Suora

  • Urheiluruutu
  • Digitaalisen rallicrossin MM-sarja 2020: 5. osakilpailu, Hell RX
  • Urheiluruutu

Guardiola saamassa haluamansa vahvistuksen Manchester Cityn puolustukseen – Benfica tiedotti yli 71 miljoonan euron siirrosta

Ruben Diasin siirto Benficasta Manchester Cityyn on portugalilaisseuran mukaan selvä.

Englannin Valioliiga
Ruben Dias lähikuvassa.
Ruben Dias on vakuuttanut Benfican paidassa.EPA

Nöyryyttävän 2–5-tappion sunnuntai-iltana Englannin jalkapallon Valioliigassa kokenut Manchester City vahvistaa puolustustaan 65 miljoonan punnan (71,7 miljoonaa euroa) hankinnalla. Portugalilainen Benfica tiedotti myöhään sunnuntaina, että joukkue on kaupannut puolustaja Ruben Diasin Manchester Citylle.

Manchester City ei ole vielä tiedottanut mitään siirrosta, josta on huhuttu jo pitkään.

Dias on esiintynyt kolmen kauden ajan Benficassa ja hän kuului Portugalin MM-kisaryhmään vuoden 2018 kisoissa.

City-luotsi Pep Guardiola on etsinyt joukkueeseen oikealla pelaavaa topparia siitä lähtien, kun Vincent Kompany jätti joukkueen viime vuonna.

Benfican mukaan Manchesterista toiseen suuntaan siirtyy 32-vuotias argentiinalaispuolustaja Nicolas Otamendi 15 miljoonan euron erillisellä korvauksella.

Lue myös:

Leicester kyykytti Manchester Citya rankkareilla – Vardylle hattutemppu

Pilkka osui Mourinhoa omaan nilkkaan, Newcastle ryösti Tottenhamilta voiton lisäajan rankkarilla

Chelsea nousi kolmen maalin takaa tasoihin lisäajalla, Frank Lampard sätti omiaan: "Selkeitä virheitä"

Manchester Unitedille avausvoitto lisäajan lisäajalla, dramaattisessa pelissä kaksi rankkaria, kaksi videotarkistusta ja kaksi lisäaikamaalia

Yleisön paluu Valioliigaan jäihin jopa puoleksi vuodeksi

Lähteet: Skysports, BBC

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat