Savo Volley jatkaa tappiotonta taivaltaan Mestaruusliigassa, lauantain ottelu siirrettiin

Lentopallon miesten Mestaruusliigaa tappioitta johtavan Savo Volleyn piti jatkaa perjantaina matkaa Oulusta pohjoiseen Sodankylään ja kohdata siellä lauantaina Perungan Pojat, mutta ottelu peruutettiin.

urheilu
Savo Volley juhlii 11.10.2020
Savo Volley juhlii Savo Volleyn kuvaa

Sodankylän kunnassa on todettu tällä viikolla ensimmäiset koronavirustartunnat ja on tapahtunut muutama joukkoaltistuminen. Näin ottelu siirrettiin myöhempään ajankohtaan.

– Olimme aika lähellä Oulua, kun kuulimme tästä. Ehdotimme että pelattaisiin Rovaniemellä, mutta se ei vastustajalle käynyt. Heidän kamansa olivat kuulemma jo Sodankylässä, sanoi Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

Perjantaina Oulussa Ettaa vastaan Savo Volley koki ensimmäisen erätappionsa, mutta piti 3-1-voitolla tappiosarakkeessaan yhä nollan.

– Todella hyvä että tuli tuo erätappio. Loppuu puheet siitä että kuinka kauan pelaamme ilman erätappiota. Voittoja tässä lasketaan, Tolvanen korosti.

Olli-Pekka Ojansivu oli 20 pisteellä vieraiden tehokkain, ensimmäisen täyden ottelunsa pelannut yleispelaaja Mikko Räsänen tuki 18 pisteellä. Myös vieraiden toiselle yleispelaajalle Markuss Cielavsille ottelu oli kauden ensimmäinen täysiaikainen.

Jan Helenius teki Ettalle 21 ja Aleksi Muukkonen 20 pistettä.

Akaa-Volley nousi vierasvoittoon

Keskipelaaja Panu Pitkänen oli yllättäen Akaa-Volleyn tehokkain, kun joukkue voitti vieraissa Vantaan Ducksin 3-1. Pitkänen teki 14 pistettä, joista peräti yhdeksän torjunnoilla. Niistä kaksi tuli päätöserän ratkaisuhetkillä, kun Akaa-Volley nousi 19-22-tappioasemasta 25-22-voittoon eli otti kuusi pistettä peräkkäin.

– Ottelu kääntyi meille, kun saatiin vanhat jäärät Joni Mikkonen ja Urpo Sivula mukaan. Itsellekin tuli siinä sivussa onnistumisia, Pitkänen sanoi.

Ilta oli keskipelaajien, sillä myös toiseksi tehokkain Aleksi Kaatrasalo pelaa keskellä. Hän kokosi 13 pistettä. Kaksikolle tulee pelejä jatkossakin, sillä kolmas keskipelaaja Markus Kaurto loukkaantui torstaina.

– Jatkossa saa urakoida, mutta olen siihen valmis, Pitkänen tiivisti.

Aleksander Rastamo oli 20 pisteellä Ducksin tehokkain.

Tiikerit voitti viisieräisen

Torstaina Akaassa kauden avaustappionsa kokenut ja Suomen cupista pudonnut Kokkolan Tiikerit piti Raision Loimun voitoitta, kun Mikko Keskisipilän joukkue voitti 3-2. Se oli Tiikereille kauden toinen 3- 2-voitto.

Jiri Hänninen oli 22 pisteellä vieraiden tehokkain. Myös keskitorjujat olivat vireessä, Antti Leppälä teki 14 ja Rami Rekomaa 11 pistettä.

– Hänninen kohensi tasoaan ottelun edetessä. Avauserä tuli meille liian helposti, sitten Loimu ja etenkin sen nuoret pelasivat hyvin, Keskisipilä sanoi.

Kauden ensimmäisen pisteensä ottaneen Loimun tehokkain oli hakkurina pelannut Kirill Borichev 20 pisteellä.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat