Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Mika Anttonen lähtee olympiakomitean puheenjohtajakisaan

Suomen olympiakomitean puheenjohtajaksi houkuteltu St1:n pääomistaja Mika Anttonen on päättänyt lähteä tavoittelemaan olympiakomitean puheenjohtajuutta.

urheilu
Mika Anttonen
Nella Nuora / Yle

Mika Anttonen kertoo Yle Urheilulle, että on päättänyt asettua ehdolle Suomen olympiakomitean puheenjohtajakisassa.

– Olen vastannut myöntävästi lajiliittojen pyyntöön, Anttonen sanoo.

– Pyytäjien joukko oli iso. Heidän perustelunsa olivat hyvät ja ymmärsin niitä hyvin.

Energiayhtiö St1:n pääomistaja kertoi syyskuun lopussa Ilta-Sanomille (siirryt toiseen palveluun), että on saanut paljon kyselyitä puheenjohtajakisaan lähtemisestä. Hän halusi kuitenkin ennen päätöstään tietää, että hänellä olisi vahva kannatus tehtävään.

Anttosta olympiakomitean puheenjohtaksi ajava Jääkiekkoliitto tiedusteli lokakuun alkupuoliskolla muiden jäsenjärjestöjen halukkuutta tukea Anttosen valintaa. Liiton puheenjohtaja Harri Nummelan mukaan Anttosen sai laajaa kannatusta.

Torstaina Anttonen sanoi Yle Urheilulle, että tekee päätöksen tämän viikon aikana. Perjantaina hän oli tehnyt päätöksensä.

Anttosen mukaan häntä pyysi mukaan "riittävän suuri joukko suomalaisen liikunnan ja urheilun tekijöitä". Hän ei ota kantaa siihen, kuinka moni lajiliitto on asettunut tukemaan häntä.

– En lähde niitä tässä luettelemaan. Niitä on julkisuudessa ollut, ja ne varmasti tulevat sitten kun haluavat sinne tulla, Anttonen toteaa.

– Viime kädessä jäsenjärjestöt päättävät, kuka valitaan. En osaa ennakoida sitä, miten vaali tulee menemään.

Miljonäärin tärkeimpiä teemoja puheenjohtajakisassa on talous. Urheilu on riippuvainen Veikkauksen tuotoista jaettavista valtionavustuksista. Tänä vuonna peliyhtiön tulos putoaa noin 300 miljoonaa euroa. Valtio on luvannut kuitata pudotuksen ensi vuonna, mutta sen jälkeen tilanne on auki.

– Urheilu ja liikunta ovat ison paikan edessä resurssien osalta. Se on varmasti sellainen asia, joka nousee seuraavalla kaudella olympiakomiteassakin esiin. Pitää varmistua siitä, että urheilu saa ansaitsemansa resurssit ja aseman yhteiskunnassa seuraavalla kaudella, Anttonen sanoo.

Anttosen omistama St1 on tukenut suomalaista urheilua miljoonilla euroilla. Yhteistyötä on tehty muun muassa hiihdon ja jääkiekon kanssa. Anttonen asettui ehdolle Jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi vuonna 2014, mutta hävisi äänestyksen Kalervo Kummolalle yhdellä äänellä.

St1 on myös Olympiakomitean yhteistyökumppani. Anttonen on sanonut Ilta-Sanomille, että ei ollut tietoinen yhtiön operatiivisen johdon tekemästä sopimuksesta Olympiakomitean kanssa. Kolmevuotinen sopimus St1:n ja Olympiakomitean välillä julkistettiin syyskuussa.

– Tämä on yksi kysymys, mikä muiden täytyy analysoida. Jos tässä nähdään ongelmia, ne täytyy joidenkin muiden ihmisten kuin minä käsitellä. Olen siinä asiassa varmasti jäävi, Anttonen sanoo.

Olympiakomitean uusi hallitus ja puheenjohtaja valitaan syyskokouksessa 21. marraskuuta. Puheenjohtajaehdokkaat esitellään ensi viikolla. Puheenjohtajuutta tavoittelevat myös Susanna Rahkamo, Sari Multala ja Ilkka Kanerva. Myös Helsingin pormestari Jan Vapaavuorta on houkuteltu mukaan, mutta hän ei ole vielä kertonut päätöksestään. Olympiakomiteaa yhden nelivuotiskauden johtanut Timo Ritakallio luopuu puheenjohtajuudestaan.

Päivitetty kello 12.38: Lisätty Anttosen kommentteja ja taustatietoja.

Miljardööristä tai pormestarista olympiakomitean uusi puheenjohtaja? – suuret lajiliitot tapasivat ehdokkuuttaan panttaavat kovat nimet

Yllätysnimi: Helsingin pormestari Jan Vapaavuori harkitsee lähtevänsä kisaan Suomen urheilun ykköspestistä

Jääkiekkoliitto ajaa öljymiljardööri Mika Anttosta uudeksi Olympiakomitean puheenjohtajaksi – lähestynyt kirjeellä muita lajiliittoja

IS: Ilkka Kanerva ehdolle Olympiakomitean puheenjohtajaksi

Sari Multala lähtee ehdolle Olympiakomitean puheenjohtajakilpaan

Kilpailu suomalaisen huippu-urheilun ykköspestistä on alkanut – nimekkäät urheiluvaikuttajat kiinnostuneita Olympiakomitean puheenjohtajan paikasta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat