Ferrari-pomo paljasti harjoitelleensa kolme kertaa Vettel-irtisanomisilmoitusta: "Hän ei lyönyt luuria korvaani"

Mattia Binotto kertoi Sky Italialle harjoitelleensa irtisanomisilmoitusta kolmesti ennen kuin soitti Vettelille.

Formula 1
Mattia Binotto
Mattia Binotto (vas.) ja Sebastian Vettel.Bryn Lennon - Formula 1/Formula 1 via Getty Images

Formula ykkösten Ferrari-tallin päällikkö Mattia Binotto joutui kovan paikan eteen, kun talli päätti luopua nelinkertaisen maailmanmestarin Sebastian Vettelin palveluksista. Binotto kertoi Sky Italialle harjoitelleensa irtisanomisilmoitusta kolmesti ennen kuin soitti Vettelille.

Binotton mukaan Ferrari teki päätöksensä Vettelin osalta jo ennen kauden alkua tietäen tämän sopimuksen päättyvän tähän kauteen. Binotto kertoi, että saksalaissuuruuden reaktio puheluun oli "älykäs ja proaktiivinen". Vettel on Binotton mukaan "kaunis persoona".

– Ennen soittoani toistin mielessäni kolme kertaa sen, mitä kerron hänelle ja miten sen kerron. Päätös ei ollut helppo, rakastamme häntä kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt meille. Mutta aika koittaa siihen, että sinulla on oltava selkeä näkemys tulevaisuutta koskien, Binotto totesi.

– Hän ei lyönyt luuria korvaani. Hän on hyvin älykäs, kaunis persoona, ja hän on käsitellyt tätä vaikeuksien täyttämää kautta ryhdikkäästi. Hän ei ollut negatiivinen, vaan proaktiivinen.

Binotto uskoo, että tuleva kuljettajakaksikko eli tallissa jatkava Charles Leclerc ja talliin tuleva Carlos Sainz tuovat uutta dynaamisuutta.

– Charlesilla ovat fanit ja talli tukenaan, hän tekee kierrosaikoja aika-ajoissa, ohittaa muita ja puolustaa omaa sijaansa. (Ferrarin luoja) Enzo Ferrari olisi rakastanut häntä, Binotto kehui nuorta tähteään.

– Carlosissa taas näen johtajan. Hän on loistava työntekijä, kommunikoi insinöörien kanssa ja pyytää aina lisää.

Ferrari on valmistajien MM-pisteissä vasta kuudentena, kun kaudesta on ajamatta viisi kisaa. Binotton loppukommentti kertoo, että ongelmat eivät ole ratin ja istuimen välissä...

– Kuljettajat ovat pienin pulmistamme.

Lue myös:

Kimi Räikkösestä paljastui ihailtava piirre, mutta F1-fanien unelmapari ei toteutunut – asiantuntija avaa yllätysratkaisun taustat

41-vuotias Kimi Räikkönen jatkaa yhä F1-uraansa Alfa Romeolla – perusteli ainutlaatuisella ilmapiirillä: "Tämä on kuin toinen perhe"

Kimi Räikkönen laittoi F1-maailman sekaisin ja osoitti arvonsa: "Ihan varmasti on tullut kyselyitä muista tiimeistä" – Bottaksen hyytymisen takana mestarillinen maltti

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat