Hyppää sisältöön

Antti Ruuskanen nimettiin SUL:n kärkiryhmään – valaisee torstaina tarkemmin urheilu-uransa suunnitelmia

Kärkiryhmään on nimetty myös uransa jatkoa miettinyt Antti Ruuskanen.

Kuva: Tomi Hänninen

Suomen Urheiluliitto (SUL) nimesi 20 yleisurheilijaa ensi kauden Team Finland -kärkivalmennusryhmäänsä. SUL nimesi keskiviikkona huippuryhmänsä lisäksi myös EM-valmennusryhmän ja nuorten EM-ryhmän.

Kaikkiaan urheilijoita kelpuutettiin valmennusryhmiin 90.

– Team Finland -ryhmä toimii yleisurheilun keihäänkärkenä. Ryhmän urheilijat tähtäävät ensi vuoden Tokion olympialaisiin ja paralympiakisoihin, eli kaikilla heillä on erittäin tärkeä vuosi edessä, SUL:n tuore huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen sanoi liiton tiedotteessa.

Kärkiryhmän mielenkiintoisimpia nimiä on keihäänheittäjä Antti Ruuskanen, joka on miettinyt kesän jälkeen urheilu-uransa jatkoa. Ruuskanen valaisee tarkemmin tulevia suunnitelmiaan torstaina Kuopiossa.

Ensi vuonna on määrä kilpailla olympialaisten lisäksi myös EM- ja MM-hallikisat sekä kesäuniversiadit. Nuorten arvokisoja ovat alle 20-vuotiaiden EM- ja MM-kilpailut sekä alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut.

Kaikki Suomen Urheiluliiton valmennusryhmiin valitut löydät täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Lue myös:

Annemari Kiekara lisäsi Suomen mestaruuksiinsa puolimaratonin SM-kullan – kultaketjussa jo 27 lenkkiä

SUL valitsi Tuomo Salosen huippu-urheilun valmennuspäälliköksi

Seitsenottelija Miia Sillman siirtyy Maria Huntingtonin valmentajan oppeihin: "Ei tule heti mieleen yhtä tasokasta treeniryhmää Suomesta"