Suora

  • Elävä arkisto esittää

Lauri Markkanen haluaa jatkaa Chicagossa pitkään – ensimmäiset kokemukset uudesta valmentajasta positiivisia: "Olen innostunut tekemään töitä hänen kanssaan"

Lauri Markkanen haluaa näyttää pystyvänsä nousemaan takaisin vaikean viime kauden jälkeen.

NBA
Lauri Markkanen
Lauri Markkanen on pelannut kolme kautta Chicago Bullsissa.Getty Images

Lauri Markkasella on takanaan kolme kautta koripallon NBA-liigassa Chicago Bullsin joukkueessa. Kolmannesta kaudesta tuli pettymys, kun Markkasen tilastonumerot kääntyivät laskuun eikä joukkueenkaan peli kulkenut.

Kun Markkasen neljäs kausi aikanaan alkaa, Bullsilla on jälleen uusi valmentaja. 55-vuotias Billy Donovan aloittaa joukkueen luotsina. Jim Boylenin aikana Markkasen rooli pieneni, mutta suomalaisen ensimmäiset kokemukset uudesta valmentajasta ovat positiivisia.

– Olen innostunut tekemään töitä hänen kanssaan. Emme ole vielä tavanneet henkilökohtaisesti, mutta minulle jäi hyvä tunne keskustelustamme. Hän kysyi, minne haluan pallon ja mitä haluan tehdä sille, Markkanen kertoi yhdysvaltalaistoimittajille videohaastattelussa NBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Markkanen kävi myös läpi edellisen kauden pettymyksiä.

– Odotimme, että viime kausi olisi mennyt paremmin. Minun täytyy katsoa peiliin. Voin pelata paremmalla energialle ja voin ottaa enemmän levypalloja. Ensi kaudella minun täytyy näyttää, että voin nousta takaisin. Haluan näyttää, että ihmiset ovat väärässä.

– Viime kausi oli minulta huono. Se oli henkisesti uusi kokemus. Opin siitä ja tunnen itseni nyt kypsemmäksi.

Markkanen sanoi haluavansa pelata Bullsissa myös tulevaisuudessa (siirryt toiseen palveluun). Ilman jatkosopimusta Markkasesta voisi tulla vapaa agentti ensi kesänä.

– Haluan pysyä Chicagossa pitkään. Se on päätavoitteeni, haluan rakentaa suhteita joukkuekavereiden kanssa ja saada kemiat toimimaan. Huolehdin vain niistä asioista, joihin voin vaikuttaa kentällä. Annan agenttini hoitaa sopimusasiat.

Lue myös:

Lauri Markkasen edustama Chicago Bulls sai uuden päävalmentajan – joukkuetta luotsaa jatkossa Oklahomaa valmentanut Billy Donovan

Bulls-fanien toive kävi toteen: Lauri Markkasen valmentajalle potkut – "Tuore lähestymistapa joukkueen johtamiseen oli välttämätöntä"

Lauri Markkaselle annettiin surkea arvosana penkin alle menneestä kaudesta – uusi urheilutoimenjohtaja kehittelee suunnitelmaa kurssin kääntämiseksi

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat