Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Pitkän linjan KHL-kiekkoilija kertoo Venäjän kovasta valmennuskulttuurista – palasi perheensä luo Suomeen: "Ei ole fiksua vinguttaa kellokorttia loputtomasti"

Jarno Koskiranta tiesi aina haluavansa palata joskus takaisin Lappeenrantaan ja SaiPan riveihin.

Jarno Koskiranta
Jääkiekkoilija Jarno Koskiranta Lappeenrannan Kisapuistossa.
Jarno Koskiranta odottaa jääkiekon SM-Liigan alkua hyvillä mielin. “Pitkän tauon jälkeen alussa on ekstralatausta.”Mikko Savolainen / Yle

– Kyllähän se vaatii vaimolta paljon, kun hän on tähän asti hoitanut arkea yksin. Arvostan sitä suuresti, Jarno Koskiranta sanoo.

33-vuotias keskushyökkääjä Koskiranta ja hänen vaimonsa ja kaksi lasta ovat asuneet mahdollisimman paljon Venäjällä, jonne miehen jääkiekkoura on heidät kuljettanut. Keväällä perheeseen syntyi kolmas lapsi.

Ammattiura on Koskirannan mukaan vaatinut uhrauksia koko perheeltä, kun isä ei ole pystynyt viettämään perheen kanssa niin paljon aikaa kuin olisi halunnut.

Perheellä on ollut koko ajan toinen tukikohta myös Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa.

– Yksi syy palata Lappeenrantaan oli juuri se, että saisi viettää enemmän aikaa ja pyhiä yhdessä.

Lappeenrannan SaiPa sai kovan vahvistuksen KHL:stä, kun Jarno Koskiranta pelaa seuraavat kolme kautta keltamustassa paidassa.

Koskiranta on Kisapuiston yleisölle tuttu, sillä hän pelasi ensimmäiset liigakautensa Lappeenrannassa vuosina 2009–2012. KHL-mestarilla olisi ollut nyt ottajia muuallakin, mutta miehelle oli alusta asti selvää, että hän haluaa palata joskus juurilleen Lappeenrantaan.

Paluun ajankohta tuli kuitenkin keväällä yllätyksenä.

Ruoka ei maistunut ja paino putosi

SaiPasta tie vei kahdeksan vuotta sitten Koskirannan ensi Tapparaan. Erinomaisten tulosten jälkeen mies siirtyi Venäjälle, Siperian Novosibirskiin.

– Ekat pari viikkoa olin ihmeissäni. Kun saavuin Siperiaan, siellä oli todella lämmin, 35 astetta. Ruoka ei alkuun maistunut ja ensimmäisellä viikolla painoa lähti viisi kiloa, Koskiranta muistelee ensimmäisiä päiviään vieraassa maassa.

Myöskään kielitaitoa ei ollut.

– Ensimmäisenä vuonna en keskittynyt kielen opiskeluun ollenkaan, vasta toisena vuonna opettelin aakkoset.

Jarno Koskiranta i SKA.
Koskiranta kaipasi Venäjällä ollessaan ihmissuhteita lukuunottamatta eniten suomalaista jämptiyttä. “Venäjällä asioita joutuu vatvomaan eikä tiedä, hoituuko sovittu homma viikon vai kolmen päästä.” All Over Press

Koskiranta pääsi kuitenkin nopeasti sisään joukkueeseen ja vieraaseen kulttuuriin.

– Ei se pukukoppihuumori muutu, ollaan sitten Suomessa tai Venäjällä. Kotiuduin ja sain hyviä ystäviä sieltä, joten viihdyin hyvin.

Koskirannan mukaan suomalaiset otetaan Venäjällä yleensäkin hyvin vastaan.

– Suomalaisia arvostetaan Venäjällä muutenkin kuin jääkiekossa. Yleensä me olemme kuitenkin asiallisia ja nöyriä eikä mennä sinne suuren maailman elkein.

Kahden kauden jälkeen Novosibirskissä matka jatkui Pietariin ja SKA:n joukkueeseen. Kaikkiaan Koskiranta pelasi Venäjällä seitsemän kauden ajan.

Treenit kolme kertaa päivässä, ei vapaita

Vuodet Venäjällä olivat hyvin urheilupainotteisia.

– Siellä ei vapaapäiviä vietetä viikoittain. Suomessa on yleensä sunnuntai vapaa. Pitkälti se menee niin, että on treenit, ruoka ja lepo ja sitä rummutetaan kolmesta neljään viikkoon päivittäin.

Treenikaudella harjoituksia saattoi olla päivässä kolmetkin.

– Kauden aikana mennään pelin ehdoilla. Välipäivinä treenataan tai huolletaan mitä ehditään.

Iso osa jääkiekkoilua ovat pitkät vieraspelireissut, jolloin kotoa ollaan pois helposti yli viikko kerrallaan.

Suurimmat erot Venäjällä ja Suomessa harjoittelussa ovat Koskirannan mukaan juuri harjoittelumäärissä. Venäjällä harjoituksia on määrällisesti enemmän.

– Ei se aina ole välttämättä niin fiksua vinguttaa kellokorttia loputtomasti. Suomessa on aika pitkään treenattu analyyttisesti ja etsitty keinoja saada pienikin etumatka.

Koskirannan mukaan peleissä Suomi pyrkii taktikoimaan ja on siinä edelläkävijä.

Huumori auttoi Koskirantaa jaksamaan kovan työskentelytahdin.

– Jääkiekko on tässä vaiheessa ammatti ja työt pitää hoitaa asiallisuudella ja ylpeydellä. Muu joukkue onneksi tsemppaa ja huumori auttaa. Eikä se kestä kuukautta pidempään, sen ajan jaksaa painaa.

Myös perheen tuki on ollut tärkeää.

SaiPassa menestyminen motivoi

Jarno Koskirannan viimeinen kausi SKA:ssa katkesi yllättäen maaliskuussa. KHL ilmoitti koko sarjan päättymisestä koronaviruspandemian takia.

– Alkuun harmitti, koska meillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet voittaa pytty kotiin. Mutta kun näki miten vakavasta asiasta on kyse, viimeiset kolme viikkoa oli odottamista milloin virallinen ilmoitus kotiinlähdöstä tulee.

Koskirannan mukaan viimeiset viikot olivat turhaa odottamista. Lopullinen ilmoitus oli helpotus.

– Pari päivää ilmoituksesta Pietari pantiin täysin säppiin, ulkomaalaiset lähetettiin pois vaikka heillä oli työviisumi. Siinäkin mielessä oli hyvä ajoitus lähteä.

Koskirannan mukaan paluun jälkeen elämä Lappeenrannassa on ollut hyvin samankaltaista kuin muillakin korona-aikana.

– Ekat kuukaudet oltiin hissukseen, ulkoiltiin ja käytiin retkillä. Pikkuhiljaa aloitin treenaamisen ja nyt syksyllä koulut ja päiväkoti alkoi.

Jääkiekkoilija Jarno Koskiranta SaiPan harjoituksissa Lappeenrannan Kisapuistossa.
Koskiranta on seurannut Lappeenrannassa kuumana käyvää keskustelua uuden jäähallin paikasta. “Mielestäni areena kuuluu ehdottomasti keskustaan, se toisi sinne kaivattua elämää.”Mikko Savolainen / Yle

Jääkiekon SM-liigakausi alkaa tänään torstaina. SaiPan kauden ensimmäinen peli pelataan perjantaina. Koskiranta palaa kahdeksan vuoden jälkeen SaiPan riveihin.

– Silloin kun lähdin täältä, oli jo mielessä, että haluan tulla joskus takaisin. Ulkomailla on oltu pitkän aikaa, vaimo on Lappeenrannasta kotoisin ja minun parhaat kaverit ovat täällä päin, ei siinä ollut missään vaiheessa muuta vaihtoehtoa kuin palata.

Koskirannan mukaan häntä motivoi nimenomaan menestyminen SaiPassa.

– SaiPa on niin iso homma kaupungille, olen nähnyt mitä se täällä merkitsee. Joukkue ei ole ikinä saanut menestystä ja haluan olla nostamassa uutta buumia.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat