1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. soutu

Suomalainen soutuvaltias johti olympiavoittajien rynnistystä vuonna 1980 – kisakylän jääpaloista koitui ongelmia: "Tuli erilainen kisa kuin yleensä"

Pertti Karppinen hallitsi lajiaan kolmissa kesäolympialaisissa suvereenisti.

Karppinen on jo eläköitynyt, mutta hän työskentelee siitä huolimatta urheiluhierojana 3-4 päivänä viikossa. Kuva: Roni Lehti / STT Lehtikuva

Vuoden suomalainen urheilija valitaan tammikuussa. Koronavuonna urheiluanti on jäänyt laihaksi, joten valinnoissa ei välky kirkkain kimallus.

Jos haikailee suomalaisen urheilun suuruuden aikoja, on syytä peruuttaa 1900-luvulle. Yksi laadukkaista vuosikerroista on 1980.

Neljäkymmentä vuotta sitten Vuoden urheilija -äänestyksessä Moskovan olympiakisojen purjehduksen ja jousiammunnan voittajat Esko Rechardt ja Tomi Poikolainen joutuivat tyytymään sijoihin viisi ja kuusi. Jouko Törmäsen mäkihypyn olympiakulta Lake Placidissä riitti kakkossijaan.

Vuoden urheilija -tittelin uusi edelliseltä vuodelta soutaja Pertti Karppinen, joka 1980 voitti Moskovassa miesten yksikön olympiakultaa.

Moskovan mitaleja on länsimaiden olympiaboikotin takia hieman väheksytty, mutta Karppisen kulta kiiltää 40 vuoden jälkeen kirkkaana. Lajinsa valtias ylsi olympiatriplaan, kun hän voitti kolmannen kultansa Los Angelesin kesäkisoissa 1984.

Karppisen olympiakulta oli etukäteen budejtoitu Suomen mitalisaldoon Moskovassa. Kuva: Getty Images

Läpimurto Montrealissa

Karppisen kultasoutua Moskovassa 1980 ymmärtääkseen on tunnettava historiaa. Hän oli saavutuksillaan hankkiutunut Moskovassa yksikkökilpailun ennakkosuosikiksi, toisin kuin olympiadi aiemmin Montrealissa 1976.

Montrealissa 2 000 metrin olympiakulta oli korvamerkitty Peter-Michael Kolbelle. Länsisaksalainen oli voittanut edellisvuonna maailmanmestaruuden Nottinghamissa.

Karppinenkaan ei tullut olympialaisiin puskista.

– Soudin MM-neloseksi. Otin palomiehen ammatista virkavapaata ja panostin Montrealiin, Karppinen muistelee.

Olympiavälieriin ja niistä finaaliin päästäkseen hän joutui alkuerien jälkeen hakemaan vauhtia keräilyeristä.

– Tiesin olevani hyvässä kunnossa, mutta loppukilpailussa olin altavastaaja. Kolbe lähti matkaan rajusti, enkä pitkään aikaan nähnyt häntä.

Kun takana oli 1 500 metriä, Kolbe johti toiseksi kirinyttä Karppista lähes viidellä sekunnilla. Maalissa osat vaihtuivat - tosin Karppiselle riitti 2,5 sekunnin voittomarginaali pimentämään Kolben taivas.

Jääpaloista myrsky mehulasiin

Moskovassa Karppisen olympiakulta oli etukäteen budjetoitu Suomen mitalisaldoon. Varma muuttui Krylatskojen soutualtaan ulkopuolella epävarmaksi.

– Oli varoitettu, ettei sikäläistä vettä pidä juoda, jos haluaa välttää vatsataudin. Satuin heittämään automaatista jäitä Trip-mehun sekaan. Loppukilpailua edeltävänä päivänä pakki oli sekaisin, Karppinen kertoo.

Tukala tilanne lutviutui minipaastolla sängyssä maaten ja jaffaa juoden.

– Vatsa ei finaalipäivänä vaivannut. Tuli silti erilainen kisa kuin minulla yleensä.

Loppukiriinsä luottava Karppinen joutui Krylatskojen tuulten takia reivaamaan taktiikkaansa.

– Sain arvonnassa kuutosradan, joka oli siitä huono, että myötätuuli suosi viimeisillä 500 metrillä sisäratoja. Norjalaisvalmentaja neuvoi minua hankkimaan alussa etumatkan, joka pitäisi loppuun saakka, Karppinen kuvailee.

Sisärataedusta nauttivat arvan avustuksella Neuvostoliiton Vasili Jakusha ja DDR:n Peter Kersten. Samat kansallisuudet erottuivat soutustadionin katsomosta, kun finaalia kunnioittivat arvovallallaan presidentti Urho Kekkonen, Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin ja DDR:n eli itäisen Saksan puoluejohtaja Erich Honecker.

Peter Kolbe (vas.) ja Pertti Karppinen olivat kovia kilpakumppaneita vuosikausien ajan. Kuva: imago sportfotodienst / All Over Press

Kekkosen olympiajäähyväiset

Kekkonen pääsi tuulettamaan voittoa, sillä parimetrinen Karppinen karkasi alkurutistuksellaan muilta.

– Finaalin loppu oli helppoa, varmistelua, Karppinen kuvailee.

Kekkonen jakoi kisakylässä Karppiselle Taistelijan maljan, viimeisissä olympiakisoissaan.

– Hän oli jo heikommassa kunnossa kuin parhaina päivinään.

Soutuvene on vaihtunut moottoriveneeseen

Pertti Karppinen on 67-vuotiaana jo nostanut airot vedestä, mutta soutusuvun perinteitä jatkaa ensi vuoden Tokion olympialaisista kisapaikkaa tavoitteleva tytär Eeva Karppinen. Isä Karppinen tukee tyttärensä uraa lihashuollossa ja vähän valmennuksessakin.

Soudun kolminkertainen olympiavoittaja Pertti Karppinen ja tytär, kilpasoutaja Eeva Karppinen kuntosalilla Raisiossa 23. joulukuuta 2020. Kuva: Roni Lehti / STT Lehtikuva

Soudussa kilpauransa jo lopettaneen Juho-poikansa kanssa Pertti Karppinen ylsi kaksikoissa vielä 2009 SM-pronssille, 56-vuotiaana.

– Innostuin soudusta aikoinaan vanhempien veljieni Martin ja Erkan opastamana 1960-luvulla ja menin rantaan. Jos nykyään menen rantaan, kuljen vesillä moottoriveneellä, Karppinen leukailee.

Hän ei pidä mahdottomana, etteikö suomalainen voisi pärjätä soudussa kansainvälisellä tasolla, jos ei yksikössä, niin kaksikkoluokassa. Sanna Sten ja Minna Nieminen ylsivät Pekingissä 2008 kevyessä pariairokaksikossa olympiahopealle.

– Pienestä maasta pitäisi löytää ne lahjakkuudet, Karppinen pohtii.

Yksityisyrittäjyys sopii luonteelle

Soutu-uransa menestysvuosina Karppinen työskenteli palomiehenä ja myöhemmin palomestarina työnantajallaan Neste Oy:llä Naantalissa.

Hän kouluttautui 1990-luvun alun kotimaisen laman laineissa urheiluhierojaksi ja on samalla ammattitiellä edelleen, eläköitymisestään huolimatta: hän työskentelee 3-4 päivänä viikossa.

– Vaihdoin hierojan ammattiin kokeilumielessä, ja kokeilusta tuli pitkä. Yksityisyrittäjyys sopii minulle, vaikka korona-aikana yrittäjä joutuu koville. Pitää tehdä ekstrahommia.

Jutun otsikkoa muokattu 27.12 .2020 klo 13.03.

Lue myös:

Pertti Karppinen teki Moskovan olympialaisten kisakylässä virheen, jolla oli vähällä olla kohtalokkaat seuraukset – maailman kuuluisin eskimokäännös jäi tekemättä