Suora

  • Pernilla Böckermanin tie vastoinkäymisten kautta parrasvaloihin: Selkäkivut, kiusaaminen ja ilkeät kommentit eivät pysäyttäneet - nyt sometähti haluaa huipulle urheilijana
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Sami Jauhojärven mielestä Kansainvälinen hiihtoliitto on epäonnistunut täysin koronaviruspandemian huomioimisessa – povaa huippukisaa ensi viikolla Rovaniemelle

Suomen hiihtomaajoukkue ei osallistu loppuvuoden aikana Davosin ja Dresdenin maailmancupeihin.

hiihto
Sami Jauhojärvi.
Sami Jauhojärvi saavutti omalla hiihtourallaan yhden olympiakullan ja kolme MM-pronssia.Tomi Hänninen

Tämän vuoden puolella hiihdettävissä maailmancupin kilpailuissa ei nähdä Norjan, Ruotsin eikä Suomen maajoukkueita. Norja kertoi päätöksestään tiistaina. Suomi ja Ruotsi seurasivat samalla päätöksellä perässä keskiviikkona.

Yle Urheilun hiihtoasiantuntijaa Sami Jauhojärveä kisoista vetäytyminen ei yllättänyt.

– Harmittaa kisajärjestäjien kannalta, että tällaiseen päätökseen tullaan, mutta ei harmita Kansainvälisen hiihtoliiton osalta, koska siellä ei keväällä osattu reagoida ollenkaan siihen, että koronaviruspandemia jatkuu, Jauhojärvi sivaltaa.

Maailmancup-kausi alkoi viime viikonloppuna Rukalla. Monet joukkueet yrittivät minimoida tartuntariskin. Esimerkiksi Norjan ja Ruotsin hiihtomaajoukkueet saapuivat Kuusamoon omilla tilauslennoillaan, jotta kontaktit jäivät matkustaessa mahdollisimman vähiin.

Jälkikäteen on kuitenkin kuultu, ettei Rukan kisoihin luotu koronakupla pitänyt. Tämä vaikutti myös Suomen maajoukkueen vetäytymiseen Davosin ja Dresdenin joulukuisista maailmancupeista.

– Kuulin huhua, että joidenkin ulkomaalaisten joukkueiden jäsenet olivat muun muassa käyneet Kuusamon keskustassa kaupoissa, eivätkä olleet maskit kasvoillaan siellä. Silloinhan koronakupla ei ole pitänyt, kuten kisajärjestäjät ovat ohjeistaneet, Jauhojärvi kertoo.

Päätös ei vaikuta MM-kisakuntoon

Davosin maailmancupissa hiihdetään puolentoista viikon päästä vapaan sprintit ja normaalimatkat. Dresdenissä ohjelmassa ovat puolestaan vapaan sprintit ja joukkuesprintti.

Sprintteihin painottuvan ohjelman ja kisaolosuhteiden vuoksi Jauhojärvi on sitä mieltä, ettei maailmancup-kisojen väliin jääminen vaikuta suomalaisurheilijoiden valmistautumiseen kohti helmi-maaliskuun MM-kisoja.

– Ei tämä iso menetys sinänsä ole, eivätkä nämä pari kisaviikonloppua vaikuta urheilijoiden valmistautumiseen. Siellä on kuitenkin näillä näkymin vielä tammikuussa ja helmikuun alussa muutamia mailmancupeja. Niissä kansainvälistä, kovaa kilpailukokemusta voi käydä hankkimassa.

Iivo Niskanen oli Rukalla jälleen hiihtomaajoukkueen ykköstykki.
Iivo Niskanen ja muut suomalaishuiput voivat olla iskussa ensi vuoden MM-kisoissa, vaikka maailmancupin kisoja jää välistä.Tomi Hänninen

Jauhojärvi muistuttaa, että nyt suomalaiset voivat järjestää omia harjoituskisojaan pienissä porukoissa, joiden koko noudattaa viranomaisten kokoontumisrajoituksiin liittyviä ohjeita. Näin saadaan kilpailunomaisia, kovia harjoituksia. Lisäksi ainakin vielä kalenterissa on ensi viikolla Rovaniemellä hiihdettävä Skandinavia-cup, johon Jauhojärvi uskoo maajoukkuehiihtäjien osallistuvan.

Miten käy Tour de Skin?

Joulutauon jälkeen hiihdon maailmancupin on määrä jatkua ensi vuoden ensimmäisenä päivänä Tour de Skillä. Kiertue kestää kymmenen päivää ja sen aikana on tarkoitus hiihtää kolmella eri paikkakunnalla: Sveitsin Val Müstairissa sekä Italian Toblachissa ja Val di Fiemmessä.

Jauhojärvi on epäileväinen sen suhteen, että Tour de Ski pystyttäisiin viemään suunnitelmien mukaan läpi, sillä koronavirus jyllää tällä hetkellä voimakkaana ympäri Eurooppaa.

– On vaarana, että joukkueet jättävät osallistumatta Tour de Skille, jossa tulee vielä poikkeuksellisen paljon matkustamista, kun siirrytään paikkakunnalta toiselle.

– Venäjän maajoukkuevalmentaja Markus Cramer tuumasi minulle, että Tour de Ski on iso kysymysmerkki ja se, miten siellä pystytään koronakuplasta huolehtimaan. Hän oli erittäin epäileväinen sen suhteen, kuten minäkin olen, että se ei toteudu.

Lue myös:

Kova päätös: Suomi ei osallistu hiihdon maailmancupin loppuvuoden kilpailuihin koronatilanteen takia

Sami Jauhojärvi Norjan kovasta ratkaisusta: "Selvä epäluottamuslause" – näin suomalaispomo kommentoi kiihtyviä keskusteluita

Hiihdon maailmancup suurissa vaikeuksissa heti alkuunsa – Suomen ja Norjan lisäksi myös Ruotsi vetäytyy kilpailuista loppuvuodeksi

Suomen hiihdon päävalmentaja kertoo Rukan tapahtumista, jotka johtivat kohupäätökseen vetäytyä maailmancupista: "Kaikki eivät noudattaneet yhteisiä pelisääntöjä"

Maailmancupin huipennus peruuntumassa – Kiina asetti tiukat rajoitteet

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat