1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. doping

Venäjän antidopingtoimiston paikalta syrjäytetty Juri Ganus peräänkuuluttaa urheilupäättäjiltä vastuunkantoa: "Nyt pitää oikeasti toimia"

Yle Urheilun haastattelema Juri Ganus pitää CAS:n päätöstä Venäjän dopingpannasta selvänä arvovaltatappiona.

Venäjän antidopingtoimiston Rusadan johtaja Juri Ganus (kesk.) sai potkut elokuussa. Kuva: Jean-Christophe Bott/AOP

Venäjän antidopingtoimiston Rusadan entinen pääjohtaja Juri Ganus pitää urheilun vetoomustuomioistuimen CAS:n päätöstä Venäjän dopingpannasta selvänä arvovaltatappiona.

CAS puolitti maailman antidopingtoimisto Wadan langettaman Venäjän neljän vuoden pannan kansainvälisessä urheilussa. CAS vahvisti päätöksellään Venäjän syyllistyneen räikeisiin dopingrikkomuksiin.

– Positiivista päättäjien kannalta oli vain, että panna on kaksivuotinen. CAS vahvisti oikeuden päätöksellä laboratoriotietojen manipuloinnit, Rusadan toimimattomuuden ja että Venäjän pitää alkaa täyttää kansainvälisen yhteisön ehtoja, Ganus sanoo Yle Urheilulle.

CAS asetti päätöksellään Venäjän korkeimman johdon porttikieltoon esimerkiksi kaksiin seuraaviin olympiakisoihin. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi presidentti Vladimir Putin, ministerit, duuman jäsenet tai urheilupäättäjät eivät saa osallistua Wadan alaisiin arvokisoihin.

– On todella tärkeää päästä osallistumaan kansainvälisen urheilutoiminnan kuten sääntöjen ja kilpailumuotojen kehittämiseen. Nyt urheilupäättäjämme eivät voi valitettavasti osallistua kansainvälisten urheilujärjestöjen toimintaan, Ganus toteaa.

Ganusin mukaan urheilupäättäjät eivät voi enää paeta vastuutaan.

– Jos sääntöjä rikotaan, pitää kantaa vastuu. Kaikki tämä on tapahtunut, olen sanonut siitä ennenkin. Nyt on aika kääriä hihat ja ratkaista nämä ongelmat.

Entinen antidopingpomo muistuttaa, että vuosia jatkuneesta dopingsaagasta ovat kärsineet eniten maan puhtaat urheilijat.

– Tämä olisi pitänyt ratkaista jo ajat sitten. Suurin ongelma on, että maassamme suurimmat kärsijät ovat aina puhtaat urheilijat. Nuoret urheilijat, joilla ei ole tämän sotkun kanssa tekemistä ja jotka haluavat vain kilpailla. Maahamme on rakennettu myös suuria ja hienoja urheilupuitteita, joita ei käytetä tulevina vuosina. Meillä on muutenkin päällä kriisi, joten nyt pitää oikeasti toimia, Ganus sanoo.

Ganus erotettiin aiemmin tänä vuonna Rusadan johtopaikalta Venäjän urheilupäättäjien päätöksellä. Kiistanalaista ratkaisua on arvosteltu laajasti kansainvälisissä antidopingpiireissä. Ganus kokee, että erottaminen johtui hänen kriittisistä lausunnoistaan liittyen Venäjän urheilupäättäjien toimiin.

Lue myös:

Venäjän dopingpanna osuu kipeimmin Putiniin ja maan ylimpään johtoon: asiantuntija vertaa talouspakotteisiin – "Urheilijoiden kannalta loistava päätös"

CAS teki päätöksensä: Venäjän dopingpanna kansainvälisessä urheilussa lyhentyi – maa sivuun kaksista olympialaisista

Oletko pudonnut jo kärryiltä Venäjän dopingskaandalista? Yle Urheilu avaa, mitä kaikkea härskistä huijauksesta on paljastunut kuuden vuoden aikana