Suora

  • E-jalkapallon Suomen cup
  • Urheiluruutu
  • Digital Racing eSM 2021
  • Kävelykyky meni ja futisunelma mureni - mutta Heidi Foxell löysi tiensä takaisin
  • Urheiluruutu

Kärppä-luotsi Manner uhriutuu epäonnistumisten jälkeen ja on antamassa itselleen jo potkuja heikon alkukauden takia – "Valmentajalla on vastuu tuloksesta ja epäonnistumisesta"

Mikko Manner ei ole saanut Oulun Kärppien yhteispeliä soljumaan totuttuun tapaan. Manner ei syytä joukkueen koronaongelmia, vaan hänen mielestään valmennuksen täytyy katsoa peiliin.

Jääkiekon miesten SM-liiga
Mikko Manner
Mikko Mannerin mielestä Oulun Kärpät on epäonnistunut tällä kaudella perusasioissa.Tomi Hänninen

Oulun Kärpät on kuulunut vuodesta toiseen jääkiekkoliigan kestomenestyjiin ja se yleensä ollut heti alkukaudesta asti muille liigajoukkueille karu vastustaja. Tällä kaudella meno on ollut odotuksiin nähden vaisua, sillä oululaiset ovat ennen perjantain kiekkokierrosta vasta seitsemännellä sijalla.

Liigassa on alkukaudella vietetty myös varsinaisia maalimättäjäisiä, sillä pelatuissa 106 ottelussa 33:ssa on jompi kumpi joukkue tehnyt viisi maalia tai enemmän. Kärpätkin on onnistunut latomaan kahdessa ottelussa viisi maalia ja yhdessä seitsemän, mutta ehkä parhaiten muistissa on kuitenkin vajaan viikon takainen ruma 1–7-kotitappio HIFK:lle.

– Se oli kyllä sellainen peli, että kaikki meni meidän näkökulmastamme niin sanotusti mäkeen. IFK taas omalla tehokkuudellaan kasvatti varsinaisen flow-tilan siinä ottelussa, Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Manner muisteli Yle Urheilun haastattelussa.

Sen lisäksi, että HIFK oli tuossa ottelussa tyly vieras, ei Manner saanut Kärppä-laumaa pelaamaan haluamallaan tavalla. Edellispäivänä saavutettu maukas 3–2 vierasvoitto Vaasan Sportista ei kantanut enää kotijäällä.

– Meidän yhteispelimme ei ole ollut riittävää, Manner myönsi.

Ja juuri tässä Kärppien peli on tällä kaudella ontunut. Manner muistutti, Oulun Kärpissä on totuttu siihen, että joukkue pelaa hyvin, mutta siihen se ei ole vielä tänä syksynä pystynyt. Lisäksi hänen mielestään on valmentajien tehtävä saada harjoitusprosessi sellaiseen malliin, että viisikkopelaamisen rakenteet ovat riittävällä tasolla vastustajiin nähden. Manner sanoi suoraan, että Kärpissä on epäonnistuttu perusasioissa.

– Emme ole pystyneet niin hyvään yhteistyöhön, ja luulen, että se on monen asian summa. Olemme täällä Oulussa onnistuneet tekemään perusasioita hyvin monen vuoden ajan. Pala kerrallaan joukkueet ovat kuitenkin vähän vaihtuneet ja ehkä minun perusasioiden valmennuttaminen joukkueelle ei ole ollut niin laadukasta kuin se on joskus aikaisemmin ollut, Manner tunnusti ja sanoi, että valmennuksen on syytä katsoa tiukasti peiliin.

Julkisuudessa uhriutumiseen oma syynsä

IFK-tappion jälkeen Manner sanoi Kalevan haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että jos Kärppien tulokset eivät parane, on joukkueella väärä mies puikoissa. Toistaiseksi viimeistä kauttaan Kärppien päävalmentajana toimiva Manner seisoo edelleen sanojensa takana, mutta kertoo myös miksi laukoi moista.

– Minähän olen tunnetusti julkisuudessa tällainen uhriutuja ja marttyyri epäonnistumisen jälkeen. Minun tehtäväni on vain ja ainoastaan suojata niitä kaikkia ihmisiä, jotka tekevät sen työn, Manner perusteli.

Hän muistutti, että Kärppien tapaisessa suurseurassa liigajoukkueen täytyy löytyä sarjataulukon kärkipäästä viimeistään keväällä, kun pudotuspelit alkavat.

– Jos ei valmentaja siihen pysty, niin silloin hän on väärässä paikassa. Valmentajalla on vastuu tuloksesta ja epäonnistumisesta.

Manner ei välttämättä tunne oloaan uhatuksi, vaan hän on lähinnä kriittinen omalle tekemiselleen. Aikoinaan valmentajauransa alussa Manner sai potkut Vaasan Sportista, ja tuolloin irtisanominen aiheutti hänelle epätoivoisen tunteen.

– Minulla ei riittänyt vielä silloin itsetuntemusta käsitellä niitä tunteita, mitä potkut toivat mukanaan. Tällä hetkellä tilanne on päinvastoin: olen tosi levollinen ja rauhallinen. Tämä on tosi hyvä sauma mitata omaa osaamista, mitä tässä on vuosien varrella kertynyt.

Mikko Manner
Oulun Kärpät juhli Suomen mestaruutta kaudella 2017–18. Seuraavalla kaudella joukkue sijoittui hopealle. Viime kausi keskeytettiin koronan takia, Kärpät johti tuolloin runkosarjaa.Tomi Hänninen

Mannerin mielestä tässä tilanteessa mitataan hänen osaamistaan ja sitä, kasvaako hänestä valmentaja, joka pystyy toimimaan vuodesta toiseen ammatin vaatimalla tasolla. Manner haluaakin kääntää tilanteen itselleen positiiviseksi.

– Tämä on minulle hieno mahdollisuus kääntää kiviä ja tutkailla omaa tekemistäni, eikä olla vain jääräpäinen ja uppiniskainen ja hakata päätäni seinään.

Manner tietää, ettei hän yksin pysty tekemään kaikkea, eikä hänen tarvitsekaan. Hänen valmennustiiminsä tehtävänä on nyt löytää keinoja, joilla se auttaa joukkueen peliä ja pelaajia yltämään huippusuorituksiin.

– Tämä on normaalia valmentajuuden arkea. Välillä tulee notkahduksia ja haasteita, ja silloin testataan nimenomaan sitä, kasvaako minusta sellainen valmentaja, joka pystyy tilanteen hoitamaan. Kovasti yritetään kyllä eikä periksi anneta, hän vakuutti.

Negatiivinen koronaepäily oli positiivinen yllätys

Kärpät on joutunut alkukaudesta kokemaan koronapandemian ankeuden, sillä joukkueesta löytyi jo lokakuussa ensimmäiset koronatartunnat ja joukkue joutui karanteeniin. Tiistaina Kärppien Lukko-ottelu peruttiin viime tingassa, kun Kärppien jäsenellä löydettiin pikatestissä tartunta.

Koronaepäily osoittautui kahdessa PCR-testissä negatiiviseksi, mutta Kärpät sai tämän takia viikon tauon peleistä. Manner ei syytä Kärppien pelin tahmeutta koronaongelmilla, sillä hänen mielestään kaikilla joukkueilla on ollut ongelmia saada arkea rullaamaan. Hän piti kuitenkin taukoa vain hyvänä asiana, sillä joukkue on saanut nyt parin päivän ajan vain harjoitella ja parantaa yhteispeliään.

– Olimme tiistaina valmistautuneet hyppäämään kehään Lukkoa vastaan ja meillä oli revanssihenki päällä siitä IFK-pelistä. Sitten koppiin tultiin kertomaan, että nyt pojat siirrytään taas kymmenen päivän karanteeniin. Olihan se positiivinen yllätys, kun toisin todettiin seuraavana päivänä. Siinä vapautui paljon energiaa.

Kärpät kohtaa lauantaina kotonaan Ässät. Manner haluaisi parantaa joukkueensa pelissä ennen kaikkea pelillistä rytmiä. Hän haluaa joukkueensa olevan Kärppien tunnuslauseen mukaisesti nopeita, vahvoja ja luotettavia.

Manner haluaa korostaa myös suoritukseen keskittymistä ja omiin arvoihin luottamista. Hän haluaa, että pelaajat pystyvät kunnioittamaan toisiaan, vaikka tulokset ovat olleet heikkoja.

– Minulle on tärkeää, että pidämme hyvää huolta niistäkin pelaajista, jotka saattavat kokea paineita siitä, ettei tulosta ole tullut ja sellaisista pelaajista, jotka eivät välttämättä saa jääaikaa niin paljon kuin olisivat halunneet.

Manner ei kuulu niihin valmentajiin, joka uskoo, että joukkue epäonnistuu, koska valmentaja ei lyö nyrkkiä pöytään tarpeeksi kovaa. Mannerin mielestä Kärpissä on joukkueellinen hyviä tyyppejä ja isosydämisiä nuoria pelaajia, joita ei johdeta epäonnistumisen pelolla.

– Silloin voi käydä jopa niin, että pelaaja rupeaa pelkäämään epäonnistumista liikaa vieruskaverin puolesta ja se kipsaa suoritusta. Meidän pitää löytää sopiva tasapaino sille, että tuemme toinen toisiamme, mutta samalla urheiluun kuuluu myös toinen toisiltamme vaatimista, Manner totesi.

– Meidän täytyy tehdä perusasioita laadukkaammin ja vain sietää epäonnistumisia, sekä luottaa siihen, että sitten kun olemme riittävän hyviä ja yhteispeli on riittävän hyvällä tasolla, me myös pärjäämme.

Lue myös:

Jesse Puljujärvi saa Edmonton Oilersilta toisen mahdollisuuden ja haluaa ansaita pelipaikkansa – "Olen mennyt eteenpäin ihmisenä ja pelaajana"

Kärppien karanteeni uusin takaisku jääkiekon liigakaudelle – miten paljon peruutuksia tai siirtoja Liiga vielä kestää?

Kärpille helpottavia uutisia – loput koronatestit negatiivisia

Oulun Kärpille hyviä uutisia – koronaepäily osoittautui aiheettomaksi

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat