Susijengin sentteri Madsenilla yksi toive: "Jos nyt saisi yhdenkin ehjän kauden alle"

Susijengin ison pään kulmakiviin lukeutuva Alexander Madsen on merkittävässä roolissa, kun Suomi kohtaa viikonvaihteen Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa lauantaina Georgian ja maanantaina Serbian.

urheilu
Alexander Madsen.
Alexander Madsenin tyylinäyteAOP

Susijengillä on EM-karsintojen miehistössään vähän korinaluspelaajia. Tämän on huomioinut myös latvialaista BK VEF Rīga-seuraa edustava Alexander Madsen.

– Kun sain pelaajalistan käteeni, niin ensimmäisenä tuli mieleen, että meiltä puuttuu paljon ison pään pelaajia. Hyvä tilaisuus minulle, mutta harmi joukkueen kannalta, että puuttuu tärkeitä pelaajia. Paineita on turha silti ottaa itselle, pitää mennä vain pelaamaan ja toteuttamaan joukkueen systeemiä.

Madsenin rooli on ollut aiemmin se, että hän tuo Susijengille lisäenergiaa aina päästessään penkiltä kentälle. Tällä kertaa häntä on vaikea sivuuttaa avauskokoonpanosta.

– Nyt minulta odotetaan pelaamisessa sellaista tasaisuutta. Siinä mielessä pelirytmin kanssa on erilaista. Pidempiä pätkiä pitää pystyä pelaamaan tai mikä se rooli sitten ikinä tulee olemaankin, tuumii Madsen.

207-senttinen ja satakiloinen koripalloilija pelaa Suomi-paidassa sentterinä. Häneltä vaaditaan tiukkaa ja järkevää taistelua korin allla.

– Minulta odotetaan myös paljon palloskriinien pelaamista ja totta kai levypallot ovat isossa roolissa.

Virhevaikeuksiin Madsenilla ei ole varaa. Se söisi liikaa Suomen iskukykyä osa-alueella, joka on ollut pitkään Susijengin ehkä se heikoin lenkki.

– Se on kieltämättä minulle iso haaste, kun on ollut aiemmin aika paljon ongelmia uran aikana virhetilin kanssa. Siihen vaikuttaa myös se, millainen on tuomarilinja pelissä. Väärissä kohtaa ei voi ottaa liian monta virhettä, sillä se vaikuttaisi silloin liikaa pelirytmiin ja pelaamiseen.

Madsen toivoo, että siitä on apua, kun Riian seurajoukkueessa on käyty palavereissa tarkasti läpi tuomarien näkökulmia ja sitä, mitkä vaikuttavat esimerkiksi silloin, kun tilanne on virheen saamisen kannalta 50–50 -mahdollisuus.

– Se on tuonut molempien korinalustojen pelaamiseeni pientä uutta. Tuomaritkaan eivät pelaa täydellistä peliä, niin kuin eivät pelaajatkaan. On käyty läpi esimerkiksi sitä, missä tilanteissa pitää näyttää käsiä, milloin kroppa pitää pysyä paikoillaan ja millaisessa paikassa saa työntää.

– Toivon, että näistä opeista on apua, mutta toisaalta vastassa on kavereita, jotka ovat myös fiksuja tällaisissa paikoissa. Onhan se taito, että saa näyttämään tilanteen virheeltä, vaikkei siinä ole rikettä, hymähtää Madsen.

Vaivat hidastaneet kehitystä

Edellisen kerran Suomen miesten koripallomaajoukkue pelasi EM-karsintoja helmikuussa.

Madsen saa olla siitä onnellinen, että hän on päässyt Latviassa pelaamaan koronaviruksen ja sen rajoituksien aikakaudella kohtuullisen määrän pelejä. Viimeisessä sarjapelissä hän kirjautti jopa tuplatuplan tilastoihin.

– Meillä rajoitukset ovat vaikuttaneet lähinnä yleisöön. Oma vire on pelien johdosta ihan hyvä. Heittoprosentti olisi voinut olla tuossa viimeisimmässä pelissä parempi, ei se nyt niin hyvä ottelu ollut, Madsen toppuuttelee.

Madsen kävi ensimmäistä kertaa urallaan leikkauksessa kesällä. Hän on tavallaan vasta matkalla kohti huippukuntoa. Kouvoista maailmalle ponnistanut 25-vuotias pelaaja on kärsinyt urallaan erilaisista vammoista, joista varsinkin nilkka- ja polvivammat ovat tulleet turhankin tutuiksi.

– Omaa pelaamista etsin vielä ja totuttelen tähän kroppaan, joka on nyt suhteellisen terve. Henkisesti tämä (loukkaantumiskierre) on rankkaa. Kuulostelen vasta, millaista pelaaminen on ilman kipuja ja kuinka paljon pystyn treenaamaan.

Madsen sanoo, että hänelle on ollut vaikeinta "himmaaminen" vammojen ja viimeksi leikkauksen jäljiltä.

– Aina ennen menin koko ajan täysillä treenaamisen suhteen. Nyt on mennyt jo muutama vuosi sillä lailla, että aina joku on sanonut minulle, kuinka paljon voi tai kannattaa harjoitella. Vaikeinta on ollut löytää tasapaino, mitä voi tehdä ja mitä taas ei.

– Jos nyt yhdenkin ehjän kauden saisi alle, niin se veisi pelaamistani varmasti eteenpäin. Puhumattakaan useammasta kaudesta ilman loukkaantumisia. Kehitystä tulee vielä ihan varmasti, mutta se vaatii terveyttä.

Yle näyttää Susijengin EM-karsintaottelut Yle TV2:ssa ja Areenassa. Susijengi kohtaa lauantaina 28.11 .Georgian ja maanantaina 30.11. Serbian.

Lue myös

Paha takaisku: Koponen ja Möttölä koronakaranteenissa – eivät ole Susijengin käytettävissä

Henrik Dettmann näkee Susijengi-fanien puuttumisen valtavana menetyksenä: "Se vie kotikenttäedun, piste"

Susijengi pelaa EM-karsintapelit Espoossa tyhjille katsomoille – "On ihan selvää, että menetämme tässä tilanteessa rahaa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat