1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Jääkiekon nuorten MM 2021

Avausvoitosta huolimatta Suomen joukkueen jäsenien kasvoilta paistoi tyytymättömyys: "Aika halpoja maaleja"

Nuoret Leijonat kukisti Edmontonissa MM-avauksessaan Saksan lukemin 5–3.

Saksan Samuel Dube pääsi nousemaan ylivoimalla vapaasti Suomen maalin eteen ja iski joukkueensa avausmaalin. Kuva: Codie McLachlan/Getty Images

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue aloitti urakkansa Edmontonin MM-kisoissa voitolla, kun joukkue kaatoi Saksan 5–3.

Saksan joukkue sai avausotteluunsa jalkeille kahden maalivahdin lisäksi vain kolme hyökkäysketjua ja viisi puolustajaa. Saksan joukkueen yhdeksällä pelaajalla on todettu koronavirustartunta Edmontoniin saapumisen jälkeen, ja he ovat yhä karanteenissa.

Vaikka Saksa pelasi vajaamiehisenä, se kiusasi Suomea sinnikkästi. Nuoret Leijonat johti ottelua 3–0 toisen erän alussa, mutta Saksa tuli pelin puolivälin jälkeen maalin päähän, kun joukkueen tähtipelaaja Tim Stützle laukoi 2–3-maalin ylivoimahyökkäyksestä.

Tilanne syntyi Suomen hyökkäyspään kiekonmenetyksestä, joita nähtiin ottelussa useita. Tästä syystä pelaajat ja päävalmentaja Antti Pennanen eivät olleet pelin jälkeeen järin tyytyväisiä, vaikka avauspelistä mukaan tarttui täysi pistepotti.

– Pystymme vielä parantamaan. Hyökkääjät menettelivät, minä mukaan lukien, ihan turhaan kiekkoja hyökkäysalueella, Suomelle maalin tehnyt Aku Räty kommentoi lehdistötilaisuudessa.

– Saksa sai aika halpoja maaleja. Tämä oli ensimmäinen pelimme ja meillä on paljon opittavaa. Meidän pitää olla parempia seuraavassa pelissä, puolustaja Ville Heinola painotti.

Päävalmentaja Pennanen oli suojattiensa kanssa samoilla linjoilla. Suomi antoi Saksalle liikaa paikkoja vastahyökkäyksiin.

– Ehkä olimme vähän kärsimättömiä ja huolimattomia kiekon kanssa ja sen takia vastustaja sai suotta mahdollisuuksia kääntää peliä. Sen kanssa pitää olla ehdottomasti tarkempana, mutta sen tietävät ja ymmärtävät kaikki.

Tyytyväinen Pennanen sen sijaan oli pelaajien työmäärään, viiteen maaliin, maalipaikkojen määrään ja Suomen 45 laukaukseen kohti Saksan maalia. Onnistumisia tuli myös laajalla rintamalla ja useista ketjuista. Esimerkiksi harjoituspelistä Saksa-otteluun uusittu ykkösketju Roni Hirvonen - Anton Lundell - Kasper Simontaival onnistui heti maalinteossa, kun kapteeni Lundell teki Suomen avausmaalin reilun kolmen minuutin pelin jälkeen.

– He olivat samassa ketjussa jo Imatralla elokuun tapahtumassa. Se oli silloin tehokkain ketjumme ja pelasi siellä hyvää jääkiekkoa. Tiesimme, että se on siellä olemassa, Pennanen sanoi.

Suomi kohtaa sunnuntaina Sveitsin kello 21 Suomen aikaa.

Lue myös:

Asiantuntija huolestui Nuorten Leijonien ykkösylivoimasta: "Vähän tehottoman näköistä ja aika hidasta peliä" – näin päävalmentaja Pennanen vastasi kritiikkiin

Nuoret Leijonat sai onnistumisia laajalla rintamalla ja kukisti vain 14 kenttäpelaajalla sinnitelleen Saksan

Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen tietää, miten mestaruus voitetaan – nyt vuosien työ pitäisi tehdä parissa viikossa

Suomalaislupaus pettyi upean NHL-debyytin jälkeen SM-liigassa ja Nuorissa Leijonissa – valmentajalta havainnollistava esimerkki, miten lyhyt NHL-visiitti voi sekoittaa pään

Nuorten MM-jääkiekossa koronakaaos paisuu: Suomen avausvastustajalla kahdeksan tartuntaa, samalla koneella lentäneessä Ruotsin joukkueessa kaksi tartuntaa