Härski mäkihypyn pukukikkailu on noussut jälleen tapetille, tällä kertaa yhdistetyssä – "Heidän pukunsa näyttävät mäkipuvuilta, monen muun maan hiihtopuvuilta"

Yle Urheilun asiantuntijat ovat seuranneet huolestuneina yhdistetyn mäkipukujen kehitystä.

yhdistetty hiihto
Suomalaisasiantuntijat ihmettelevät linjaa hyppypuvuissa
Suomalaisasiantuntijat ihmettelevät linjaa hyppypuvuissa

Mäkihyppypuvuilla kikkaileminen on ollut mäkihypyn ongelma jo vuosikausia. Nyt Yle Urheilun asiantuntijat Tommi Nikunen ja Jari Mantila ovat huomanneet asian nousseen tapetille jälleen kerran, etenkin yhdistetyn puolella.

– Silmämääräisesti on havaittu erittäin suuria eroja niin yksittäisten urheilijoiden kuin maajoukkueidenkin välillä, Nikunen kertoi.

– Siellä on puvussa todella paljon tilavuutta monella maalla ja urheilijalla. Se tuo merkittävän kilpailuedun lentovaiheeseen hypyssä, ja silloin puhutaan aika isoista eroista.

Yhdistettyä suvereenisti hallitseva Norjan Jarl Magnus Riiber hylättiin torstaina varakisassa liian ison hyppypuvun takia. Varakisa otettiin käyttöön sunnuntaina, eikä Riiber pääse hiihto-osuudelle mukaan.

Mantilan mukaan puvuilla, joissa on enemmän kangasta kuin tiukkalinjaisessa puvussa, voidaan saavuttaa 2–10 lisämetriä.

Yle Urheilun asiantuntijoiden mukaan isojen pukujen maina erottuvat tutut, menestyvät maat.

– Saksa, Norja ja Itävalta. Heidän pukunsa näyttää mäkipuvuilta ja aika monen muun maan puvut näyttävät sitten hiihtopuvuilta, Nikunen totesi.

– Näyttäisi siltä, että Saksa on se edelläkävijä tässä touhussa. Miten se on mahdollista, niin se onkin taas hyvä kysymys.

Nikunen muistuttaa, että ensin täytyy pysyä faktoissa. Ainoat puvut, joista asiantuntijoilla on tarkempaa tietoa, on Suomen joukkueen puvut.

– Tiedämme, että Suomen joukkueen puvut ovat niin isot kuin ne sääntöjen puitteissa vain voi tehdä ja rakentaa. Mutta kun katsotaan esimerkiksi Saksan joukkueen pukuja, niin ne ovat aivan eri näköisiä, Nikunen sanoi.

Jarl Magnus Riiber
Norjan Jarl Magnus Riiber.Tomi Hänninen

Nikusen mukaan kysymys onkin siitä, mitä ei tiedetä. Tällä hetkellä joko ei tiedetä sitä, miten tämän hetken säännöillä puku rakennetaan tai sitten jossain kohtaa prosessia on jonkinnäköinen mahdollisuus vaikuttaa mittaustulokseen.

Mantilan mukaan jokaisessa puvussa on lantion korkeudella sauma, joka on kaikilla aika lailla samankokoinen. Siinä ei ole manipulointimahdollisuutta, mutta mitä puvussa on lantiosta alaspäin, onkin eri asia.

– Siellä sitä tilavuutta tarvitaan, jotta se puku kantaa mahdollisimman hyvin. Nyt herää kysymys, minkälainen tämä mittausjärjestelmä on. Onko se oikeasti ajantasainen? Onko siinä liikaa liikkuvia osia, joita pystyy manipuloimaan? Mantila sanoi.

– Pukumittaus on jäänyt amatööritasolle. Se pitäisi ehdottomasti tasapäistää, sillä nyt puhutaan todella, todella isoista eroista hypyissä.

Suomen päävalmentaja Petter Kukkonen kertoi Yle Urheilulle, ettei Suomen joukkue halua kommentoida pukuasiaa tässä vaiheessa.

Päivitys kello 13.53: Lisätty tieto, ettei Suomen joukkue kommentoi asiaa.

Lue myös:

Norjan supertähti Riiber ei pääse hiihto-osuudelle – yhdistetyn mäkiosuus peruttiin kovan tuulen takia ja varakisa otettiin käyttöön

Herola ja Hirvonen tykittivät jälleen hiihtoladulla huippuvauhtia – "Ei vielä hypitä riemusta, mutta en ole huolissani"

Suomen yhdistetyn miehet lähtevät taas kaukaa hiihto-osuudelle, Eero Hirvonen sanoi hypystään suorat sanat: "En tiedä, mitä munasin"

Yhdistetyn päävalmentaja myöntää, että kaksi asiaa erottaa Suomen joukkueen kärkikahinoista – "Homma on tämän kauden aikana vielä mahdollista pelastaa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat