Suora

  • Urheiluruutu
  • Digitaalisen rallicrossin MM-sarja 2020: 5. osakilpailu, Hell RX
  • Urheiluruutu

US Openin voittaja Thiem selvitti ensimmäisen esteen Pariisissa, Williamsin akilles vihoittelee

Serena Williamsin peli takelteli avauserässä, mutta jalkavammasta kärsinyt supertähti jatkaa toiselle kierrokselle.

tennis
Dominic Thiem lyö palloa.
Dominic Thiem.EPA / AOP

Yhdysvaltain avoimen tennisturnauksen voittaja Dominic Thiem jatkaa toiselle kierrokselle kauden viimeisessä grand slam -turnauksessa Pariisissa. Kolmanneksi sijoitettu Thiem kukisti Ranskan avoimessa mestaruusturnauksessa miesten kaksinpelin avauskierroksella Kroatian Marin Cilicin kolmessa erässä 6–4, 6–3, 6–3.

Cilic oli alkuun kova testi Thiemille, sillä kroatialainen on Yhdysvaltain avointen mestari vuodelta 2014.

– Siirtyminen massakentille ja kylmiin oloihin toimi hyvin. Itävaltalaisena tunnen tällaiset olot, ja minulle sopii, etteivät kentät ole kovin nopeat, Thiem kommentoi.

Thiem ylsi Pariisissa loppuotteluun kaksi vuotta sitten, mutta hävisi tuolloin Espanjan Rafael Nadalille. Pariisissa Thiem voisi tehdä tennishistoriaa, sillä yksikään nykytenniksen pelaajista ei ole voittanut uransa kahta ensimmäistä arvovoittoa peräkkäisissä turnauksissa.

Thiem kohtaa toisella kierroksella Yhdysvaltain Jack Sockin, joka selviytyi pääsarjaan karsinnoissa.

Williams: "En ole fyysisesti sataprosenttisessa kunnossa"

Naisten kaksinpelissä Serena Williams tavoittelee uransa 24. grand slam -turnausvoittoa. Ranskan avoimissa hän on mukana 18. kertaa, mutta ei ole yltänyt kovin korkealle sitten vuoden 2016, jolloin hän hävisi finaalissa Espanjan Garbine Muguruzalle.

Pariisissa kysymysmerkki on Williamsin jalan kunto, sillä hän loukkasi akillesjännettään Yhdysvaltain avoimissa.

– En ole fyysisesti sataprosenttisessa kunnossa. Sen kanssa on vain elettävä, Williams sanoi.

Hän kukisti avauskierroksella maannaisensa, yhdysvaltalaisen Kristie Ahnin 7–6 (7–2), 6–0. Kaksikko kohtasi avauskierroksella myös Yhdysvaltain avoimissa syyskuussa.

Pallomerkin vaihto kismittää Nadalia

Mestaruutta puolustava Nadal aloittaa tämän vuoden ottelunsa myöhemmin tänään valkovenäläistä Egor Gerasimovia vastaan. Nadal tavoittelee Roland Garrosin massakentiltä uransa 20. grand slam -turnauksen mestaruutta. Pariisissa hän on yltänyt tusinaan mestaruuteen.

Nadal ei ilahtunut, että Pariisissa pelipallot on vaihdettu toisenmerkkisiksi.

– Olot ovat vaikeammat kuin koskaan aiemmin tässä turnauksessa. Pallot ovat superhitaita ja painavia. Lisäksi on hyvin kylmä, mikä tekee kentästä hitaamman, Nadal ennakoi.

Yleensä Ranskan avoimet on pelattu kesäsäässä touko-kesäkuussa, mutta nyt Pariisissa on tuulista, kylmää ja sateista. Maanantaina sade haittasi niin paljon, että ottelut viivästyivät.

Lue myös:

Kommentti: Ruusuvuoren Ranskan avoimista pannukakku – massakenttäpeli yhä suurin huolenaihe

Karsinnoista pääsarjaan noussut ranskalainen yllätti Emil Ruusuvuoren Ranskan avointen avauskierroksella – "Olosuhteet olivat absurdit"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat