Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

F1-asiantuntija ei lämpene kohulle Valtteri Bottaksen ympärillä – nostaa esiin suomalaistähden toisen ongelman: “Ei saa parasta mahdollista tukea”

Ylen F1-asiantuntija Jukka Mildh muistuttaa, että Valtteri Bottas joutuu käymään vielä kovan kamppailun MM-sarjan kakkostilasta Red Bullin Max Verstappenia vastaan.

Formula 1
Mercedes-tallin infotilaisuus Bahrainissa.
Valtteri Bottakseen (vas.) ja George Russeliin kohdistuvat tänä viikonloppuna F1-seuraajien katseet.Getty Images

Lewis Hamiltonin poissaolo tämän viikonlopun Bahrainin kisaviikonlopusta on aiheuttanut uutta säpinää F1-sarjassa. Vaikka Hamilton ja Mercedes ovat jo varmistaneet mestaruudet, draamaa riittää ennen kauden kahta viimeistä kilpailua.

Nyt sitä on riittänyt Hamiltonin täksi viikonlopuksi korvanneen George Russellin ja toisen Mercedes-kuljettajan Valtteri Bottaksen ympärillä.

Aiemmin tänä vuonna huhuttiin, että Williamsilla ajava superlahjakkuus Russell voisi korvata Bottaksen ensi kaudeksi Mercedeksellä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan suomalaiskuljettaja allekirjoitti elokuussa vuoden jatkosopimuksen.

Kun kaksikko pääsee tänä viikonloppuna saman F1-auton rattiin, vertailu on ilmiselvää. Brittimediassa on jo spekuloitu, kuinka tällä viikonlopulla olisi merkitystä kauden 2022 kuljettajavalintoihin Mercedeksellä.

Kumpikin kuljettaja tyrmäsi luonnollisesti torstaina tällaiset spekulaatiot. Lisää vauhtia keskusteluun saatiin kuitenkin perjantaina, kun Russell täräytti molempien harjoitusten kärkiajat.

Bottas kärsi molemmissa harjoituksissa ongelmista ja jäi Russelista selvästi. Ensimmäissä harjoituksissa Bottas oli neljäs ja toisissa harjoituksissa yhdestoista. Mercedeksen tiedotteessa Bottas totesi ajaneensa avausharjoituksissa kanttikiven yli ja sen takia auton pohjasta lähti iso palanen. Suomalaistähden mukaan avausharjoitukset kaatuivat pitkälti siihen.

Toisissa harjoituksissa Bottas ei saanut tulostauluun yhtään aikaa pehmeimmällä rengasseoksella, koska "ainoa edes puoliksi kunnollinen" kierros hylättiin ratarikon takia.

Ylen F1-asiantuntija Jukka Mildh totesi ennen harjoituksia, että hän ei pidä Russelin ja Bottaksen kilpailuasetelmaa suurena asiana tänä viikonloppuna. Mildhin mukaan Hamiltonin poissaolo voi tehdä Bottaksen tilanteen toisella tavalla vaikeaksi.

Bottas on nimittäin parin vaikean kilpailun jälkeen enää 12 pistettä edellä Red Bullin Max Verstappenia MM-pistetaistossa. Hamilton olisi asiantuntijan mukaan saattanut auttaa Bottasta paremmin kuin Russell kakkossijakamppailussa.

– Russelin ajaminen on huono asia Valtteri Bottakselle, mutta ei sen takia, että Russel uhkaisi jollain tavalla Bottaksen ajopaikkaa. Bottas ei saa nyt parasta mahdollista tukea ajakseeen kakkoseksi MM-sarjassa, Mildh sanoi.

Valtteri Bottas
Valtteri Bottaksella oli tahmea harjoituspäivä perjantaina Bahrainissa.Rudy Carezzevoli/Getty Images

Bahrainissa ajetaan viime viikkoon verrattuna erilaisella ratamuodolla. Nyt ajetaan lähes ovaalin muotoisella radalla, jonka pituus on vain noin 3,5 kilometriä. Kierrosajat painuvat historiallisesti alle yhteen minuuttiin.

– Nyt on normaalia enemmän suoraa. Se on aina Mercedekselle eduksi, Mildh totesi.

Ennen harjoituksia Mildh ei vielä odottanut, että Russell pystyisi haastamaan Bottasta aika-ajoissa.

– Olisi todella yllättävää, jos Russell pääsisi Bottaksen lähelle aika-ajoissa, Mildh sanoi.

– En näe kilpailuasetelmaa Bottaksen ja Russelin välillä niin suurena. Mutta toki Russell pystyy antamaan näyttöjä nyt siihen paikkaan, josta varmasti kohta taistellaan.

Harjoitusten jälkeinen datakin (siirryt toiseen palveluun) kertoo Bottaksen selvästä etulyöntiasemasta. Jos suomalaiskuljettaja olisi saanut aikaiseksi puhtaan kierroksen, hän olisi ollut todennäköisesti selvä ykkönen toisissa harjoituksissa. Parhaat sektoriajat yhteen laskettuna Bottaksen kierrosaika olisi ollut peräti 1,1 sekuntia parempi kuin tuloslistoihin jäänyt aika. Se on hurja ero lyhyellä radalla. Bottaksen laskennallinen huippuaika olisi ollut Russellin nyt nähtyä ykkösaikaa puolisen sekuntia nopeampi.

Bottas kiinnitti huomionsa tallikaverinsa lisäksi myös Red Bullin kisavetoihin, jotka olivat Mercedes-leirin mukaan erittäin hyvät.

– Red Bull näytti todella kilpailukykyiseltä. George näyttää nopealta. Minulla on on vielä jonkin verran töitä tehtävänä, että saan asiat loksahtamaan kohdilleen aika-ajoihin. Mutta ei tilanne ole huono, Bottas sanoi F1-sarjan verkkosivuilla. (siirryt toiseen palveluun)

Bottas sai kuitenkin esimakua jo kovasta painetilanteesta, kun brittimedia grillasi suomalaiskuljettajaa kaksinkamppailusta torstaina. Bottas myönsikin, että tappio Russelille normaalitilanteessa ei näyttäisi hyvältä.

Kaiken lisäksi suomalaiskuljettajalla on allaan nyt muutama heikompi kilpailu: Turkissa 14. sija ja perinteisellä Bahrainin radalla 8. sija viime viikonloppuna. Sijoituksia, joita ei Mercedeksen kaltaisella F1-autolla pitäisi nähdä.

– En usko, että jonkinlainen tämän hetken notkahdus olisi mikään ratkaiseva. Mutta nyt pitää rakentaa loppukaudesta hyvä ja varmistaa kakkostila MM-sarjassa, Mildh toteaa.

Nyt Hamiltonia ei nähdä Bottaksen rinnalla. On puhuttu paljon siitä, että Bottaksella olisi nyt jonkinlainen pakkovoiton paikka. Onko nyt pakkovoiton paikka?

– Ulkopuolisten ja itselleen asettamiensa paineiden valossa Bottaksella on ehdottomasti voittamisen pakko. Tämän viikonlopun täytyy onnistua Bottakselta hyvin. Täytyy toivoa, että epäonnea ei olisi tänä viikonloppuna, Mildh sanoo.

Aika-ajot alkavat Bahrainissa lauantaina kello 19.00. Yle Urheilu seuraa hetki hetkeltä aika-ajojen tapahtumia verkkosivuillaan.

Lue lisää:

Hamiltonia tuuraava Russell jätti Bottaksen harjoitusvauhdissa varjoonsa

Mick Schumacher on täydellinen F1-paketti, vaikka ei ole ilmiömäinen kuljettaja – jopa sarjan ylin johto auttaa: "Varmasti herättää kateutta”

Bottas ei ota paineita uudesta tallikaveristaan – "Ei se näyttäisi kovin hyvältä, jos hän löisi minut normaalissa kisassa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat