Suora

  • Pernilla Böckermanin tie vastoinkäymisten kautta parrasvaloihin: Selkäkivut, kiusaaminen ja ilkeät kommentit eivät pysäyttäneet - nyt sometähti haluaa huipulle urheilijana
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Rallicrossin MM-sarjan viimeinenkin kilpailu peruttiin – Niclas Grönholm jälleen neljänneksi

Ruotsalainen Johan Kristofersson voittaa päätöksen johdosta kolmannen maailmanmestaruutensa.

ralliautoilu
Niclas Grönholmin Hyundai lentää ilmassa.
Niclas Grönholmin joutuu tyytymään MM-sarjan neljänteen sijaan.Getty Images

Rallicrossin MM-sarjan viimeinen osakilpailu Saksan Nürburgringillä 12.-13. joulukuuta on peruttu, kertoo DirtFish-sivusto (siirryt toiseen palveluun). Asian vahvistaa Yle Urheilulle sarjassa ajavan GRX -tallin päällikkö Marcus Grönholm.

MM-sarjaa piti ajaa myös viime viikonloppuna Belgiassa, mutta osakilpailu peruttiin koronaviruksen vuoksi.

Kilpailun peruuntuminen tarkoittaa sitä, että Hyundailla ajava Niclas Grönholm sijoittuu MM-sarjassa toista vuotta putkeen neljänneksi. Grönholmin kilpailukausi ei ole kuitenkaan tällä tietoa päättymässä, sillä inkoolaisen on tarkoitus ajaa rallin MM-sarjan päätöskilpailussa Italian Monzassa 3.-6. joulukuuta.

Maailmanmestaruus kirjataan puolestaan jo kolmatta kertaa ruotsalaisen Johan Kristoferssonin nimiin. Ruotsalaiset saivat myös himmeämmät mitalit, kun Mattias Ekström ylsi MM-sarjassa hopealle ja Timmy Hansen pronssille. Kouvolassa kaksi osakilpailua ajanut Juha Rytkönen on MM-sarjassa 12:s.

Lue myös:

Rallicrosstaituri Niclas Grönholm osallistuu rallin MM-sarjan päätöskilpailuun

Niclas Grönholm karsiutui rallicrossin EM-finaalikisasta ensimmäisen kerran tällä kaudella

Niclas Grönholm karsiutui rallicrossin EM-finaalikisasta ensimmäisen kerran tällä kaudella

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat