"Tankin" valmennusmetodeilla luotiin pohja 41 arvokisamitalille – suomalaisen paraurheilun edelläkävijä Jouko Grip kahmi kultaa sekä talvi- että kesäkisoissa

Jouko Grip saavutti paraurheilu-urallaan yhteensä hurjat 41 arvokisamitalia, joista 12 oli paralympialaisten kultamitaleja.

vammaisliikunta
Jouko Grip poseeraa mitalit kaulassa.
Jouko Gripillä on 41 arvokisamitalia. Jussi Jäkälä, Yle

Jos Mallasvesi ei ollut jäässä, nuorelle Joukolle kertyi päivittäistä koulumatkaa käveltäväksi kuusi kilometriä suuntaansa. Talvisin hän pystyi oikaisemaan hiihtäen järven yli, jolloin matka lyheni puoleen. Nelivuotiaana sairastamansa polion vuoksi Joukon vasen käsi oli halvaantunut, mutta se ei sisukasta koululaista hidastanut.

– Kansakoulussa heti ensimmäisiltä luokilta lähtien voitin aina hiihtokisoissa sarjani. Ehkä se jonkinlaisesta taipumuksesta urheiluun kertoi ja siitä innostuksenikin alun perin lähti. Se nosti omaa minää ja sain urheilusta santsia elämään, jos näin voi sanoa, 71-vuotias Jouko Grip kertoo.

Pälkäneellä lapsuusmaisemissaan edelleen asuva Grip käytti urheilullisen lahjakkuutensa myös hyväkseen ja saavutti paraurheilu-urallaan yhteensä hurjat 41 arvokisamitalia, joista 12 oli paralympialaisten kultamitaleja. Mitalimäärän lisäksi erityistä on lisäksi se, että hän ylsi paralympiavoittoihin kolmessa eri lajissa: maastohiihdossa, ampumahiihdossa ja yleisurheilussa.

Elantonsa Jouko Grip hankki kuitenkin normaalissa työelämässä. Hän työskenteli ensin Kemiralla ja sitten Yhtyneet Paperitehtaat Oy:ssä laboranttina Valkeakoskella. Kansainväliseen menestykseen johtanut urheilukipinä puolestaan iski Gripiin varsinaisesti vasta teini-iän jälkeen. Silloin juoksijanuralle tähdännyt nuorukainen asteli ensi töikseen entisen 1500 metrin maailmanennätysjuoksijan Olavi ”Tankki” Salosen juttusille.

– Olin 18-vuotias, kun pyysin Valkeakoskella asunutta ”Tankkia” valmentajakseni. Ilmeisesti hän huomasi, että pojalla tuntuu olevan kovasti intoa ja sanoikin, että yritetään, jos olet tosissasi. Sitten harjoiteltiin tosi kovaa. Hän valmensi minua suunnilleen kymmenen vuotta ja silloin opin kyllä, mitä urheilu on, kun sitä tehdään tosissaan. Olavi lupasi silloin, että jos kestän harjoittelun, niin tulosta tulee.

Salosen filosofia oli, että pääharjoitus oli viisi kertaa viikossa.

– Aamuisin tein sellaisen 7–8 kilometrin lenkin viitenä päivänä viikossa ja lenkin jälkeen menin kiireen vilkkaa töihin. Töiden jälkeen oli vuorossa päivän pääharjoitus. Se saattoi olla 20–25 km lenkki tai sitten jotain kovaa vetoharjoittelua. Ihan talvisinkin saatoin juosta piikkikengät jalassa vaikkapa 300 metrin vetoja.

– Pääharjoitus oli myös viisi kertaa viikossa, sillä se oli "Tankki" Salosen filosofia ja näytti omalla kohdallani toimivan. Olavin opeilla sain nostettua vauhtikestävyystasoni, mikä on todella tärkeää. Kävin silloin alkuvuosina joskus juoksemassa yleisessä sarjassa Hämeen piirin kisoissa ja pärjäsinkin aika hyvin. Paraurheilu alkoi silloin vasta nostaa enemmän päätään.

"Kisakumppaneilta tuli kunnioitusta"

– Kun harjoitteluni 80-luvun taitteessa alkoi siirtyä enemmän hiihtoon, huomasin, että aiemmista opeista oli paljon hyötyä myös sinne. Ja pitihän se käydä näyttämässä hiihdossakin yleisessä sarjassa, että suksi kulkee. Salpausselällä hiihdin Teknisten liiton SM-kilpailuissa. Siellä oli 40 hiihtäjää ja minä voitin kilpailun. Järvisen suksitallin väki tuli sanomaan, että hienoa poika! Nyt sinulle löytyy välineitä. Se oli sinällään kannattava kilpailu. Kisakumppaneilta tuli kunnioitusta, sen huomasi. Mutta olihan siihen harjoiteltukin.

70-luvulla Grip asui useita vuosia Valkeakoskella, eikä hänen kasvanutta hiihtoinnostustaan ainakaan vähentänyt se, että lähistöllä asui myös olympiavoittaja Veikko Hakulinen.

– Haku-Veikko oli minulle idoli ja hän asui Valkeakoskella ihan naapurissani. Juttelimme usein hiihdosta ja joskus hän sanoi, että sanopas Jokke, mitä laitetaan suksen pohjaan? Sanoin leikilläni Veikolle, että nykyvoitelu on niin monimutkaista, että siihen ei ehdi paneutua, jos meinaa hiihtää kilpaa. Voitelusta tuli sen verran tieteellistä hommaa, ettei siihen mielestäni kannattanut käyttää aikaa harjoitellessa. Isot kilpailut olivat eri asia, kun siellä meilläkin oli voitelija erikseen.

Jouko Grip hymyilee pyörän selässä.
Jouko Grip harrastaa edelleen säännöllistä liikuntaa. Jussi Jäkälä, Yle

Haastatteluhetkellä Grip kaivaa kotonaan olevasta lasivitriinistä kolme kultamitalia, joiden nauhoissa ovat Norjan lipun värit. Mitalit ovat Norjan Geilossa vuonna 1980 pidetyistä talviparalympialaisista.

– Nämä ovat ensimmäiset paralympiamitalini. Ensimmäisestä kilpailusta ainut muistikuvani on oikeastaan se, että oli tosi kova pakkanen. Lähdin silloin kisoihin vähän epävarmana, kun en yhtään tiennyt, pystynkö pärjäämään siellä. Olin kyllä mielestäni harjoitellut tosi paljon. Kun sitten pärjäsin ihan mennen tullen, niin toihan se itseluottamusta sekä intoa entistä enemmän.

Hiihto valikoitui päälajiksi osittain sattumalta

Intoa totisesti myös tarvittiin, esimerkiksi vuoden 1984 paralympialaisiin valmistautuessa. Töissä käynnin lisäksi harjoitus- ja lepoaikaa rajoitti silloin omakotitalon rakennusprojekti, johon Grip itse osallistui.

– Kyllähän siellä -84 kisoissakin ihan kohtalaisen hyvin menestyin.

Jouko Grip kuvattuna vuoden 1986 Göteborgin MM-kisoissa.
Jouko Grip kuvattuna vuoden 1986 Göteborgin MM-kisoissa. Paralympiakomitea

Tässä tapauksessa ”kohtalaisen hyvä menestys” tarkoitti kolmea paralympiakultaa Insbruckin talvikisoista ja kahta paralympiakultaa kesäkisoista New Yorkissa. Kesäkisoissa hän voitti 400 m ja 1500 m juoksut ja sai myös keihäspronssin. Jatkossa hän saavutti kuitenkin paralympiamitaleita enää talvilajeissa.

– Hiihto valikoitui päälajiksi aluksi osittain sattumalta, koska se tuntui sujuvan. Jotenkin siinä oli myös parapuolella enemmän toimintaa ja töitä tekemällä hiihdossa oli mahdollisuus pärjätä juoksua paremmin myös korkeammalla iällä. Kun Soulissa -88 huomasin, ettei juoksussa enää oikein pärjännyt, niin siirryin kokonaan hiihtopuolelle. Siinä sain harjoitusvinkkejä ja neuvoja hiihtäjäkollegoiltani Heikki Miettiseltä sekä Pertti Sankilammelta.

Kaiken takana on nainen

Kaiken takana on nainen, lauloivat turkulaisveljekset Matti ja Teppo -80-luvun hittikappaleessaan. Entä, kuinka hyvin se pätee Jouko Gripin kohdalla?

– Kyllä siinä menestyksessä osaltaan tässäkin tapauksessa nainen on kaiken takana. Kuka sitä arkea olisi muuten pyörittänyt, Merja Grip naurahtaa.

Merja-vaimo seurasi miehensä huippu-urheilu-uraa aitiopaikalta, sillä pariskunta tapasi ensi kerran jo lähes puoli vuosisataa sitten.

Jouko Grip ja vaimo Merja Grip poseeraavat kameralle.
Jouko Grip ja vaimo Merja Grip.Jussi Jäkälä, Yle

– Se taisi olla tammikuussa 1974. Olin tyttökavereideni kanssa iltaa viettämässä ja liftasimme sitten kotimatkalla. Siihen pysähtyi sellainen oranssi Taunus, jonka kuski lupasi kyyditä meidät Valkeakosken keskustaan. Kuski oli Jouko, mutta en tuntenut häntä entuudestaan. Ihan sattumalta minulle jäi paikka etupenkillä, kun kaverit menivät takapenkille. Likkakaverit ovatkin myöhemmin nauraneet, että istun sillä samalla etupenkillä edelleen.

– Ei se hänen urheilemisensa yhdessä asumisemme alkuaikoina juuri näkynyt. Hän oli normaalisti arjen askareissa mukana, ellei ollut lenkillä. No, taisihan hän kyllä olla melkein aina lenkillä. Näin jälkikäteen ajateltuna, on hän kyllä melkoinen sankari ollut. Silloin uran aktiivivuosina medianäkyvyys oli aika pientä, eikä kilpailujen tuloksiakaan oikein kerrottu. Joskus kisoista saattoi tulla joku kooste.

– Jotenkin tuntuu, että suorituksia on ruvettu arvostamaan vasta sitten, kun urheilu-ura oli ohi. Nykymeno on erilaista, Merja Grip sanoo.

"Kyllähän se silloin harmitti, että mediassa meitä ei juuri näkynyt"

Jouko kuvailee samaa asiaa me-muodossa tarkoittaen kaikkia takavuosien suomalaisia paraurheilijoita.

– Kyllähän se silloin harmitti, että mediassa meitä ei juuri näkynyt, vaikka teimme paljon työtä ja pärjäsimmekin. Paloa tekemiseen oli kuitenkin tosi paljon ja kun huippuvalmentajakin oli ollut mukana, niin tiesin, että ollaan oikeilla jäljillä ja kuvio viehätti. Minusta ainakin tuntui, että maailmalla paraurheilu huomioitiin silloin paremmin. Nykyään se huomioidaan Suomessakin.

Toki, esimerkiksi Linnan juhliin Grip sai kutsun jo aktiiviuransa aikana kolmesti Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston presidenttikausilla. Neljäs kutsu tuli Tarja Haloselta kilpailu-uran jälkeen 2006.

Samana vuonna Grip valittiin Torinon paralympialaisten yhteydessä Kansainvälisen Paralympiakomitean Hall of Fameen. Vuotta aiemmin hän oli saanut Opetusministeriöltä 16 800 euron arvoisen Pro Urheilu -tunnustuksen. 2016 hänelle myönnettiin ensimmäisenä vammaisurheilijana täysi urheilijaeläke, 1324,32 euroa kuukaudessa. Tuoreimpana tunnustuksena hänet nimettiin uuteen Suomen Paraurheilun Kunniagalleriaan.

Sen sijaan Suomen Leijonan I-luokan ritarimerkkiä Grip ei Suomen 100-vuotis juhlavuonna saanut – toisin kuin 48 muuta ansioitunutta urheilijaa. Erikoiselta tuntunut ratkaisu johtui siitä, että KOK:n ja Kansainvälisen paralympiakomitean vuonna 2000 tekemän sopimuksen mukaan tunnustuksen saajiksi voi esittää vain vuodesta 2000 eteenpäin paralympialaisissa kultaa voittaneita urheilijoita. Gripin viimeiset paralympiamitalit ovat vuodelta 1994 Lillehammerista. Viimeisen kerran hän kilpaili vuoden 2002 paralympialaisissa, jolloin kilpailunäyttämönä oli Salt Lake City.

Oma patsas ja kuntopolku

Pälkäneen kunta on huomioinut hiihtäjäsankarinsa saavutuksia minipatsaalla sekä nimeämällä paikallisen kuntopolun Jouko Gripin poluksi.

– Täällä Syrjänharjussa olen aikanaan vetänyt monet harjoitukset. Tämä on sellaista erikoista harjumaastoa, mistä löytyi tosi jyrkkiä mäkiä ja maastopolkuja, joita pystyi hyödyntämään. Tein täällä paljon pitkiä sauvavaelluksia, Jouko Grip kertoo nimikkokylttinsä juurella.

Jouko Grip nimikkokylttinsä juurella.
Jouko Grip nimikkokylttinsä juurella.Jussi Jäkälä, Yle

Parahiihtäjän pienoispatsas puolestaan sijaitsee Väinö Sipilän juoksijapatsaan ja Toivo Salosen luistelijapatsaan rinnalla Pälkäneen liikuntahallin pääoven edustalla. Säännöllistä liikuntaa Grip pyrkii harrastamaan edelleen ympäri vuoden.

– Nykyään teen lähinnä polkupyörälenkkejä 4–5 kertaa viikossa. Näillä huonommilla keleillä poljen kuntopyörää tai teen kuntopiiriä.

Pyörälenkeillä on yleensä mukana myös Merja-vaimo. Myös koivuklapit kannetaan liiteristä nykyään yhdessä silloin, kun kotipihassa sijaitseva 1940-luvulla rakennettu rantasauna pistetään lämpiämään.

– Onhan tämä on vähän outoa, kun Jouko on aina kotona. Urheilu-uran aikaan hän ei ollut juuri koskaan. Silloin oli niin paljon kilpailu- harjoitusmatkoja tai jotain testileirejä, Merja Grip kuvailee nykyhetkeä.

Mutta, mikä on Jouko Gripin mieleenpainuvin kilpailumuisto?

– Kyllä se on vuoden -92 paralympialaisten ampumahiihtokulta.

– Olin urallani sitä mieltä, että jos aikataulu sallii, niin kisoissa kannattaa osallistua mahdollisimman moneen lajiin. Tietysti siinä on sekin vaara, että liikaa ahnehtiessa ei pärjää kunnolla missään.

Jouko Grip ja vaimo Merja Grip minipatsaalla  vieressä.
Jouko Grip ja vaimo Merja Grip minipatsaan vieressä. Jussi Jäkälä, Yle

Grip näytti ”ahnehtivan” sopivasti, sillä ampumahiihdossakin hän voitti paralympiakultaa kahdesti.

– Silloin -92 kisoissa itseäni aiemmin startannut Sveitsin Bernhard Furrer ampui molemmat paikat nollille, kuten minäkin. Viimeisen ampumapaikan jälkeen hänen johtonsa oli parisen kymmentä sekuntia ja ennen loppusuoraa hän sai huoltojoukoiltaan tietoa, että voitto on varma.

– Hän siinä sitten maalisuoralla tuuletteli sauvaa pyöritellen, kun taas itse hiihdin täysillä loppuun asti ja huomasin maalissa voittaneeni hänet 0,6 sekunnilla. Hän pyöritteli kultamitalinsa siihen. Tämä kisamuisto tulee itselleni aina ensimmäisenä mieleen, vaikka siinä on vähän toisen epäonnestakin kyse.

Haastattelun lopuksi kysyn vielä Merja Gripiltä, mikä luonteenpiirre parhaiten selittäisi hänen miehensä urheilumenestyksen.

– Kyllä nämä ovat sellaisia sisupusseja. Tavallaan se näkyy ihan normaaliarjessa. Itse saatan luovuttaa jonkin asian suhteen jo aikaa sitten, mutta Jouko vaan jatkaa sen parissa. Minä aina sanon, että hellitetään jo, mutta Jouko toteaa, että yritetään nyt kerran vielä.

Sellainen on Jouko Grip. Yksi suomalaisen paraurheilun edelläkävijöistä.

Lue myös:

Suomen paraurheilun tason nostamiseksi kaivataan lisäresursseja nuorille lupauksille – "Tähden kaltaista huippua ei ole näköpiirissä"

Valtion liikuntaneuvosto: paralympialaiset lisättävä yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien listaan¨

Parayleisurheilijat eivät saa kotimaan kisoista startti- tai palkintorahoja – kokenut kelaaja Mattila maksaa kesäkauden kisareissuista yli tuhat euroa omasta pussistaan

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat