Maastohiihdon Skandinavia Cupin avauskilpailu siirtyy Ruotsista Rovaniemelle, järjestäjät lupaavat terveysturvalliset kisat

Rovaniemellä ryhdytään valmistelemaan Skandinavia Cupin osakilpailua pikavauhdilla. Aikaa on ainoastaan puolitoista kuukautta.

Maastohiihto
Iivo Niskanen
Lehtikuva / Jussi Nukari

Skandinavia Cupin avausosakilpailu siirtyy Ruotsin Piteåsta Rovaniemelle järjestettäväksi. Rovaniemellä hiihdetään 12.-13. joulukuuta. Piteån tapahtuma peruttiin koronavirustilanteen vuoksi, kun järjestäjät neuvottelivat Ruotsin Hiihtoliiton ja terveysviranomaisten kanssa. Skandinavia Cupin Rovaniemen osakilpailun järjestelyistä vastaavat Ounasvaaran Hiihtoseura ja Santasport.

– Tämä tuli viime viikolla eteen, kun Skandinavia Cup peruttiin Piteåssa Ruotsissa. Suomessa oli ehdolla kaksi paikkakuntaa kisajärjestäjäksi, mutta sitten päädyttiin lopulta Rovaniemeen ja kisat on tänne myönnetty, iloitsee Ounasvaaran Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Ilkka Ruotsala.

Suomessa mietittiin, onko kisaa mahdollista yleensäkään järjestää koronaepidemian vuoksi. Rovaniemellä on valmisteltu jo Rukan maailmancupia ja sitä edeltäviä eri maiden maajoukkueleirejä varten urheilijakupla, josta on rakennettu mahdollisimman terveysturvallinen. Sitä kokemusta aiotaan käyttää hyväksi myös Skandinavia Cupin järjestelyissä.

– Santasportin kampukselle pystytään rakentamaan urheilijoille sellainen kupla, että he ovat käytännössä eristettynä toisistaan ja myöskin täällä työskentelevistä sekä vierailevista muista ihmisistä. Kaikki kilpailuun, ruokailuun ja liikkumiseen liittyvät asiat on järjestetty, että muihin ei kontaktia synny, valaisee Santasport Oy:n tapahtumakoordinaattori Jussi Sirviö.

Kisapäiviä lyhennettiin yhdellä, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan ne olisivat olleet 11.-13.12. Kisat haluttiin viedä Suomessa läpi 72 tunnin sisällä.

– Joukkueilta vaaditaan 72 tunnin sisällä lähtömaassa otettu negatiivinen koronatesti. Meillä on palveluna järjestetty niin, että pystymme testin järjestämään majoituksessa, jos sitä halutaan, kertoo tapahtumakoordinaattori Sirviö.

Kisoihin osallistuu jopa kolme sataa maastohiihtäjää, joista pääosa saapuu pohjoismaista. Rovaniemelle odotetaan myös Suomen, Ruotsin ja Norjan maajoukkuehiihtäjiä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Suomessa ei ollut tarkoitus järjestää tällä kaudella yhtään Skandinavia Cupin osakilpailua.

Lue myös:

Myös sprinttitähti Caspersen Falla kritisoi hiihtokalenteria – "Tuntuu aika naiivilta"

Iivo Niskaselta painava esimerkki koronaviruksen vaaroista – Suomen maajoukkuehiihtäjät eivät ole täysin valmiita kisaamaan ihan missä tahansa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat