vähän röyhkeämmin, mutta ehjänä maaliin tänään ja johtopaikalle yötauolle, joten ok-tulos, summasi Asunmaa iltansa.

Eroa toisena tulevaan Lindholmiin on tällä hetkellä niukat 3,2 sekuntia. Kolmantena 13,8 sekunnin päässä tuleeSalo. Luokassa koettiin myös draamaa, kun Jukka Kasi kaatoi kilpurinsa kolmannella erikoiskokeella.

SM2-luokan osalta itsensä paalupaikalle ajoi Jaro Kinnunen ennen 9,7 sekunnin päässä tulevaa Ville Hautamäkeä. Kolmospaikkaa puolestaan pitää Anssi Rytkönen 12,5 sekuntia Kinnusta perässä.

Kilpailu jatkuu lauantaiaamuna 10.46 alkaen. Aamupäivän mittaan ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta. Rallin live-tulospalvelu täältä (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Rallitiedote

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat