Mika Anttonen vetäytyy Olympiakomitean puheenjohtajataistosta, latasi syytökset kulissipelistä

Olympiakomitean puheenjohtajataisto sai yllätyskäänteen, kun Mika Anttonen vetäytyi kamppailusta.

Urheilupolitiikka
Mika Anttonen
Mika Anttonen ei tavoittele enää Olympiakomitean puheenjohtajan pestiä. Jarno Kuusinen / All Over Press

Energiayhtiö St1:n omistaja Mika Anttonen on vetäytynyt Suomen Olympiakomitean puheenjohtajataistosta. Anttosen mukaan hänellä ei ollut tehtävään niin laajaa kannatusta kuin hän oli tulkinnut.

Anttonen kertoi viime viikolla lähteneensä tavoittelemaan tehtävää, koska hänellä oli takananaan "riittävän suuri joukko suomalaisen liikunnan ja urheilun tekijöitä".

Tämä käsitys on osoittautunut vääräksi.

– Tulkitsin kannatuksen laajuuden väärin. Yli 30 lajiliittoa olisi voinut tällä hetkellä riittää voittoon, mutta todella laajaa kannatusta minulla ei sittenkään ollut. Olisin kuulemma tuonut mukanani jääkiekon ylivallan. Tämä on huono lähtökohta Suomen urheilun ja liikunnan aseman puolustamiseen, Anttonen kertoi Yle Urheilulle.

Anttosta ajoi puheenjohtajaksi Jääkiekkoliitto, joka tiedusteli lokakuun alkupuolella muiden jäsenjärjestöjen halukkuutta tukea Anttosen valintaa. Anttosen omistama St1 on tukenut suomalaista urheilua miljoonilla euroilla. Yhteistyötä on tehty muun muassa hiihdon ja jääkiekon kanssa. Tänä syksynä St1 solmi yhteistyösopimuksen Olympiakomitean kanssa.

"Peli alkoi mennä likaiseksi"

Anttonen kommentoi Ilta-Sanomille (siirryt toiseen palveluun), että puheenjohtajapeli alkoi mennä poliittiseksi, mikä ei sovi hänelle.

– Peli ei ollut enää omien arvojeni mukaista. Peli alkoi mennä likaiseksi, Anttonen sanoi IS:lle.

– On suorastaan säälittävä väite, että jääkiekkotaustani vuoksi minun ajateltaisiin ajavan sen lajin etuja. Se kertoo siitä, että suomalaisessa urheilussa ja liikunnassa meillä on vielä pitkä matka siihen, että voisimme puolustaa koko urheiluväen etuja yhteisessä rintamassa.

Uusi puheenjohtaja väistyvän Timo Ritakallion tilalle valitaan olympiakomitean syyskokouksessa 21. marraskuuta. Valinnan tekevät olympiakomitean jäsenjärjestöt eli lajiliitot. Jukka Rauhalan vetämä ehdollepanotoimikunta esittelee kaikki puheenjohtajaehdokkaat keskiviikkona. Tilaisuus välitetään suorana Yle Areenassa.

Anttosen vetäydyttyä puheenjohtajuutta tavoittelevat Helsingin pormestari, kokoomustaustainen Jan Vapaavuori, Olympiakomitean nykyinen varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo sekä kokoomuspoliitikot Sari Multala ja Ilkka Kanerva.

Anttosen vetäytymisestä kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Päivitetty kello 11.25: Lisätty Anttosen vahvistus ja kommentit Yle Urheilulle.

Lue myös:

Suomen urheilun ykköspestiin tähyävät vaikuttajat vaativat Olympiakomitealta merkittävämpää roolia: "Miten on mahdollista olla tuppisuuna?"

Pormestari Jan Vapaavuori lähtee puheenjohtajakisaan palloilulajien tukemana – "Olympiakomitea on profiililtaan kapea ja identiteetiltään sekava"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat