Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Kommentti: ENCE teki elokuussa 2019 virheen, jonka hintaa maksetaan edelleen

ENCEllä meni vuosi myöntää se, minkä fanit ymmärsivät heti Aleksi Virolaisen potkujen jälkeen, kirjoittaa Yle E-urheilun Jaakko Palvaila.

e-urheilu
ENCEn faneja.
ENCEn CS:GO-joukkueen satumainen matka major-turnauksen finaaliin näyttää jäävän organisaation historian parhaaksi saavutukseksi.Bart Oerbekke, ESL

Suomalainen huipputason e-urheilu on juuri nyt pienoisessa kriisissä.

Counter-Strike: Global Offensive -pelin ehdoton Suomen ykkösjoukkue, koko kotimaista e-urheilua toiminnallaan eteenpäin vienyt ENCE on sanaton tilanteessa, jossa joukkueen nykyiset ja entiset pelaajat ovat ajautuneet näyttävään välirikkoon. Likapyykkiä pestään nyt Twitterissä kaiken kansan nähden.

ENCEn viime kuukaudet ovat olleet vaikeita. Joukkue on menettänyt pelaajan toisensa perään: sairauslomalle lokakuussa jäänyt Jani "Aerial" Jussila korvattiin Joonas "doto" Forssilla ja marraskuussa motivaatio-ongelmien vuoksi pois jättäytyneen Jere "sergej" Salon paikka tilkittiin ainakin tilapäisesti Tuomas "SADDYX" Louhimaalla.

Kriisimoodi laitettiin lopullisesti #esportsfi-Twitterissä päälle maanantai-iltana kello 22:15. Samalla kun Aleksi "allu" Jalli, pitkän linjan ENCE-pelaaja, istui HLTV-verkkomedian suoran podcastin vieraaksi kertomaan joukkueen tilanteesta, heitti Jere Salo veitsen entisen tiimikaverinsa selkään.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Salo toteaa twiitissään Jallin olevan persoonana vähemmän yksinkertainen ja harmiton, kuin miltä tämä vaikuttaa ja varoittaa ottamasta kaikkea Jallin sanomaa faktana. Salo myös sanoo sille olevan syynsä, miksi Jalli on ainoana pelaajana jäljellä joukkueen alkuperäisestä kokoonpanosta.

Miten tähän tilanteeseen oikein päädyttiin?

#EZ4ENCE

Elokuussa 2019 suomalainen e-urheiluväki kokoontui Helsingin Messukeskukseen Assembly Summer 2019 -tapahtumaan.

Tapahtuman vetonaulana nähtiin StarCraft 2 -turnaus, jossa lavalle marssitettiin ottelu toisensa jälkeen maailman parhaita pelaajia. Vaikka eteläkorealaisten ja Joona "Serral" Sotalan johdattaman muun maailman kamppailu SC2:n maailmanherruudesta kiinnostikin yleisöä, suurimman huomion keräsi joukkue, joka ei pelannut tapahtuman turnauksissa otteluakaan.

Samalla, kun yhdellä lavalla pelattiin StarCraftia ja toisella Counter-Strike: Global Offensiven eSM-kilpailuja, ENCEn CS:GO-joukkueen pelaajat jakoivat nimikirjoituksia yhteistyökumppaninsa tapahtumapisteellä. Aleksi "Aleksib" Virolaisen, Aleksi "allu" Jallin ja kumppaneiden joukkue vetäytyi eSM-turnauksesta muihin kiireisiin vedoten, mutta edustustehtäville oli silti löydettävä aikaa, olihan joukkue huiman nousukiidon seurauksena noussut CS:GO-maailman eliittiin.

Viikonlopun aikana ENCEn pelaajat piipahtivat myös Kansalaistorilla Ylen Pointti-kaupunkifestivaalin päälavalla. Yle E-urheilun tuottaja Otto Rönkä haastatteli lavalla pelaajia, jotka kertoivat valmistautumisestaan pelin seuraavaan major-suurturnaukseen. Valmentaja Slaava "Twista" Räsänen kiteytti joukkueen tiukat harjoittelurutiinit.

– Valmentaja on ollut tähän asti mökillä rentoutumassa, samoin kuin pelaajatkin. Tähän asti majoreita varten ei olla vielä tehty mitään.

Suomalainen Counter-Strike-joukkue ENCE tapasi fanejaan Pointti-tapahtumassa. Maailman huippuihin kuuluva tiimi keräsi ympärilleen suurehkon yleisön.
ENCEn CS:GO-joukkue oli elokuun alussa 2019 vielä rennoissa kesätunnelmissa.Yle, Ilmari Fabritius

Päin seinää

Vaikka joukkue vaikutti tapahtumaviikonloppuna yhtenäiseltä, kulisseissa kuohui. Aleksi Virolaiselle, joukkueen pelinsisäiselle johtajalle ja kenties tärkeimmälle pelaajalle, oli jo kerrottu muun joukkueen haluavan tämän ulos pelaavasta kokoonpanosta.

Julkisuuteen asia kerrottiin myöhemmin elokuussa, kun ENCE julkisti Miikka "sunNy" Kempin korvaavan joukkueessa Virolaisen.

Pelaajavaihdos iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä fanien vastaanotto ei ollut mitenkään lämmin. Vasta äskettäin maailman kärkijoukkueisiin noussut suomalaisviisikko rikottiin seuraavan major-turnauksen kynnyksellä, kuukausi hopeaan päättyneen IEM Chicagon jälkeen. Kriisistä ei näkynyt ulospäin merkkiäkään.

ENCE ylsi Virolaisen kanssa vielä viimeisessä turnauksessaan, syyskuun Berliinin majorissa lohkovoittoon ja puolivälieräpaikkaan.

Pelaajavaihdosta seurannut tilanne ei ollut joukkueelle helppo. Kemppi kertoi tänä syksynä Yle E-urheilun haastattelussa tajunneensa heti, että oli mies väärässä paikassa – joukkueen pelityyli ei sopinut uudelle tulokkaalle ollenkaan eikä Kempistä ollut korvaamaan Virolaisen jättämää aukkoa. Pelaajien pelityylit eroavat toisistaan niin merkittävästi, ettei Kempillä ollut oikeaa mahdollisuutta menestyä uuden joukkueensa kanssa.

Kempin mukaan joukkueen muista pelaajista näkyi, kuinka koville vuosi 2019 oli ottanut. Oman burnoutinsa selättänyt Kemppi oli omasta mielestään valmis tekemään töitä ja menestymään, mutta muut pelaajat painoivat eteenpäin, vaikka tankki vaikutti olevan tyhjä.

Harjoittelu uudella kokoonpanolla jäi vajavaiseksi. Seurauksena oli kolme turnausta, joista kaikista tuloksena aikainen kotimatka.

Nälkä menestyä oli kuitenkin kova, johtui se sitten joukkueen itselleen asettamista tavoitteista tai ulkopuolisista paineista. Taukoa ei pidetty, joululomakin jäi neljän päivän mittaiseksi.

"Potkimme sittenkin väärän pelaajan"

ENCEn tuskaillessa Aleksi Virolainen löysi itselleen joukkueen, jossa hänen osaamistaan arvostettiin. Joulukuussa 2019 tanskalainen, Dota 2 -pelissä kaiken mahdollisen voittanut organisaatio OG julkaisi uuden CS:GO-joukkueensa, jonka kapteeniksi Virolainen kiinnitettiin.

Joukkueen kokoonpano ei näyttänyt alkuunsa paperilla mitenkään erityisen nimivahvalta eikä se ole sitä vieläkään. Ympäri Eurooppaa vapaina agentteina tarjolla olleista pelaajista kasattu joukkue on kuitenkin pysynyt yhtenäisenä viisikkona yli vuoden ajan ja tehnyt yhdessä töitä menestyksen eteen.

Virolaisesta tiedetään, että hän saa joukkueensa puhaltamaan yhteen hiileen ja "pelaamaan logolle". Vastustajien pelikirja pyritään selvittämään ennakkoon niin hyvin kuin mahdollista, jotta oma joukkue olisi mahdollisimman vahvoilla heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien.

Työ kantaa hedelmää. Tällä hetkellä OG on HLTV:n maailmanrankingin sijalla 7.

ENCEn löytää samaisesta listauksesta sijalta 34. Viimeisestä kymmenestä ottelusta suomalaisilla voittoja on pyöreät 0.

Pelaajistosta on Virolaisen lähdön jälkeen laitettu uusiksi kaikki Aleksi Jallia lukuunottamatta. Sami "xseveN" Laasanen vaihtui maaliskuussa Elias "Jamppi" Olkkoseen, lokakuussa Jussila Forssiin ja Salo marraskuussa Louhimaahan.

Nyt joukkue on sekasorron tilassa, jossa tuskin ENCEn johtokaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tyypillisesti ENCE on pyrkinyt hallitsemaan vastaavia tilanteita antamalla julkisuuteen oman tiedotteensa, jossa kerrotaan ympäripyöreästi paljon, mutta ei sittenkään juuri mitään. Nyt joukkue on kuitenkin sanaton, vaikka Twitter repii etenkin ENCEn johtoporrasta palasiksi.

Jalli kertoi maanantaina HLTV:n podcastissa (siirryt toiseen palveluun) tietävänsä nyt, että joukkue potki väärän pelaajan. Ulospäin tämä näytti jokseenkin itsestäänselvältä jo elokuussa 2019.

Lue myös:

E-urheilun tähtipelaaja Miikka Kemppi kertoo nyt lajin vaietusta puolesta – miljoonavoittojen hintana omien rajojen ylitys ja uupumus

Jere "sergej" Salo sivuun ENCEn kokoonpanosta – syinä motivaatiopula ja asepalvelus

Elias "Jamppi" Olkkonen valitti pelikieltopäätöksestä hovioikeuteen – vaatii käräjäoikeuden päätöksen kumoamista

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat