Suora

  • Urheiluruutu

Satasen maailmanmestari Coleman ei saanut enää armoa – Tokion olympialaiset sivu suun

Yleisurheilun tähtiurheilija Christian Colemanin väliaikainen kilpailukielto on muuttunut AIU:n päätöksellä kahden vuoden kilpailukielloksi.

urheilu
Coleman
Christian ColemanGetty Images

Satasen hallitseva maailmanmestari Christian Coleman, 24, ei saanut erikoiskohtelua, kuten kesällä asiasta vihjasi aiemmin jo Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe.

Kansainvälisen yleisurheilun eettisen valvonnan keskus (AIU) teki päätöksen kahden vuoden kilpailukiellosta tiistaina.

Urheiluoikeuden asiantuntija Olli Rauste kertoo Yle Urheilulle, että Coleman voi vielä halutessaan valittaa päätöksestä urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuin CAS:iin.

– Nyt näyttää siltä, että Yleisurheiluliiton näyttö on aukoton. Kun itse luin sen, oli se hyvin perusteltu. Henkilökohtaisesti en jaksa uskoa, että päätös muuttuisi enää, Rauste toteaa.

Yhdysvaltalaissprintteri asetettiin tänä vuonna väliaikaiseen kilpailukieltoon, koska häntä ei ollut tavoitettu dopingtestiin. Kyseessä oli jo kolmas kerta 12 kuukauden sisään, kun Coleman ei ilmestynyt testiin.

Dohassa MM-kultaa voittanut Coleman on selittänyt viimeisimmän testin missaamista sillä, että hän oli tuolloin - 9. päivä joulukuuta 2019 - ollut jouluostoksilla.

– Coleman on pystynyt osoittamaan kauppakuittien avulla, missä hän on ollut silloin, mutta sääntöjen mukaan urheilijan pitää määritellä joka päivälle 60 minuutin ajanjaksot, jolloin urheilija on jossain paikassa tavoitettevissa testausta varten. Ollessaan ostosreissulla hän ei ole ollut sääntöjen mukaan testaajien tavattavissa, selvittää Rauste.

Rauste huomauttaa, että on mahdotonta sanoa, onko tässä kyseessä tahallisuudesta vai välinpitämättömyydestä.

– Kun kyseessä on maailmanluokan urheilija, niin voisi olettaa, että hänen pitäisi pystyä pitämään huoli siitä, että on dopingtestaajien tavoitettavissa silloin, kun hän on itse ilmoittanut ajankohdan, sanoo Rauste.

Coleman oli vaarassa jäädä pois jo Dohan MM-kisoista kolmen puutteellisten olinpaikkatietojen takia. Tuolloin hän pelastui sääntötulkinnan avulla.

Urheilijoilla on tiedossa varsin hyvin, ettei olinpaikkatietosäännön kanssa ole leikkimistä. Colemanin lisäksi 400 metrin maailmanmestari Salwa Eid Naser sai väliaikaisen kilpailukiellon testien jättämisestä väliin, mutta hänen tapauksessaan ei tuomittu kilpailukieltoa.

Rauste toteaa, ettei ole tutustunut Saiwa Eid Naserin tapaukseen, eikä voi siksi sanoa siitä tapauksesta mitään.

Lue myös

Sensaatiojuoksija Naser vapautui dopingsyytteistään – taustalla Wadan sääntöpykälä ja "koominen tapahtumaketju"

Maailmanmestari-Coleman haluaa sopimuksen dopingtestitapauksestaan – Sebastian Coe varoittaa: turha odottaa erikoiskohtelua

Pikajuoksutähti Christian Coleman jälleen dopingtestikohun pyörteissä – asiantuntijan mukaan aiemmin toiminut perustelu ei nyt päde

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat