Suora

  • Urheiluruutu

Polvivamma piti Henna Honkasen poissa pelikentiltä pari vuotta – Italiasta palannut maalitykki pyrkii varmistamaan JyPK:lle sarjapaikan myös ensi kaudeksi

JyPK lähtee Kansallisen liigan karsinnan toiseen osaotteluun takanaan 6–0-voitto VIFK:sta. Jyväskyläläisten tähtihyökkääjä Henna Honkanen palasi Italiasta kesällä auttamaan vanhaa seuraansa säilymään.

Kansallinen liiga
Henna Honkanen
Henna Honkanen palasi italialaisesta Pink Barista kesällä takaisin Jyväskylään.AOP

Turhautuminen. Se oli päällimmäinen tunne, joka Jyväskylän Pallokerhon hyökkääjän Henna Honkasen alkukesästä valtasi hänen katsellessaan seurajoukkueensa pelejä kentän laidalta.

Kolmessa ensimmäisessä pelissä jyväskyläläisten verkkoon iskettiin kolmetoista kertaa. Toki vastustajatkin olivat kovia: muun muassa merkittävästi naisten liigajoukkueeseen panostanut KuPS ja lopulta mestaruutta juhlinut Åland United.

Kun Honkanen vihdoin sai edustuskelpoisuuden heinäkuun lopulla, oli joukkue voittanut kaikista peleistä yhden: sarjajumbo TPS:n 1–0.

Elokuun alussa jyväskyläläiset yllättivät kaikki ja kaatoivat viime kauden mestarin HJK:n 2–0. Henna Honkanen oli palannut.

Henna Honkanen Tuija Hyyrynen
Pink Barin Henna Honkanen ja Juventuksen Tuija Hyyrynen taistelevat pallosta.AOP

Koronapandemia on haitannut merkittävästi elämää, myös huippu-urheilua. Totuus kuitenkin on, että ilman pandemiaa Honkanen ei välttämättä olisi palannut Jyväskylään näin pian. Hän oli nimittäin siirtynyt kauden 2019 päätteeksi Italiaan Pink Bariin Paula Myllyojan seurakaveriksi.

– Sieltä tuli viesti, että rajat menevät kiinni, lähtekää kotiin. Koko kevään odotimme, mitä sarjalle tapahtuu. Toukokuun lopulla taisi tulla päätös, että sitä ei pelata loppuun, Honkanen kertoo.

Honkanen pohti pitkään, palaisiko Italiaan vai lähtisikö jonnekin muualle – tai mitä hän ylipäätään jalkapallolta haluaisi.

– Pelaamiseni ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys loukkaantumisten ja vaivojen puolesta.

Polvileikkauksen jälkeen vuonna 2014 lääkärin tuomio oli tyly: tällä polvella ei jalkapalloa pelattaisi. Niinpä liigatasolla vain 15-vuotiaana Kuopion Mimmifutiksessa debytoinut Honkanen oli pelikentiltä pois kaksi vuotta ja päättikin jo tavallaan peliuransa kertaalleen.

Hän aloitti fysioterapian opinnot Jyväskylässä ja keskittyi voimaharjoitteluun.

Sitten Jyväskylän Pallokerhosta soitettiin, ja Honkanen päätti kokeilla vielä kerran. Ilman paineita, sillä menetettävää ei juuri ollut.

Paluukausi 2016 sujui lopulta mairittelevasti: Honkanen viimeisteli JyPK:lle 17 osumaa.

– Aina siellä on ollut se intohimo. Sitä tunneskaalaa, mitä peleissä ja treeneissä käy läpi, ei saa mistään muualta. Se on se, mikä urheilussa koukuttaa, vaikka välillä siinä ei mitään järkeä olekaan, Honkanen avaa.

JyPK tuntui turvalliselta vaihtoehdolta myös neljä vuotta myöhemmin.

– Minulla on koti ja perhe täällä, sen takia päädyin jäämään.

Jyväskyläläisten onneksi, sillä pelaamassaan 11 ottelussa Honkanen tykitti kahdeksan maalia. Se riitti sarjan maalipörssin neljännelle sijalle, vaikka muilla oli seitsemän ottelua enemmän pelattuna.

Hankalaa keskittyä vain jalkapalloon

Honkanen ei ole JyPK:lle tärkeä vain maalien ja maalipaikkojen rakentamisen takia. Hän on mukana myös joukkueen valmennustiimissä.

– Olen päässyt suunnittelemaan harjoituskokonaisuuksia ja kuormitukseen liittyviä asioita. Loukkaantumisten ja vammariskin pienentämistä ja alkuverryttelyjä, Honkanen luettelee tehtäviään.

Fyysistä valmennusta hän teki osittain jo viime kaudella. Omien joukkuekavereiden valmentaminen ei tunnu oudolta, vaikka osalle uusista pelaajista tilanne ehkä sitä aluksi olikin. Kaksoisrooli ei myöskään tunnu raskaalta, sillä Honkanen on tottunut puuhaamaan monia asioita yhtä aikaa.

Osittain sen takia hän päätti myös palata Italiasta.

– Kaikki oli järjestetty tosi kivasti, ruoat tuli aina ja oli tosi helppoa, kun ei tarvinnut miettiä, milloin käy kaupassa ja syö, kun kaikki oli tehty puolesta valmiiksi. Joukkueen taustaa oli aina tosi paljon treeneissä paikalla, kaikki pelireissut olivat aina viikonlopun kestäviä ja saatoimme olla reissussa monta yötä. Joskus meni viikkokin Milanossa, Honkanen kertoo.

Toisin sanoen Italiassa Honkanen sai keskittyä pelkästään jalkapalloon.

– Se on varmasti todella hyvä paikka elää ja hengittää futista, mutta minulle oli hankalaa muuttaa elämää siihen, koska täällä olen tehnyt miljoonaa asiaa samaan aikaan ja siellä oli vain se yksi.

JyPK juhlii maalia Vaasassa
JyPK haki liigakarsinnan ensimmäisestä osaottelusta Vaastasta 6–0-voiton. Ville Laitinen

Sen yhden asian Honkanen on myös aina tottunut tekemään kunnolla. Vaikka resursseja Italiassa riitti, eivät aikataulut aina olleet kovin varhain selvillä.

– Minulle oli vähän haastavaa, kun ei aina saanut riittävän ajoissa tietää, milloin ja mihin kellonaikaan harjoittelemme. Siellä kulttuuri oli, että ei sillä ole niin väliä, ei se ole niin justiinsa.

Jyväskylässä Honkanen tietää täsmälleen, koska harjoitellaan ja miten. Naisten liigan hän näkee kehittyneen reilussa kymmenessä vuodessa niin joukkuetaktisissa asioissa kuin päivittäisessä toiminnassakin. Myös Jyväskylässä asiat ovat kehittyneet niiden neljän vuoden aikana, kun Honkanen on pelannut JyPK:ssa.

Tänä vuonna joukkue on tehnyt yhteistyötä Kilpa- ja huippu-urheilukeskus Kihun kanssa.

– Pelaajia on testattu paljon ja sieltä on tullut henkilökohtaista palautetta, jonka perusteella pystytään muokkaamaan fyysistä harjoittelua. On palautumisen tukea ja viikottaiset hyvinvointikeskustelut pelaajille. Niiden perusteella pystyy tarvittaessa muuttamaan pelaajan viikkorytmiä, Honkanen avaa.

Tavoitteet korkeammalla

Honkanen, 26, kuuluu joukkueensa kokeneimpiin. Hän on toiminut esimerkkinä nuoremmille ja iloinnut heidän onnistumisistaan.

– Ensimmäistä kauttaan liigassa pelaavista nuorista on kasvanut joukkueen kantavia voimia. He ottivat selkeitä kehitysaskeleita ja pystyivät kantamaan isoakin vastuuta koko joukkueen pelaamisesta, Honkanen sanoo.

Honkasen ja joukkueen luottovahti Pauliina Tähtisen hypättyä mukaan JyPK:n peli parani ja joukkue onnistui raapimaan voitot PK-35 Helsingistä, Ilveksestä ja toistamiseen sarjajumbo TPS:sta. Hopeamitalisti TiPS:lle se hävisi niukasti 0–1 ja Honkaa vastaan se oli jo 3–0-johdossa.

Liigakarsintaan joutuminen olikin joukkueelle paha pettymys. JyPK hävisi viimeisellä kierroksella HJK:lle 0–3, ja tappion vuoksi joukkue joutui karsimaan, vaikka pisteitä oli yhtä paljon kuin Ilveksellä.

– Meidän selkeä tavoitteemme oli, ettemme ole karsinnassa. HJK-vieraspelissä loimme tilastojen mukaan enemmän maalintekopaikkoja, mutta jostain syystä emme vaan saaneet osumia tehtyä. Karsintoihin joutuminen oli iso pettymys ja oli tosi rankkaa nähdä myös, miten muut sen kokivat. Tuntui tosi pahalta koko joukkueen puolesta.

Henna Honkanen on U16-maajoukkueen ottelussa Tanskaa vastaan.
Henna Honkanen on pelannut nuorten maajoukkueissa. Kuva Suomen alle 16-vuotiaiden maaottelusta Saksaa vastaan 2010.Getty images

Liigakarsinnoissa JyPK teki kuitenkin Vaasassa tylyä jälkeä. Maajoukkuekapteeni Tim Sparvin kannustuksesta huolimatta (siirryt toiseen palveluun) Vasa IFK jäi jalkoihin tennislukemin 6–0.

Murskavoitosta huolimatta Honkanen ei ollut tyytyväinen omiensa suoritukseen.

– Emme pelanneet pelillisesti mitenkään älyttömän hyvin, emmekä saaneet luotua niin hyviä maalintekopaikkoja kuin vaikka HJK:ta vastaan. Ehdottomasti meidän pitää lähteä parantamaan omaa peliä, jotta saamme tälle kaudelle sellaisen lopetuksen kuin itse haluamme.

Honkanen myöntää suhtautuvansa peliesityksiinsä armottomasti. Siksi myös tavoitteet jalkapalloilijana eivät löydy tietystä maasta tai seurasta.

– Tavoitteenani on vain pyrkiä nauttimaan pelaamisesta. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että pelaaminen olisi aina hirveän hauskaa tai kivaa. Olen todella itsekriittinen ja välillä on haastavaa nauttia pelaamisesta, Honkanen huokaa.

Ilman loukkaantumisia Honkanen olisi todennäköisesti lähtenyt ulkomaille aiemmin ja pelannut nuorten maajoukkueen lisäksi myös Helmareisssa ainakin taitojensa puolesta.

Vaikka Honkanen on paluunsa jälkeen voinutkin pelata lähes täysiä kausia, kulkevat vammat aina mukana.

– Eivät ne katoa tai parane enää. Lääkäreiden ja muiden kanssa käydään aina keskustelua, Honkanen kuittaa.

Visiitti Italiassa jäi koronapandemian vuoksi lyhyeksi, mutta Honkanen ei ole sulkenut täysin ovia ulkomailtakaan.

– Kausi on ollut henkisesti todella raskas, täytyy huilata, ennen kuin teen päätöksiä. Kaikki on auki.

Kansallisen liigan karsintojen toinen osaottelu JyPK–VIFK pelataan Jyväskylässä lauantaina kello 15.

Lue myös:

JyPK tukevassa johdossa Kansallisen Liigan karsinnan toiseen osaotteluun – kapteeni luottavaisena: "Kyllä me liigaan kuulutaan"

JyPK tarrasi tiukasti kiinni sarjapaikkaan – VIFK lähes mahdottomassa paikassa viikon päästä Jyväskylässä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat