14 kautta jääpallohullussa Bollnäsissa ja piipahdus korruption värittämässä Venäjän sarjassa – Ville Aaltonen palasi kotiin lähes 20 vuoden jälkeen

Porin Narukerä sai kovan vahvistuksen, kun maajoukkuekapteeni Ville Aaltonen palasi kasvattajaseuraansa lähes 20 vuotta kestäneen Ruotsin keikkansa jälkeen.

jääpallo
Ville Aaltonen taistelee pallosta vuoden 2016 MM-kisoissa.
Ville Aaltonen taistelee pallosta vuoden 2016 MM-kisoissa. Getty Images

Suomen maajoukkuepelaaja Ville Aaltonen palasi Poriin lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Aaltonen oli voittamassa Narukerän edellistä SM-kultaa 21 vuotta sitten. Nyt ympyrä on sulkeutunut. 41-vuotias maajoukkuekapteeni pelasi Ruotsin pääsarjassa Bollnäsissä vuodesta 2004 aina viime kauteen asti. Välissä hän piipahti pari kautta Venäjän liigassa.

– Koko kesä on tehty töitä sen eteen, ettei jää jalkoihin. Tännekin on tultu vetämään täysillä. Ei ole tarkoitus lähteä mihinkään jäähdyttelymeininkeihin, Aaltonen sanoo.

Aaltonen sai 14 kauden ajan Bollnäsissä tottua siihen, minkälaista on pelata kaupungissa, joka elää ja hengittää jääpalloa.

– Siellä ei oikeastaan muuta puheenaihetta olekaan kuin jääpallo. Voittojen jälkeen oli helppo mennä kaupungille, tappioiden jälkeen se ei ollut niin mukavaa. Kaupunki eli joukkueen mukana koko ajan.

Bollnäs eteni Aaltosen aikana kolme kertaa finaaleihin, mutta hävisi ne kaikki.

– Kyllähän se osittain kaivelee, että ei saanut sitä kirkkainta mitalia. Toisaalta finaaliin pääseminen ja se että on saanut olla mukana siinä finaalin odottelussa, on palkitsevaa. Pelkästään siinä kuplassa mukana oleminen on sellaista, mitä toivoisi että jokainen ihminen saisi joskus kokea. Miten hienoa tuollaisen ryhmän kanssa on päästä niin pitkälle. Miten mahtavaa on elää sitä huumaa hyvässä fiiliksessä. Sen takia sinne haluaa aina uudestaan. Siitä saa sellaista energiaa, mitä ei mistään muualta pysty saamaan, Aaltonen pohtii.

Aaltonen kävi pelaamassa kaksi kautta Venäjän pääsarjassa, HK Zorki Krasnogorskin joukkueessa kausilla 2007–2008. Venäjältä mukaan tarttui pelillisten hienouksien lisäksi myös aimo annos kokemusta intohimosta ja voittamisesta.

Ville Aaltonen vauhdissa Venäjää vastaan. Kuva MM-kisoista 2017.
Ville Aaltonen vauhdissa Venäjää vastaan. Kuva MM-kisoista 2017.Jonas Ekstromer / AOP

– Yksi erikoisimmista peleistä oli Volgaa vastaan Uljanovskissa. Pelin lopussa johdimme selvästi. Yhtäkkiä kotiyleisö alkoi heittelemään pulloja kentälle. Meidän joukkueemme presidentti tuli viittoilemaan, että nyt äkkiä koppiin. Päätettiin kuitenkin pelata peli loppuun, mutta päätösvihellyksen jälkeen poistuimme nopeasti pukukoppiin. Yleisö oli fanaattista tietyillä paikkakunnilla.

Venäjän sarjassa erot olivat isot kärjen ja kellarikerroksen välillä.

– Helpoistakin otteluista sai aika vaikeita, kun vastustajalla olikin yhtäkkiä kolme ylimääräistä pelaajaa kentällä. Korruptio oli siihen aikaan aika näkyvää.

– Eli voittoa haettiin hinnalla millä hyvänsä?

– Nimenomaan. Sille voitolle oltiin löydetty hinta, millä se irtoaa, Aaltonen nauraa.

Palataanko Porissa mitalikantaan?

Lähes puolet elämästään muualla kuin Suomessa pelannut Aaltonen jos kuka, tietää miten vaikeaa mestaruus on voittaa. Sarjassa kuin sarjassa. Mutta miltä kuulostaisi, jos Narukerä yltäisi aina mestariksi asti tulevalla kaudella?

– Mestaruuden täytyy olla aina tavoite. Meidän ryhmässämme on potentiaalia ja unelmia täytyy olla. On helppo sanoa, että jotakin lähtee tavoittelemaan. Kaikkien täytyy kuitenkin ymmärtää, että siihen täytyy tehdä suunnaton määrä töitä ja siinä tulee paljon mutkia matkaan. Itse haluaisin saada täällä jääpallon nosteeseen ja peliä kuntoon. Haluan, että pelaamme hyvää jääpalloa ja saamme samalla nuorempia pelaajia kehitettyä.

– Jos me saadaan nämä asiat joukkueena tehtyä niin on hyvin todennäköistä, että päästään todella pitkälle. Mutta mestaruuksia ei ole niin yksinkertaista voittaa.

Kotimainen jääpallokausi alkaa perjantaina. Porin Narukerä, kuten monet muut seurat, olisivat toivoneet pääsevänsä vetämään edes muutamat jääharjoitukset isolla kentällä. Suomen talvi antaa kuitenkin odottaa itseään eikä Porissakaan tekojää ole vielä kunnossa. Narukerä on pelannut kolme Suomen Cupin ottelua tekojäällä, mutta muuten joukkue on valmistautunut kauteen jäähallissa.

– Onhan se vähän inhottavaa lähteä kauden avaukseen suoraan kaukalosta. Ei voi puhua että valmistautuminen olisi optimaalinen, Aaltonen sanoo.

Lue myös:

Ruotsalaisseura irtisanoi elinikäisen sopimuksen – jääpallomaajoukkueen kapteeni Ville Aaltonen palaa Poriin lähes 20 vuoden jälkeen

Suomi jää pois jääpallon MM-kisoista – "Matkustusrajoitukset tekevät osallistumisen mahdottomaksi"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat