Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Uutispommi Ruotsin jalkapallossa: mestarijoukkue lakkauttaa toimintansa

Helmarien Natalia Kuikka ja Emma Koivisto juhlivat Göteborg FC:n kanssa mestaruutta marraskuussa.

urheilu
Göteborgs FC
Göteborg saavutti päättyneellä kaudella seurahistoriansa ensimmäisen Ruotsin mestaruuden.AOP

Ruotsin naisten jalkapallon hallitseva mestari Göteborg FC lopettaa edustusjoukkueen toimintansa. Aftonbladetin (siirryt toiseen palveluun) mukaan pelaajille ja toimihenkilöille kerrottiin asiasta tiistaiaamuna.

Seurahistorian ensimmäistä ja ainoaa mestaruutta olivat voittamassa Suomen maajoukkuepelaajat Natalia Kuikka ja Emma Koivisto. Kuikka siirtyi jo Yhdysvaltoihin, mutta Koiviston tulevaisuudesta ei ole vielä tietoa.

Göteborg pelasi vielä joulukuun puolivälissä Manchester Cityä vastaan Mestarien liigassa. Päätös edustusjoukkueen toiminnan lakkauttamisesta ja pääsarjapaikan luovuttamisesta tehtiin seuraavana päivänä.

– Shokki saattaa olla väärä sana, mutta pelaajat eivät odottaneet tätä. Pitkässä juoksussa tämä on parhaaksi, seuran puheenjohtaja Peter Bronsman sanoi Göteborgs-Postenille (siirryt toiseen palveluun).

Seuraa rahoittanut Kopparbergin panimo vetää rahoituksensa pois. Seura perustettiin alun perin Landvetterissä lähellä Göteborgia vuonna 1970. Vuonna 2004 seura siirtyi kaupunkiin ja muutti nimensä nykyiseen muotoon.

Bronsman perustelee päätöstä naisten jalkapallon kilpailun kiristymisellä. Kaupungin suurin jalkapalloseura ja Göteborg FC:n kanssa aiemmin yhteistyötä tehnyt IFK Göteborg perusti naisten edustusjoukkueen viimeisimpänä viime vuonna.

– Kaikki suuret seurat ovat perustaneet naisten joukkueet kaupungissa. Me olemme tehneet sen mitä lupasimme ja toimineet roolimalleina. Olemme saaneet ihmisiä jalkapallon pariin ja päätimme tarinamme Ruotsin mestaruuteen, Bronsman totesi.

Natalia Kuikka
Natalia Kuikka valittiin Ruotsin pääsarjan parhaana pelaajana.AOP

Göteborgissa on pelannut vuosien varrella naisjalkapallon valovoimaisimpia tähtiä, kuten Lotta Schelin ja Yhdysvaltojen maajoukkueesta tutut Hope Solo ja Christen Press.

– Kun Lyonista soitettiin Schelinille, emme edes tienneet, että heillä on naisten joukkue. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin he ovat maailman parhaita. Nyt kun suuret miesten seurat kehittävät naisten jalkapallotoimintaa, uskomme, että heidän on syytä ottaa viestikapula, Bronsman sanoi.

Göteborg FC:ssä koetaan siis, että kansainvälisessä kilpailussa mukana pysyminen on muuttunut mahdottomaksi. Jalkapallojätit ympäri maailmaa panostavat naisjalkapalloon suuresti.

– Muutama vuosi sitten voitimme Manchester Cityn 8–0, ja nyt he jyräsivät meidät. He ovat kehittyneet uskomattoman paljon, Bronsman pohti.

Göteborgin junioritoiminta 17- ja 19-vuotiaissa jatkuu Göteborgs-Postenin mukaan normaalisti. Göteborgin vetäytymisen myötä Damallsvenskanissa ei pelaa ensi kaudella yhtään kaupungin seuraa.

Emma Koivisto
Emma Koivisto ja Manchester Cityn Janine Beckie kaksinkamppailussa Mestarien liigan ottelussa joulukuussa.AOP

Emma Koiviston sopimus Göteborgin kanssa päättyi, kun seura putosi Mestarien liigasta. Joukkueen lakkauttamispäätös tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

– Tulihan se ihan täysin shokkina. On vaikea uskoa, että mestarijoukkue häviäisi kokonaan, Koivisto kertoo Yle Urheilulle.

Koivisto on ollut yhteydessä joukkuekavereihinsa, mutta ei tiedä tarkemmin lakkauttamispäätöksen yksityiskohdista. Koiviston tavoitteena oli muutenkin löytää uusi seura muualta, mutta Göteborgiin palaaminen ei ollut poissuljettua.

– Minulla on ollut käynnissä neuvotteluita eri seurojen kanssa. Ei ollut kauhean todennäköistä, että olisin Göteborgissa jatkanut. Haluan kokeilla jotain uutta, kun olen nyt ollut Ruotsissa viimeiset kolme kautta.

Koivisto pelasi Göteborgissa kolme kautta ja voitti mestaruuden lisäksi kaksi hopeaa.

Juttua päivitetty kello 16.46: Lisätty Koiviston kommentit.

Lue myös:

Taulut saivat kyytiä, kun Natalia Kuikka harjoitteli kotona – ylirasitustila oli johtaa lopettamiseen, mutta pian asiantuntijoiden ylistämä puolustaja haastaa maailman parhaat

Emma Koiviston ruotsalaisseuran taival Mestarien liigassa katkesi

Emma Koiviston Göteborg kovan paikan edessä Mestarien liigassa – osa joukkueesta vaihtoi Ruotsin kauden jälkeen maisemaa: "Totta kai se näkyi pelissä"

Natalia Kuikka palkittiin Ruotsin pääsarjan parhaana puolustajana – perusteluissa hehkutettiin suomalaisen monipuolisuutta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat