Liiga-SaiPa sai yt-neuvottelut päätökseen – toimenpiteistä tiedotetaan viikonlopun aikana

Yt-neuvottelut koskivat yhtiön vakituista ja määräaikaista henkilöstöä.

SaiPa sai yt-neuvottelut päätökseen. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Lappeenrantalainen jääkiekkoseura Liiga-SaiPa on saanut päätökseen koko henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut.

Neuvottelujen piirissä olivan muun muassa joukkueen pelaajat, valmennus, huolto, toimisto- ja ravintolatyöntekijät.

SaiPa kertoo verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun), että on saanut neuvottelut päätökseen lauantaina, mutta päätöksiä tarvittavista toimenpiteistä ei ole vielä tehty. Yhtiö pyrkii tekemään päätökset mahdollisimman pian ja tiedottamaan niistä kuluvan viikonlopun aikana.

– Neuvottelut ovat päättyneet, mutta toimenpiteitä pohditaan vielä tarkemmin hallituksen kanssa, kommentoi Liiga-SaiPan Oy:n toimitusjohtaja Jussi Markkanen.

Markkanen arvioi, että toimenpiteistä tiedotetaan huomenna sunnuntaina.

Yt-neuvottelut käytiin poikkeuslaissa säädetyssä viiden päivän neuvotteluajassa.

Syynä olivat koronaviruspandemian aiheuttamat taloudellisesti merkittävät tulojen menetykset ja maksukyvyn oleellinen heikentyminen sekä työtehtävien väheneminen joiltakin osin.