Viktor Löövin osuma toi Jokereille makoisan vierasvoiton Novosibirskissä: "Olimme aktiivisempia"

Jokerit on napsinut kuusi voittoa seitsemässä viime ottelussa.

KHL
viktor lööv
Jaakko Stenroos / AOP

Jokerit jatkaa jääkiekon KHL:ssä napakassa myötätuulessa. Länsilohkon helsinkiläisjoukkue kaatoi lauantaina kolmen pelin vieraskiertueensa alkajaisiksi Sibir Novosibirskin 4–3.

Toisen peräkkäisen voittonsa ottaneen Jokerien neljännen osuman laukoi reilut neljä ja puoli minuuttia ennen kolmannen erän loppua Viktor Lööv. Ruotsalaispuolustaja Lööv keräsi 1+1 pistettä.

Sibirin kakkos- ja kolmoserässä maalilla voittaneen Jokerien edellinen voitto oli torstailta Helsingistä KHL-mestari Moskovan TsSKA:ta vastaan.

– Olimme enemmän kiekossa kiinni ja vastustajaa aktiivisempia, ja varmaan sen takia voitimme ottelun, Jokerien päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoi Viasatille.

Jokerit siirtyi ottelussa 1–0-johtoon vasta 15 sekunnin pelin jälkeen John Normanin maalilla. Alex Grant lisäsi Jokerien johdon 12. minuutin pelin jälkeen 2–1:een, mutta illan toisensa tehnyt Oleg Li tasoitti pelin 2–2:een ja Mikael Ruohomaa vei Sibirin johtoon vielä saman erän aikana. Toisessa erässä Jokerit tasoitti jälleen puntit, kun David Sklenicka onnistui.

Seitsemästä viime ottelustaan kuusi voittanut Jokerit kohtaa maanantaina Amur Habarovskin.

Lue myös:

Lokomotiv Jaroslavl katkaisi Jokerien voittosarjan KHL:ssä – Marjamäki: "Viimeinen silaus jäi puuttumaan"

Dinamo Riikan ja Vitjazin ottelu peruttiin koronaryppään takia

Korona piinaa Venäjän urheilua – Kymmeniä urheilijoita sairastunut, KHL-joukkue SKA:n pelaajista 60 samaan aikaan sairauslomalla

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat