Lukon Jonne Tammela nautiskeli hattutempun HIFK:n verkkoon, Sport kukisti Tapparan

Rauman Lukko nousi jääkiekon SM-liigan kärkipaikalle. Vaasan Sport voitti kotonaan Tapparan.

Jääkiekon miesten SM-liiga
hifk lukko
Jonne Tammela vei Lukon 1–0-johtoon.Elmeri Elo / AOP

Rauman Lukko oli Liigassa varsinkin toisessa erässä ajoittain hätää kärsimässä aktiivisesti luistelleen ja aggressiivisesti kiinni käyneen HIFK:n kanssa. Kaikki kolme liigapistettä jäivät kuitenkin kotiin maalein 4–0 Lukon pistettyä niin sanotusti ison vaihteen päälle.

Kautta linjan onnistuneen kotijoukkueen isot yksittäiset sankarit olivat kolme maalia tehnyt Jonne Tammela ja ensimmäisen nollansa tällä kaudella pitänyt maalivahti Lassi Lehtinen.

Ottelun ensimmäinen erä oli hienokseltaan kotijoukkueen ja toinenkin alkoi Lukon tahdissa Tammelan onnistuessa alivoimalla reilun kahden peliminuutin jälkeen. Kokonaisuudessaan toinen erä oli kuitenkin HIFK:n, mistä kertovat maalivahtien torjunnatkin.

Rauhallisesti pelannut Lehtinen joutui venymään kiekon eteen 12 kertaa, kun Frans Tuohimaa kaukalon toisessa päässä selvisi kolmella torjunnalla.

Ratkaisu toisen erän alussa

Ratkaisu nähtiin käytännössä toisen erän alussa Lukon iskiessä reiluun kahteen minuuttiin kaksi kiekkoa ohi Tuohimaan. Pelikello näytti aikaa 43.53 siihen asti lähinnä jäähyilyssä kunnostautuneen Roni Seväsen heiluttaessa verkkoa, ja vain 69 sekuntia myöhemmin asialla oli toistamiseen Tammela. 23-vuotias hyökkääjä varmisti hattutemppunsa sijoittamalla kiekon tyhjään verkkoon.

– Se oli yksi kauden kovimmista vaateista jäällä. Vauhti oli välillä valtava, mutta joukkue kesti. Erityisen ylpeä olen siitä, että joukkue kokosi itsensä toisen erän vaikeuksien jälkeen, Lukon päävalmentaja Pekka Virta tiivisti.

– Tasainen ja tasokas jääkiekkopeli, jossa me parannettiin toiseen erään. Lukon tehominuutti tappoi jännitteen pelistä. Se pitää toki muistaa, että vastassa oli huippukuntoinen Lukko, seitsemän ottelun mittaisen pisteputkensa katkaisseen HIFK:n käskijä Jarno Pikkarainen sanaili.

Sport kukisti Tapparan

Vaasan Sport on Liigassa yksi eniten koronaviruksesta kärsineistä joukkueista. Tiistaina, juuri ennen Sportin ja Tapparan ottelua kiiri tieto, että kyseessä oli viimeinen kotiottelu ennen joulua.

Tieto ei näyttänyt vaikuttavan Sportin peliin, sillä Tappara sai taas kerran kyytiä lukemin 4–2. Kaikki kolmannen erän maalit tehtiin viimeisen neljän minuutin aikana.

Sportin Michael Keränen ja Jesse Paukku summasivat Tapparaa vastaan kumpikin 1+1 pistettä. Sport nousi sarjataulukossa 13. sijalta 11:nneksi.

– Tapparaa vastaan saadaan aina kunnon taistelu. Tänäänkin saimme kairattua tosi tärkeät pisteet, ilmoitti Sportin kapteeni Erik Riska.

Sportilta siirrettiin sarjan alusta kuusi kotiottelua ja nyt siis seuraavat kuusi. Kuinka ollakaan, kun Vaasassa pelit jatkuvat joulun jälkeen, saapuu Tappara taas Kuparisaareen. Nykyisen sarjaohjelman mukaan Sportilla on vain yksi ottelu ennen joulua, torstain peli Raumalla.

– En ole ehtinyt perehtyä yhtään asiaan, sillä tänään tämä peli oli tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen. Harmittaahan se, ellei saada pelata, mutta totta kai terveys on aina etusijalla, Riska muistutti.

Yleisö ei siirtouutisesta pitänyt, sillä hallissa oleskeli vain 1 681 katsojaa. Kyseessä oli neljänneksi pienin yleisömäärä Sportin modernin ajan liigahistoriassa, ellei mukaan lueta viime maaliskuun ottelua Kärppiä vastaan, jossa virallinen yleisömäärä oli yksi katsoja.

Juttua muokattu 1.2.2020 klo 22.22: juttua täydennetty Sportin osalta.

Lue myös:

Pelit jäihin! Jääkiekon SM-liiga todennäköisesti tauolle viikoiksi – "Seurojen ahdinko syvenee"

Jääkiekkoliitolta ratkaisu: Mestis ja Naisten Liiga keskeytetään

SM-liigan kotiotteluiden siirtämisrumba jatkuu: nyt KalPa ja Jukurit ilmoittavat siirroista

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat