1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jalkapallo

Lässähtikö nousutaisto? Veikkausliigapaikassa kiinni oleva AC Oulu saa vastaansa pääosin junioreita, myös ex-pelaaja kaivettu mukaan

Mikkelin Palloilijat joutuu lähtemään AC Ouluun junioripitoisella joukkueella sopimusten umpeutumisen vuoksi.

AC Oululla on mahdollisuus juhlia suoraa nousua sunnuntaina. Kuva: Elmeri Elo / AOP

Jalkapallon Veikkausliigan suora nousija ratkeaa sunnuntaina, kun AC Oulu saa vieraakseen Mikkelin Palloilijat ja FF Jaro isännöi FC KTP:tä.

Ykköstä johtava AC Oulu on vahvasti kiinni suorassa nousussa, sillä joukkue on kolme pistettä kotkalaisia edellä ennen päätöskierrosta. KTP voi nousta voitolla suoraan liigaan, jos myös sarjassa seitsemäntenä oleva MP onnistuu voittamaan AC Oulun. Oululaisille riittää siksi tasapeli suoran nousun varmistamiseksi.

AC Oulu ei saa kuitenkaan vastaansa MP:n ykkösmiehistöä, sillä koronan aiheuttamien ottelusiirtojen vuoksi monen mikkeliläispelaajan sopimus umpeutui lokakuun viimeisenä päivä. Jaro sen sijaan pääsee lähtemään otteluun KTP:tä vastaan lähes parhaalla miehistöllä.

MP:n nettisivujen mukaan (siirryt toiseen palveluun) joukkueella on ainoastaan kymmenen sopimuspelaajaa, joista suurin osa on junioreita.

Joukkueen kokeneempia pelaajia ryhmässä edustavat ainoastaan maalivahti Jonne Uronen, Aatu Manninen ja Jonathan Dunyin. Tämän lisäksi kokoonpano on täydentynyt esimerkiksi seuran omilla B-junioreilla, kun Veli-Matti Nuija, Miro Kekkonen ja Matti Liimatainen liittyivät ryhmään A-juniori Deng Maluelin kanssa. Nelikko on pelannut tällä kaudella MP:n P20- ja P-17-junioreissa sekä Kolmosta Savilahden Urheilijoissa.

MP on raapinut joukkueeseen myös Mikkelin Pallo-Kissoihin siirtyvän valmentajan Ozeias Gracianon. Brasilialainen pelasi edellisen kerran MP:ssä Kakkosta vuoden 2018 syyskuussa, minkä jälkeen hän siirtyi seuran A-junioreiden valmentajaksi.

– Meillä on hieman erinäköinen joukkue kuin kauden aikaisemmissa peleissä johtuen sopimuksien loppumisesta. Tämä antaa hyviä näyttöpaikkoja meidän nuoremmille pelaajille. Paikka ei ole tietenkään helpoin mahdollinen, mutta Ouluun lähdetään hyvällä taistelumielellä tekemään Oulun nousujuhlista torsot, MP:n päävalmentaja Juha Pasoja sanoi seuran nettisivuilla.

AC Oulu pääsee otteluun lähes parhaalla miehistöllä, sillä kokoonpanosta on poissa ainoastaan jalkavaivoista kärsivä Anselmi Nurmela ja Lassi Nurmos.

Ykkösen päätöskierros pelataan kello 16 alkaen. Sarjataulukko löytyy täältä.

Lue myös:

Inter vei Veikkausliigan hopeamitalit – TPS joutuu voitosta huolimatta karsintaan, kun Oskari Forsman torjui IFK Mariehamnille sarjapaikan varmistaneen voiton

Näin HJK juhli mestaruutta kotiyleisön edessä – Klubi-kapteeni paljasti menestyksen salaisuuden: "Täysin kentän ulkopuoliset asiat"