Koronan selättänyt Zlatan Ibrahimovic palasi kentille hurjastellen – iski kaksi maalia kolmeen minuuttiin

AC Milan voitti Milanon paikalliskamppailun ensimmäistä kertaa sitten tammikuun 2016.

jalkapallo
Zlatan Ibrahimovic
Zlatan Ibrahimovic on tehnyt neljä maalia kahdessa pelaamassaan ottelussa.Getty Images

Jalkapallon ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovic palasi liki kuukauden tauon jälkeen pelikentille loistovireisenä Italian Serie A:ssa.

Koronavirustaudin selättänyt Ibrahimovic, 39, teki kaksi maalia, kun hänen edustamansa AC Milan peittosi paikallisvastustajansa Interin 2–1. Viimeksi AC Milan on voittanut Milanon derbykamppailun tammikuussa 2016.

Ibrahimovic onnistui maalinteossa ensimmäisen kerran 13. peliminuutilla heti sen jälkeen, kun hän oli laukonut epäonnistuneen rangaistuspotkun. Verkko heilui toistamiseen 16. minuutilla, kun ruotsalainen viimeisteli Rafael Leaon keskityksen maaliin.

Interin kavennusmaalista vastasi Romelu Lukalu vajaan puolen tunnin pelin jälkeen.

– Zlatan on mestari kaikessa, mitä hän tekee, esimerkillinen ammattilainen, joka haluaa aina voittaa. Hänen panoksensa on joukkueelle todella tärkeä, kommentoi Milanin päävalmentaja Stefano Pioli uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ibrahimovic tiedotti positiivisesta koronatestistään 24. syyskuuta, jolloin hän kertoi olevansa täysin oireeton ja voivansa hyvin.

Milanolaisseuran maalitykki on kirjauttanut tällä kaudella jo neljä maalia, vaikka hän on ehtinyt pelata vain kaksi ottelua Serie A:ssa.

Kaikki neljä otteluaan voittanut AC Milan johtaa sarjaa. Viimeksi se on voittanut kauden ensimmäiset neljä otteluaan kaudella 1995–1996, jonka päätteeksi se juhli mestaruutta.

Lue myös:

Zlatan Ibrahimovicilla koronatartunta – kommentoi tapausta tyylilleen uskollisena

Uusi kausi, samat kujeet – iättömällä Zlatan Ibrahimovicilla maalijyvä tallella

Milan nauttii ikämies Ibrahimovicin palveluksista myös tulevalla kaudella

Itsevarma Zlatan saapui Milanoon viimeistelemään jatkosopimuksensa: "En ole täällä maskottina, vaan tuomassa tuloksia"

Lähteet: reuters

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat