Kontiolahden ampumahiihtokisoihin valmistautuvat norjalaiset kauhistelevat yhteisasumista ja buffet-pöytää – "Meillä ei ole kontrollia muihin"

Ampumahiihdon maailmancup käynnistyy lauantaina Kontiolahdella. Koronatartunnat ovat saaneet norjalaisurheilijat varuilleen.

ampumahiihto
Tiril Eckhoff
Tiril Eckhoff on elänyt kaksi edellistä kuukautta eristyksessä, joten koronan tulo lähelle pelottaa häntä.Tomi Hänninen

Kontiolahden ampumahiihdon maailmancupiin valmistautuvissa joukkueissa on löytynyt useita koronatapauksia. Torstaina muun muassa Venäjän, Moldovan, Latvian ja Romanian joukkueen jäseniltä löytyi koronaa ja joukkueet asetettiin karanteeniin. Perjantaina karanteeniin joutui Puolan joukkue. Norjan yleisradioyhtiö NRK:n tietojen mukaan (siirryt toiseen palveluun)700 testatusta yhteensä 15 henkilöä on antanut positiivisen tuloksen.

Viime kaudella maailmancupin kokonaiskisassa toiseksi jäänyt Tiril Eckhoff kertoi NRK:lle (siirryt toiseen palveluun)eläneensä Norjassa kaksi kuukautta eristyksessä, joten koronan tulo niin lähelle suorastaan pelottaa häntä.

– Tämä on erittäin outoa aikaa. Ja vähän pelottavaa, koska emme tiedä, mitkä (taudin) seuraamukset ovat, Eckhoff sanoi.

– Me norjalaiset olemme hyviä käyttämään kasvomaskeja, käsineitä ja käsidesiä, mutta meillä ei ole kontrollia muihin.

Kontiolahdella suurin osa urheilijoista asuu samassa hotellissa. Viime kaudella maailmancupin kokonaiskilpailun voittanut Johannes Thingnes Bö ei ole asiasta innoissaan, kaikkein vähiten yhteisestä ruokailusta, jossa buffet-pöytä on tarjolla usean tunnin ajan.

– Minulla on siitä lievästi outo fiilis, koska emme voi valmistautua normaalisti, Bö totesi ja sanoi huomanneensa ainoastaan norjalaisten käyttävän kertakäyttökäsineitä ruokailussa.

– Olisin mieluummin nähnyt meidän asuvan omassa majoituksessa omien ruokien kanssa. Me yritimme sitä, mutta se ei onnistunut.

Se, ettei kaikki kisoihin osallistuvat noudata hygieniasääntöjä hyvin, nousi torstaina joukkueenjohtajien kokouksessa puheenaiheeksi. Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) pääsihteeri Niklas Carlsson vakuutti, että Kontiolahden kisoissa moni asia on hyvin ja rima on asetettu korkealle.

Miesten kärkikipailijoihin kuuluva Vetle Sjåstad Christiansen kertoi nähneensä painajaisia koronatestistä. Hän stressaa ennen kaikkea se, ettei kaikilla ole taudista oireita.

– Stressaamme normaalistikin siitä, että sairastumme, nyt tilanne on kaksi kertaa pahempi, Christiansen sanoi ja kertoi, miten joukkue yrittää välttää virusta.

– Yritämme välttää kontakteja muiden kanssa. Pidämme aina maskia ja syömme 14 minuutissa ja 59 sekunnissa, joten ehkä se riittää.

Lue myös:

Kontiolahden koronatestauksista löytyi tartuntoja, mutta Italian joukkue voi huokaista helpotuksesta – "Koko joukkue vapautettu karanteenista"

Järjestäjät reagoivat suosituksiin – Kontiolahdella kilpaillaan ilman yleisöä

Ampumahiihdon maailmancupissa tullut ilmi lisää koronatartuntoja: myös Ranskan ja Romanian joukkueissa positiivisia testituloksia

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat