Suora

  • Uimahyppyjen EM
  • Urheiluruutu

Lauri Marjamäki ja joukkueellinen pelaajia sivussa Jokerien SKA-ottelusta – päävalmentaja löysi koronatartunnoista positiivisen puolen: "Niin tyhmältä kuin se kuulostaa"

Jokerit saa ainakin kolme ketjua kasaan tiistaille. Neljäs ketju on vielä hahmottelun alla.

KHL
Lauri Marjamäki
Lauri Marjamäki on vieraskiertueella olevan joukkueen ohella karanteenissa perjantaihin saakka.Getty Images

Helsingin Jokereiden tilanne ennen tiistaista kotiottelua Pietarin SKA:ta vastaan on vähintäänkin mielenkiintoinen. Viimeisimmän vieraskiertueen jälkeen joukkueessa todettiin kolme uutta koronatartuntaa, ja kyseinen kiertueella ollut joukkue asetettiin karanteeniin. Karanteenissa on myös päävalmentaja Lauri Marjamäki, joka ei pääse SKA-otteluun penkin taakse.

Tiistaina joukkueen päävalmentajana toimii apuvalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma, jos tänä aamuna tehty koronatesti osoittautuu negatiiviseksi. Pajuluoman apuna toimii A-nuorten päävalmentaja Tero Määttä ja kehitysvalmentaja Tomi Mäki.

Jokereiden joukkue täydentyy SKA:ta vastaan Joonas Järvisellä, Matias Myttysellä ja Mika Partasella, jotka ovat olleet alkukauden ajan työttöminä. Heidän lisäkseen joukkueeseen liittyy Jokerien A-nuoria ja Kiekko-Vantaan Mestis-joukkueen pelaajia.

– Kyllä me joukkue saadaan kasaan. Olimme tietyllä tapaa kaukaa viisaita, kun lähdimme edelliseen reissuun ja jätimme pari tervettä Kiekko-Vantaan pelaajaa vielä kotimaahan, päävalmentaja Marjamäki kertoo Yle Urheilulle.

Jokerit pelasi vierasottelunsa kolmella ketjulla ja yhdellä lisähyökkääjällä. Marjamäen mukaan Jokerit saa tälläkin kertaa varmasti kolme ketjua kasaan, ja neljättä rakennetaan parhaillaan.

Kokoonpanojen perusteella joukkueen vieraskiertueelle eivät osallistuneet vakiohyökkääjistä muiden muassa Jesse Joensuu, Marko Anttila, Eeli Tolvanen, John Norman, Henri Ikonen, Saku Mäenalanen ja Iiro Pakarinen. Vakiopuolustajista ainoastaan Mikko Lehtosta ei nähty vieraskiertueella, ja maalivahdeista esimerkiksi Anders Lindbäck puuttui kokoonpanosta. Marjamäki ei kertonut Yle Urheilun haastattelussa, ketkä kaikki pelaajat ovat käytettävissä SKA-ottelussa.

Marjamäen mukaan lähes kaikki ennen vieraskiertuetta Suomeen jääneet pelaajat ovat riveissä tiistaina. Hän kertoo, ettei joukkueeseen ole tulossa ainakaan tällä hetkellä lisää vahvistuksia.

– Venäjällä viisumien saaminen on todella vaikeaa. Emme pysty näitä pelaajia käyttämään vieraspeleissä, Marjamäki kertoo.

– Antennit ovat koko ajan ylhäällä ja (Janne) Vuorinen tekee työtä taustalla, että ketkä ovat työttöminä ja mahdollista saada näinkin nopealla aikataululla. Olemme iloisia, että pystyimme näin nopeasti reagoimaan ja saimme kolme pelaajaa käyttöön huomiseen otteluun.

Jokerit
Jokerit on KHL:n läntisessä konferenssissa seitsemäntenä.Juha Metso / AOP

Kolme joukkuetta

Viime viikolla asetettu karanteeni oli Jokereille jo tämän syksyn kolmas. Marjamäen mukaan nykyhetken isoin haaste on käytännössä kolmen eri joukkueen pyörittäminen. Yksi ryhmä valmistautuu peliin, toinen ryhmä on karanteenissa altistumisen vuoksi ja kolmannella ryhmällä on positiivinen testitulos.

– Kuinka heidän harjoittelu karanteenissa hoidetaan? Koska pystymme harjoittelemaan yhdessä, mitä on yksilöharjoittelu tai mahdollinen pienryhmäharjoittelu jossain vaiheessa, Marjamäki kertoo pohdittavista asioista.

Jokerit on lentänyt syksyn aikana vieraskiertueella aina omalla lentokoneellaan. Koronaviruksen varalta on tehty ratkaisuja ja suunnitelmia, mutta silti Jokerit ei ole välttynyt tartunnoilta.

– Voin käsi sydämellä sanoa, että tuon paremmin me emme pysty hoitamaan matkustamista, mitä tällä hetkellä teemme. Menemme kumihanskat käsissä ja maskit naamalla koko ajan ja silti koronatartuntoja tulee jostain, Marjamäki harmittelee.

– Kova on tauti, mutta siihen pitää suhtautua oikein. Olemme tällä hetkellä kovimmassa vaiheessa ja uskon, että tästäkin selviämme. Paljon tarvitsemme positiivista mieltä ja uskoa huomiseen.

Jokerit ei pääse koronaa pakoon

Jokerit varautui jo ennen kauden alkua siihen, että kuluvasta kaudesta tulee koronaviruspandemian vuoksi vaikea. Sitä se on toden totta ollut, sillä kolmen karanteenin lisäksi joukkueessa on todettu kaikkiaan 15 koronatartuntaa. Tällä tietoa viimeisimpien altistuneiden ja tartunnan saaneiden karanteeni päättyy perjantaina.

– Nyt elämme vaikeaa hetkeä, mutta uskon, että tämä tilanne näyttää taas kuukauden pari päästä erilaiselta. Ja niin tyhmältä kuin se kuulostaa, niin meillä on ollut paljon tartuntoja, mutta sitten kuin yli puolet on sen sairastanut, niin rupeamme olemaan positiivisella puolella. Kenellekään ei koronaa halua, mutta tällä hetkellä tuntuu, että emme sitä pakoon pääse, Marjamäki tiivistää.

Noin viisi ottelua muita joukkueita vähemmän pelannut Jokerit on läntisessä konfrenssissa seitsemäntenä. Joukkue on voittanut pelaamissaan 16 ottelusta 11 ja kärsinyt viisi tappiota. Jokereilla on näiden otteluiden lisäksi yksi tekninen tappio avausottelusta, sillä Jokerit ei matkannut Valko-Venäjälle pelaamaan Minskiä vastaan.

Lue myös:

Jokereissa lisää tartuntoja, vieraskiertueen joukkue karanteeniin – pelit jatkuvat tästä huolimatta

Jokerit täydensi joukkuettaan kolmella uudella pelaajalla koronatartuntojen jälkeen

Jokereiden KHL-joukkueessa 12 koronatartuntaa – pelit jatkuvat sunnuntaina

Jokerit löysi maalijyvän päätöserässä ja ratkaisi Sotshia vastaan jatkoajalla

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat