Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Kuin savuna ilmaan

Suomalaiskolmikko juhlii nousua Damallsvenskaniin – urheilutoimenjohtaja Anne Mäkinen onnistui tavoitteessaan

AIK:n naisten jalkapallojoukkue on noussut takaisin Ruotsin korkeimmalle tasolle, Damallsvenskaniin.

jalkapallo
Jalkapallo, kuvituskuva
Tomi Hänninen

Vuosi sitten AIK:n naisten edustusjoukkueen urheilutoimenjohtajan tehtävässä aloittanut Anne Mäkinen onnistui tavoitteessaan. Hän kertoi viime huhtikuussa Yle Urheilulle, että hänen ja solnalaisseuran tavoite on nostaa joukkue Elitettanista sarjatasoa ylemmäs Damallsvenskaniin.

AIK voitti lauantaina Bollstanäs SK:n 5–1 ja varmisti nousunsa Ruotsin korkeimmalle sarjatasolle. Joukkue on saavuttanut 23 ottelusta 63 pistettä, kun toisessa nousupaikassa kiinni olevalla Hammarbyllä on 54 pistettä ja AIK:lla on enää kolme ottelua jäljellä. AIK on hävinnyt tällä kaudella ainoastaan kaksi ottelua.

– Meillä oli tänään todella hyvää energisyyttä, joukkueen suomalaispuolustaja ja myös keskikentällä viihtyvä Emma Santamäki kertoi Expressenille (siirryt toiseen palveluun).

Santamäki viimeisteli AIK:n toisen maalin ottelun 60. minuutilla.

– En yleensä tee maaleja, joten tuntui hyvältä, kun veto upposi. Tämä on tiimityötä loppuun saakka, hän vakuutti.

AIK pelasi ensimmäisen kerran Damallsvenskanissa kaudella 1993, mutta on tämän jälkeen vieraillut alemmalla sarjatasolla useampaan otteeseen. Edellisen kerran AIK on putosi Elitettaniin vuonna 2015.

Santamäki ei ole joukkueen ainoa suomalaispelaaja, sillä Milla-Maj Majasaari on pelannut koko kauden AIK:n maalilla ja Jenny Danielsson keskikentällä tai hyökkäyksessä.

Lue myös:

Vuoden 2005 EM-kisojen paras pelaaja Anne Mäkinen oli Suomen ensimmäinen naisjalkapallon ammattilainen – nyt hän yrittää nostaa entistä seuraansa huipulle koronakriisin keskellä Tukholmassa

Ruotsin Damallsvenskan käynnistyy tänään, mukana jälleen liuta suomalaishuippuja – Jutta Rantala aikoo heilutella verkkoja kotimaan tahtiin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat