1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. hiihto

Iivo Niskasen sukset voitelee nykyään ”Suomen kovin Metallica-fani” – hiihtomaajoukkueen orkesteria johtaa politiikasta oppeja huoltorekkaan kantava RKP:n mies

Hiihdon MM-kisat on tällä kaudella määrä käydä Heikki Alakärpän vanhan työnantajan kotimaastoissa Saksan Oberstdorfissa.

Tatuointi todistaa, että Heikki Alakärppä on kova Metallican fani. Kuva: Yle / Rinna Härkönen

– Suomiräppiäkin siellä on kuultu. Se ei ihan rehellisesti ole minun top 10 -listallani. Ei ehkä edes top sadassakaan.

Suksihuoltaja Heikki Alakärpällä on ongelma. Suomen hiihtomaajoukkueen huoltorekkaan on asennettu uusi äänilaitteisto, joka toimii bluetooth-yhteydellä. Alakärpällä on vain mp3-soitin, eikä hän tiedä miten johdollisen laitteen saa yhdistettyä stereoihin. Hän haluaisi kuunnella Metallicaa.

Alakärppä toimi pitkään Saksan maajoukkueen suksihuoltajana, mutta täksi vuodeksi hänet haluttiin Suomen joukkoihin. Alakärpän maine lienee suuri myös musiikkipiireissä, sillä hänet valittiin aikanaan radioaseman kilpailussa ”Suomen kovimmaksi Metallica-faniksi” ja hän pääsi tapaamaan bändin jäseniä.

Heikki Alakärppä toimi aikaisemmin Saksan hiihtomaajoukkueen suksihuoltajana. Kuva: AOP

Hiihdon MM-kisat on tällä kaudella määrä käydä Alakärpän vanhan työnantajan kotimaastoissa Saksan Oberstdorfissa. Hänet nimitettiin alkukesästä Iivo Niskasen henkilökohtaiseksi huoltomieheksi.

Onko paineita?

– Ihan rehellisesti sanottuna on, toteaa Alakärppä.

Etenkin Seefeldin 2019 MM-kisoissa oli päiviä, jolloin saksalaisten suksi luisti hämmästyttävän hyvin. Alakärppä ei kuitenkaan tunnusta, että hänellä olisi jotain salaista tietoa keskieurooppalaisesta lumenlaadusta, joskin hän on sille kelille voidellut suksia suomalaisia enemmän.

Uusi huoltopäällikkö Martin Norrgård käyskentelee reippaan rennosti kohti Suomen huoltorekkaa. Hän tapaa matkalla monta tuttua ja puolituttua ihmistä. Hän pystyy puhumaan jokaiselle jotain lyhyttä ja mukavaa, mutta hän ei jää keskusteluihin kiinni vaan jatkaa luontevasti matkaansa. Tämä on ilmeisesti sitä small talkia, jonka taidon harva suomalainen osaa.

Norrgård on saanut 33-vuotiaaksi paljon aikaan. Hän on kuuluu RKP:n edustajana Vaasan kaupunginvaltuustoon, on valtiotieteiden maisteri, hänellä on valmentajan ammattitutkinto ja hän on kielitaitoisena työskennellyt viimeksi Ruotsin maajoukkueen suksihuollossa. Hän uskoo, että politiikasta opitut asiat toimivat myös huoltorekassa.

Martin Norrgård on maastohiihtomaajoukkueen uusi huoltopäällikkö. Kuva: Hiihtoliitto

– Ihan varmasti. Palautetta tulee varmasti joka suunnasta. Sitä pitää sietää. Minulla on jo jonkinlaista kokemusta siitä, miten kritiikkiä pitää ottaa vastaan. Ja myös siitä, millä tavalla sen voi käyttää hyödykseen, toteaa Norrgård.

Suomen urheilijoiden ja huoltajien viime kausien kireä ilmapiiri tuli esille viimeistään Seefeldin MM-kisoissa. Täksi kaudeksi merkittävä osa suksihuoltajia vaihtui uusiin kasvoihin. Norrgård aikoo uudessa pestissään tuoda lisää järjestelmällisyyttä ja yksinkertaistaa asioita. Erityishuomion saa hionta.

– Hiontaan on käytetty eri paikkoja ja eri systeemejä. Se tuottaa välillä pientä tuskaa, että ei tiedetä, minkä takia joku suksi on hyvä. Meidän on nyt pakko päästä siihen, että tiedämme miksi jokin suksi on hyvä, tai miksi jokin suksi ei luista.

Uudet huoltojoukot ovat olleet kasassa vasta vähän aikaa. Ensimmäinen todellinen ongelma on vielä haastatteluhetkellä ratkaisematta: kuinka Alakärppä saa oman musiikkinsa kuuluviin? Norrgård yrittää auttaa, mutta Alakärpän puhelin ei tue bluetooth-laitetta. Yhdessä he saavat toisella puhelimella yhteyden äänentoistolaitteeseen ja hetken kuluttua musiikin soimaan. Alakärppä näyttää tyytyväiseltä, mutta vaipuu sitten mietteisiinsä. Bluetoothin toimintaperiaate ei tainnut vielä ensi yrityksellä avautua.

No, ainakin tänä iltana rekassa raikaa Metallican kappale Master of Puppets.

Hiihdon Tour de Ski jatkuu tänään lauantaina. Klo 13.25 on ohjelmassa naisten 10 kilometrin kisa ja klo 15.40 miesten 15 kilometriä. Suorat lähetykset osana Urheilustudiota TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Lue myös:

Suomen ykkössprintterit mukana Vuokatin avauskisassa – Niskanen ja Pärmäkoski aloittavat kautensa kahden viikon päästä

Ensin arvokisamitali, sitten oma maatila – Perttu Hyvärisen suurimmat unelmat löytyvät pellolta ja metsästä, mutta moottorisahaan ja puimuriin hiihtävä maajussi ei uskalla tarttua

Iivo Niskaselta painava esimerkki koronaviruksen vaaroista – Suomen maajoukkuehiihtäjät eivät ole täysin valmiita kisaamaan ihan missä tahansa